Piin elämä on vuoden kaunein elokuva

                       Filmi kertoo bengalintiikeri Richard Parkerin ja hindupoika
                       Piin uskomattoman merimatkan vaiheista Tyynellämerellä.

Harvoin arvostelija törmää elokuvaan, jossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Taiwanilaisen ohjaajan Ang Leen uutuusleffa Piin elämä (2012) kertoo nuoren haaksirikkoon joutuvan hindupojan uskomattoman selviytymistarinan niin kauniisti, niin syvällisesti ja niin koskettavasti, että valkokangas tihkuu aitoa elokuvan lumoa. Piin elämä on vuoden aikana näkemistäni elokuvista visuaalisesti vaikuttavin ja toistaiseksi parhaiten kolmiulotteisuutta hyödyntävä filmatisointi elokuvan historiassa.

Elokuva perustuu kanadalaisen kirjailijan Yann Martelin Booker-palkittuun romaaniin vuodelta 2001. Sain teoksen luetuksi juuri ennen elokuvan näkemistä. Etukäteen pohdin, kuinka niin fantastinen ja syvällinen romaani taipuu elokuvan kielelle. Ei hätää, romaanista käsikirjoituksen muokannut David Magee on onnistunut tehtävässään. Ang Leellä on puolestaan samaa näkemyksellisyyttä, visuaalista silmää ja omaperäisyyttä kuin hänen aiemmissa menestyselokuvissaan Brokeback Mountain (2005) ja Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000).

Romaania melko tarkasti noudattava elokuva alkaa Ranskan Intiaan kuuluneesta Pondicherrystä, jossa Piscine Molitor Patelin (Piin) isä omistaa eläintarhan. Alueen liittäminen tiukasti Intiaan pakottaa Piin isän Santoshin (Adil Hussain) myymään eläintarhansa. Perhe, johon kuuluvat Piin lisäksi äiti Gita (Bollywood-tähti Tabu) ja veli Ravi (mm. Vibish Sivakumar), päättää muuttaa Kanadaan. He pakkautuvat rahtilaivaan, joka kuljettaa osaa eläintarhan eläimistä myytäväksi Yhdysvaltoihin.

16-vuotiaan Piin (Suraj Sharma) uskomaton 277 päivää kestänyt meriseikkailu alkaa laivan upotessa voimakkaassa myrskyssä Mariaanien haudan kohdalla. Kahdeksanmetriseen pelastusveneeseen pääsevät Piin ohella seepra, oranki, hyeena ja valtava bengalintiikeri Richard Parker. Varsin pian pelastautuneista ovat jäljellä vain Pii ja tiikeri, joita Tyynimeri kuljettaa kuin lastua laineella.

Tästä alkaa verraton meriseikkailu, johon kirjailijan oman mielikuvituksen ohella tarvitaan esimerkkejä kaunokirjallisuudesta. Vaikutteita löytyy ainakin Herman Melvillen Moby Dickistä ja Raamatun Jobin kirjasta.

Piin elämä kertoo upean tarinan ihmisen sitkeydestä, elämänhalusta, kekseliäisyydestä, rohkeudesta ja uskosta. Se on myös kasvutarina siitä, kuinka petoeläin ja nuorukainen oppivat tuntemaan toisensa ja toistensa reviirit ääriolosuhteissa. Richard Parker on mitä vaarallisin eläin, ei mikään Disneyn kiltti Tikru. Sen Pii joutuu ottamaan huomioon matkan jokaisessa käänteessä.

Piin tarina pitää sisällään syvällisen uskonnollis-filosofinen käsityksen kaiken ykseydestä. Filmin alkumetreillä katsoja tutustuu intialaispoikaan, joka hindutaustastaan huolimatta on aivan yhtä kiinnostunut kristinuskon ja islamin opetuksista. Elokuva ei saarnaa, mutta rannattomalta tuntuvan meren ja kauniisti kaartuvan tähtitaivaan alla ihmisen on huomattava oma pienuutensa ja jumalan suuruus. Hindufilosofiassa kyse on suuren maailmansielun Brahmanin ja yksilön sielun atmanin kohtaamisesta. Kuten Martel toteaa: ”Yksittäinen sielu koskettaa maailmansielua samalla tavalla kuin kaivo ulottuu pohjaveden pintaan.”

Visuaalisesti Piin elämä on poikkeuksellisen hienoa työtä. Kuvaaja Claudio Miranda ja visuaalisista efekteistä vastaava Rhythm & Hues –studio luovat satumaisen merellisen maailman. Vedenalaisen maailman kuvaaminen on tehty paremmin kuin yhdessäkään aiemmassa draamaelokuvassa. James Cameronin Titanicin (1997) merenalaiset tuhokuvat eivät vedä vertaa Leen ja Mirandan otokselle, jossa Pii kelluu sukelluksissa taustanaan uppovan rahtilaivan valojen luoma tähtitaivas.

Piin elämä jää elokuvan historiaan myös poikkeuksellisen hienona 3D-elokuvana. Ang Lee ei käytä kolmiulotteisuutta yllätyksiin tai katsojan järkyttämiseen. Sitä käytetään filmin tapahtumien, tapahtumapaikkojen ja visuaalisen kerronnan syventämiseen. Tässä Lee onnistuu vielä paremmin kuin Martin Scorsese Hugossa (2011) tai James Cameron Avatar-filmissään (2009). Piste i:n päälle on Mychael Dannan kaunis musiikki.

Elokuvan näyttelijät tekevät laadukasta työtä kauttaaltaan. Piin eri ikävaiheiden neljästä näyttelijästä merkittävin on nuorukaista esittävä Suraj Sharma. Katsoja ei voi olla kiinnittämättä huomiota intialaisten Bollywood-näyttelijöiden intensiivisyyteen ja läsnäoloon. Eurooppalaisille tunnetuin näyttelijä on eittämättä kiukkuista laivakokkia esittävä Gérard Depardieu.

Piin elämä on elokuvavuoden 2012 ehdottomasti parhaita leffoja. Ohjaaja Ang Lee ja kuvaaja Claudio Miranda kilpailevat hyvin todennäköisesti parhaan ohjaajan, parhaan elokuvan ja parhaan kuvauksen pysteistä tulevassa Oscar-gaalassa.

Filmin trailerin löydät tästä.

Kepeää parisuhdekomediaa

                           Ellan (Miina Maasola) ja Stigun (Mikko Nousiainen) suhde
                           syntyy vastoin alkuperäistä sopimusta.

Y-Kinossa ensi-iltansa saanut Rakkauden rasvaprosentti (2012) edustaa lajityypiltään romanttista komediaa, vaikkei se herätäkään erityistä hilpeyttä katsojassaan. Elokuva on tavanomainen oman lajityyppinsä edustaja. Valkokankailla on viime vuosina pyöritetty lukuisia leffoja, joiden aiheena ovat olleet 30−40-vuotiaiden parisuhdeongelmat ja sitoutumisen vaikeus.

Mikko Kuparisen ohjaaman elokuvan miespääosassa nähdään mainosmies Stigu Mertala (Mikko Nousiainen), runoileva sinkku, joka joutuu työrintamalla kamppailemaan nuorta Nickeä (Jarkko Niemi) vastaan. Nelikymppinen Stigu tapaa yllättäen Ellan (Miina Maasola), joka haaveilee oman vintage-vaatepuodin perustamisesta ja tarvitsee sitä varten rahoitusta.

Ella tuntuu kaipaavan enemmän rahaa kuin rakkautta; sitoutumiseen tai seurusteluun hänellä ei ole mielenkiintoa. Hän sopii Stigun kanssa 45 minuutin seksisessiosta kerran viikossa ilman sitoumuksia. Munakellon pärähtäessä on naisen ruumis ravittu ja hän siirtyy siksakkaamaan Singerillään. Stigun tunteet sen sijaan heräävät säännöllisen seksin myötä.

Toistensa todellista kohtaamista karttelevat mies ja nainen päätyvät kuitenkin yhteiseen projektiin, jossa Väestöliitto yrittää laittaa suomalaisten pariskuntien parisuhteen kehräämään. Stigu ja Ella yrittävät selvittää kestävän parisuhteen salaisuuksia. Sonkajärven eukonkantokisoissa, jotka edustavat elokuvan parasta ja aidointa antia, paneudutaankin siihen yhteispeliin ja luottamukseen, joita kestävässä suhteessa tarvitaan.

Rakkaudesta elokuva kertoo kevytjuuston rasvaprosentin verran, parisuhteen ongelmista enemmän. Kuparisen ohjauksessa leffa etenee sujuvasti. Kesäistä Helsinkiä ja Sonkajärven kisoja on kuvitettu taitavasti. Mikko Nousiainen ja Miina Maasola selviävät rooleistaan kunnialla, samoin Stigun vanhempia näyttelevät Antti Virmavirta ja Kaija Pakarinen.

Rakkauden rasvaprosenttia leimaavat kuitenkin tavanomaisuus, yllätyksettömyys ja jännitteen puute. Keskeinen syy tähän on Hannamaija Matilan ja Laura Immosen käsikirjoituksessa, joka ei täysin kanna elokuvassa. Liian monta langanpäätä on jäänyt solmimatta, kun lopputekstit rullaavat valkokankaalla.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Bilbon matkassa suureen seikkailuun

 

Bilbo Reppuli (Martin Freeman) löytää itsestään soturin

uudessa Hobitti-elokuvassa.

Uusiseelantilainen elokuvaohjaaja Peter Jackson siirsi viime vuosikymmenen alussa kirjailija J.R.R. Tolkienin fantasiakirjan Taru Sormusten Herrasta (TSH) upeaksi kolmiosaiseksi elokuvasarjaksi. Trilogiasta tuli laadukas ja huippusuosittu. Kolme elokuvaa keräsivät kaikkiaan 17 Oscar-palkintoa.

Fantasiakirjallisuuden ja elokuvien ystävien odotus palkitaan taas. Peter Jackson toimii ohjaajana ja tuottajana uudessa kolmiosaisessa sarjassa, joka perustuu Tolkienin vuonna 1937 julkaisemaan teokseen Hobitti eli sinne ja takaisin. Elokuvasarjan ensimmäisen leffan tapahtumat ajoittuvat Keski-Maahan noin 60 vuotta ennen TSH:ta.

Hobitti – Odottamaton matka (2012) lähtee liikkeelle Konnusta, jonne velho Gandalf Harmaa (Ian McKellen) saapuu tapaamaan hobitti Bilbo Reppulia (Martin Freeman). Bilbon rauhallinen elämä järkkyy, kun velhon seuraksi liittyy 13 kääpiötä, joita johtaa karismaattinen Thorin Tammikilpi (Richard Armitage). Pitkän taivuttelun jälkeen Bilbo liittyy velhon ja kääpiöiden retkikuntaan, joka haluaa palauttaa Yksinäisen vuoren sisällä sijaitsevan muinaisen Ereborin kaupungin takaisin kääpiöille. Nämä olivat muinaisessa taistelussa menettäneet Ereborin kulta-aarteineen lohikäärme Smaugille.

Seurue saapuu pian yksinäisille maille, jossa se joutuu ottamaan mittaa kolmesta peikosta. Näiltä saaduilla miekoilla on tarinansa kerrottavanaan. Miekkojen riimut avautuvat haltioiden upeassa Rivendellissä, jossa retkikunta tapaa haltiakuningas Elrondin (Hugo Weaving) ja ylvään Galadrielin (Cate Blanchett). Matka jatkuu Sumuvuorelle, jossa seurue löytää itsensä pian hiisien eli örkkien luolista. Kääpiöiden kumppaneineen on raivattava tiensä läpi luolastojen näyttävissä taistelujaksoissa, joissa elokuvan erikoistehosteista vastaavan Weta Digitalin tekninen osaaminen pääsee oikeuksiinsa.

Muusta seurueesta erkaantunut Bilbo Reppuli kohtaa maanalaisen järven rannalla olennon, Klonkun (Andy Serkins), jolla tulee oleva ratkaiseva merkitys niin Hobitissa kuin sitä kirjallisessa tuotannossa seuranneessa TSH:ssakin. Bilbo saa haltuunsa Klonkun arvokkaimman aarteen. Tämän asian merkitys valkenee elokuvasarjan seuraavissa osissa, jotka saavat ensi-iltansa joulukuussa 2013 ja heinäkuussa 2014.

Hobitille voi ennustaa menestystä. Peter Jacksonin kyky kuljettaa tarinan päähenkilöitä läpi hurjien seikkailujen on ihailtavaa. Örkit hukkineen jäljittävät sankareita väsymättä. Uuden Seelannin huikeat maisemat tarjoavat TSH:n tapaan fantastisen viitekehyksen fantasiatarinalle. Yksittäisistä kohtauksista katsojan kannattaa odottaa mm. ukkostaistelua ja Pohjoisen kotkien ilmaantumista.

Taru Sormusten Herrasta –trilogian ystäviä ilahduttaa lukuisien tuttujen näyttelijöiden roolityöt Hobitissa. Christopher Lee Saruman Valkoisena, Elijah Wood Frodo Reppulina, Andy Serkins Klonkkuna ja Orlando Bloom uuden trilogian Legolasina tuovat monta muistoa mieleen. Kun elokuvan tuotantoyhtiöinä hääräävät New Line Cinema ja MGM sekä maailmanlaajuisena teatterijakelijana Warner Bros. Pictures, sarjan floppaamista lienee turha odotella. Joulukuun 2012 katsotuin elokuva on tässä.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Vauhdikas kauhuanimaatio lapsille

                        Hotel Transylvanian hirviöiden rentoon lomailuun tulee katkos.

Elokuva-alalla erilaiset kauhuleffat ovat olleet viime vuosina voimakkaasti esillä. Vampyyri- ja ihmissusielokuvat ovat vyöryneet valkokankaille, vaikka talouskriisin kanssa painiskelevissa länsimaissa olisi arjen jännitystäkin riittävästi tarjolla. Myös lapset saavat kauhusta oman osansa.

Sony Pictures Animation -studion uusinta elokuvaa Hotel Transylvaniaa (2012) ei ole vaivauduttu kääntämään oikeaoppisesti hotelli Transilvaniaksi. Nimi viittaa kauhugenren klassikon Bram Stokerin kreivi Draculan linnan sijaintialueeseen Romaniassa. Uuden animaation on ohjannut Genndy Tartakovsky.

Hotel Transylvania on kreivi Draculan (äänenä Jukka Rasila) loistohotelli, jossa erilaiset hirviöt voivat lomailla ja olla rauhassa pelottavilta ihmisiltä. Loistohotellin vakiovieraisiin kuuluvat Frankenstein morsiamineen, näkymätön mies, muumiopariskunta, noidat, zombiet ja ihmissusipariskunta kymmenine lapsineen.

Monstereiden lomanvietto saa lisäväriä, kun yksihuoltajakreivi järjestää tyttärelleen Mavikselle (äänenä Yasmine Yamajako) 118-vuotisjuhlat. Vampyyri-isä suhtautuu aikuistuvaan tyttäreensä ylisuojelevasti. Kun hotelliin saapastelee yllättäen rento nuorimies Jonathan (Petrus Kähkönen), alkavat Draculan todelliset ongelmat. Nuorten lempi leimahtaa, ja tyttären veri vetää maailmalle. Isää repivät monenlaiset tunteet.

Klassisten kauhuhahmojen temmellys on leffassa vauhdikasta, toisinaan suoranaista koheltamista. Varsin hauska on ihmissusi-isä, joka uhkaa uupumus pentulaumansa riehuntaan. Välillä hirviöiden lomanvietto tasaantuu vesijumpaksi ja bingon pelaamiseksi.

Hotel Transylvania on kokonaisuudessaan aika hauska ja menevä 3d-animaatio, jonka perussanomaan kuuluu erilaisuuden hyväksyminen ja rehellisyyden tarpeellisuus. Seitsemän vuoden ikäraja on kuitenkin perusteltu. Elokuvassa on sen verran jännitystä ettei se sovi aivan perheen pienimmille.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

(P)onneton uusi Asterix

                             Asterix (Edouard Baer) ja Obelix (Gérard Depardieu)
                             antavat briteille apua taistelussa roomalaisia vastaan.

Ranskalaiset sarjakuvalegendat käsikirjoittaja René Goscinny ja piirtäjä Albert Uderzo loivat 1959 gallialaissoturi Asterixin ja hänen suurikokoisen ystävänsä Obelixin. Pienen roomalaisia vastaan kamppailevan gallialaiskylän parivaljakosta tuli tavattoman suosittu. Huoliteltuja Asterix-albumeja on kohta myyty 350 miljoonaa kappaletta.

Piirroselokuvina Asterixin seikkailut ovat toimineet kohtalaisen hyvin. Samaa ei voi sanoa neljästä näytelmäelokuvasta, joista tuorein, Asterix ja Obelix Britanniassa (2012), on tullut juuri ensi-iltaan Y-Kinossa. Kolmiulotteisen version on ohjannut Laurent Tirard. Se perustuu vuonna 1966 ilmestyneisiin sarjakuva-albumeihin Asterix Britanniassa sekä Asterix ja normannien maihinnousu.

Uudessa elokuvassa Britanniaa uhkaa Julius Caesarin johtamien roomalaislegioonien valloitus. Asterixin englantilainen pikkuserkku Fritax matkustaa kuningattaren pyynnöstä hakemaan apua pienestä gallialaiskylästä. Asterix ja Obelix lähtevät brittien apuun taikajuomatynnyrin kanssa. Mukaan otetaan myös päällikkö Aladobixin veltto ja pelokas veljenpoika Poppix.

Saarivaltakunnassa Asterix kumppaneineen törmää Lontoon ja englantilaisten erikoisuuksiin, Obelix ihastuu neiti Macintoshiin ja pelkurimainen Poppix pääsee opettamaan viikinkijoukkoja siinä, kuinka pelko antaa siivet. Välillä laitetaan legioonalaisia lakoon, niin kuin Asterixeissa aina.

Ranskalaisten uusi Asterix on elokuvana vaatimaton ja ponneton. Suomeksi dubattu versio on niin heikko esitys, ettei ääninäyttelijöiden nimiä viitsi julkistaa. Leffa on lastenelokuvaksi tylsä. Sarjakuva- ja animaatio-Asterixin vauhdikkuus puuttuu näytelmäelokuvasta lähes tyystin. Saa nähdä, kauanko edes Obelixia näytellyt Gérard Depardieu jaksaa sinnitellä elokuvasarjassa mukana.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Skyfall on laadukasta viihdettä

                      James Bond (Daniel Craig) ja Aston Martin palaavat yhteen Skyfallissa.

Kirjailija Ian Fleming loi 60 vuotta sitten romaanihenkilön, brittiagentti James Bondin, jonka karisman varaan on tehty 50 vuotta elokuvia. Y-Kinon ensi-iltaan tuli viime perjantaina Sam Mendesin ohjaama Skyfall (2012), jolle voi huoletta povata suurmenestystä. Uusin Bond on laadukasta viihdettä, visuaalisesti erittäin näyttävä, toimintadraama ilman hengähdystaukoja.

Kahdeskymmeneskolmas Bond-elokuva avautuu salaisen palvelun agentin kuolemalla ja huikealla takaa-ajokohtauksella yli Istanbulin kattojen. Brittien ylpeydeltä tiedustelupalvelu MI6:lta on varastettu kovalevy, joka sisältää terroristiryhmiin solutettujen agenttien tietoja. Salainen agentti 007 (Daniel Craig) saa tehtäväkseen hankkia kovalevy takaisin. Toimeksianto ei ole helppo, Bond haavoittuu ja hetken aikaa maailma uskoo hänen kuolleen.

MI6:n uusi johto suhtautuu epäillen vanhenneen Bondin ja hänen esimiehensä M:n (Judy Dench) taitoihin. Molemmat halutaan passittaa ennenaikaiselle eläkkeelle. Agentti joutuu osoittamaan kenttäkelpoisuutensa eikä pisteitä kerry entiseen tapaan. Pommi-isku tiedustelupalvelun päämajaan saa uuden pomon Gareth Malloryn (Ralph Fiennes) kuitenkin heltymään. Vanhaa kehäraakkia tarvitaan ulkoisen uhan torjumiseen.

Bond ja hänen naiskollegansa Eve (Naomie Harris) joutuvat kohtaamaan yhden Bond-elokuvien kovimmista konnista, älykkään ja karismaattisen Raoul Silvan (loistava Javier Bardem). Tämä entinen salainen agentti kantaa syvää kaunaa M:ää kohtaan. Silvan metsästys vie Bondin apureineen läpi Lontoon, Shanghain ja Macaon ennen kuin saavutaan Skotlantiin, jossa selviää Skyfallin merkitys.

Uusimman Bondin upeasta visuaalisesta ilmeestä saa kiittää ohjaaja Mendesin lisäksi kuvaaja Roger Deakinsia. Tarinan käsikirjoitus on toimiva, ja dialogi nasevaa ja sarkastista. Toiminnallisuus näyttäytyy aiempien Bond-leffojen tapaan värikkäinä takaa-ajoina, tappeluiden mäiskeenä sekä ajoneuvojen ja rakennusten kovana kohteluna. Samalla elokuva onnistuu kuitenkin syventämään sekä Bondia että M:ää henkilöinä.

Daniel Craigin kolmannessa Bondissa näkyvät ikääntymisen merkit. Hänen agenttinsa on ehkä lähimpänä Flemingin luomusta: karski, vakava ja itsepäinen, mies täynnä tahdonvoimaa. Nykypäivää heijastavat Bondin katkeruus ja kyynisyys. Elokuvan huumori on kuivaa ja vähäistä. Vaikka agentti tunnetaankin kyvystään kaataa kaunottaret, ovat lemmenleikit kuivahtaneet Craigin käsittelyssä viittauksenomaisiksi. Ero karismaattiseen Sean Connoryyn ja erityisesti pehmeään ja humoristiseen Roger Mooreen on silmiinpistävä.

Skyfall on hieno esimerkki nykyaikaisen elokuvateollisuuden voimasta. Adelen nimikkokappale soi uljaasti. Elokuvan katsojaluvut voinee tänä syksynä haastaa vain Peter Jacksonin Hobitti, joka tulee valkokankaalle joulukuussa.

Elokuvan trailerin löydät tästä.