Tieteiselokuvan arvostus oli 60-luvulle tultaessa aika lailla alamaissa 50-luvun lukuisien surkeiden floppausten jälkeen. Liekö tämä ollut syynä siihen, että ohjaaja Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (A Space Odyssey, Englanti 1968) sai aluksi varsin viileän vastaanoton. Elokuvaa arvosteltiin hitaaksi ja pitkäveteiseksi perinteisten elokuvakriitikkojen keskuudessa. Kun elokuva-arvostelijoiden nuori polvi ihastui tähän trippiin, näkemys Kubrickin ja tieteiskirjailija Arthur C. Clarken yhdessä käsikirjoittamasta leffasta muuttui perinpohjin.
Avaruusseikkailu lienee yhä tieteisfilmeistä hohdokkain, johon genren muita edustajia säälimättä verrataan. Filmi on myös vaikuttava kauhuelokuva, vaikka hyytävä jännitys rakennetaankin hieman eri tavalla kuin esimerkiksi Alfred Hitchcockin elokuvissa. Tapa, jolla itsevarma tietokone HAL 9000 kaappaa vallan avaruusaluksessa, on vaikuttava myös meidän aikanamme, jota leimaa lähes sokea usko teknologian tarpeellisuuteen ja sen luomiin mahdollisuuksiin.
Elokuvan alku on upea: ihmiskunnan aamunkoitto avautuu Richard Straussin sävellyksen Also spract Zarathustra alkuosan tahdissa. Katsoja viedään apinaihmisten keskuuteen erämaahan, jossa hiekkadyynien ja kallioiden hallitsemaa maisemaa paahtaa säälimätön aurinko. Tuuli lennättää punaisia pilviä hiekka-aavikon ylle. Yht’äkkiä keskellä erämaata seisoo mustanpuhuva arvoituksellinen monoliitti, joka saa ihmisapinalauman palvonnan osakseen. Lähtölaukaus evoluutiolle ja ”kehitykselle” on annettu.
Kauan myöhemmin kuussa toimiva geologinen tutkimusasema havaitsee Claviuksen kraaterissa monoliitin, joka lähettää omituisen radiosignaalin kohti Jupiteria. Kahdeksantoista kuukautta myöhemmin tutkimusalus Discovery One on matkalla Jupiteriin mukanaan astronautit David Bowman (Keir Dullea) ja Frank Poole (Gary Lockwood) sekä kolme syväjäädytettyä tiedemiestä. Matkantekoa kontrolloi HAL, keskusteleva kompuutteri, jonka pitäisi olla luotettavin siihenastisista tietokoneista. Kubickin säälimätön näkemys ihmiskunnan sivistyksen tilasta kirkastuu filmin lopussa, jossa HAL (ääni Douglas Rain) osoittautuu kaikkein inhimillisimmäksi olennoksi tähtitaivaan taivaltajista.
Kubrickin elokuva ei ole lineaarinen ja sen loppu jää avoimeksi, mikä saattaa ärsyttää joitakin katsojia. Vaikuttavinta elokuvassa on kenties näkemys ihmisestä. Elokuvakriitikko William Bayer on kiteyttänyt tämän seuraavasti: ”Ihminen muuntuu elokuvassa spontaanista, pelokkaasta, kurjasta, kömpelöstä ja murhanhimoisesta apinamaisesta olennosta kontrolloiduksi, tunteettomaksi, sterii-liksi, kyvykkääksi ja epäinhimilliseksi teknologian taitajaksi, jolla on valmiudet matkata niin kuuhun kuin Jupiteriinkin”. Jossain ihmiskunnan aamunsarastuksen ja kuulennon välillä on ihmiskunnan sivistyksen huippuhetki.
Avaruusseikkailu on spektaakkeli ilman ihmismassoja, avaruusolentoja tai robottiarmeijoita. Kyse on myös huikaisevan kauniista elokuvasta, jonka tekemiseen käytettiin viisi vuotta ja kymmenen miljoonaa dollaria. Tuskin missään elokuvassa on avaruus esitetty niin lumoavan kauniisti, suorastaan majesteettisesti kuin elokuvan alkumetreillä. Avaruusseikkailu 2001 on häikäisevää visuaalista ilotulitusta ja näyttäviä siirtymiä. Se rikkaus on loputtomissa tulkintamahdollisuuksissa.
Stanley Kubrick totesi itse elokuvastaan: ”Halusin, että elokuva oli intensiivisesti omakohtainen kokemus, joka tavoittaa katsojan tiedostamisen sisimmällä tasolla aivan kuten musiikki. Katsoja voi miettiä vapaasti elokuvan filosofisia ja allegorisia merkityksiä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti