Skyfall on laadukasta viihdettä

                      James Bond (Daniel Craig) ja Aston Martin palaavat yhteen Skyfallissa.

Kirjailija Ian Fleming loi 60 vuotta sitten romaanihenkilön, brittiagentti James Bondin, jonka karisman varaan on tehty 50 vuotta elokuvia. Y-Kinon ensi-iltaan tuli viime perjantaina Sam Mendesin ohjaama Skyfall (2012), jolle voi huoletta povata suurmenestystä. Uusin Bond on laadukasta viihdettä, visuaalisesti erittäin näyttävä, toimintadraama ilman hengähdystaukoja.

Kahdeskymmeneskolmas Bond-elokuva avautuu salaisen palvelun agentin kuolemalla ja huikealla takaa-ajokohtauksella yli Istanbulin kattojen. Brittien ylpeydeltä tiedustelupalvelu MI6:lta on varastettu kovalevy, joka sisältää terroristiryhmiin solutettujen agenttien tietoja. Salainen agentti 007 (Daniel Craig) saa tehtäväkseen hankkia kovalevy takaisin. Toimeksianto ei ole helppo, Bond haavoittuu ja hetken aikaa maailma uskoo hänen kuolleen.

MI6:n uusi johto suhtautuu epäillen vanhenneen Bondin ja hänen esimiehensä M:n (Judy Dench) taitoihin. Molemmat halutaan passittaa ennenaikaiselle eläkkeelle. Agentti joutuu osoittamaan kenttäkelpoisuutensa eikä pisteitä kerry entiseen tapaan. Pommi-isku tiedustelupalvelun päämajaan saa uuden pomon Gareth Malloryn (Ralph Fiennes) kuitenkin heltymään. Vanhaa kehäraakkia tarvitaan ulkoisen uhan torjumiseen.

Bond ja hänen naiskollegansa Eve (Naomie Harris) joutuvat kohtaamaan yhden Bond-elokuvien kovimmista konnista, älykkään ja karismaattisen Raoul Silvan (loistava Javier Bardem). Tämä entinen salainen agentti kantaa syvää kaunaa M:ää kohtaan. Silvan metsästys vie Bondin apureineen läpi Lontoon, Shanghain ja Macaon ennen kuin saavutaan Skotlantiin, jossa selviää Skyfallin merkitys.

Uusimman Bondin upeasta visuaalisesta ilmeestä saa kiittää ohjaaja Mendesin lisäksi kuvaaja Roger Deakinsia. Tarinan käsikirjoitus on toimiva, ja dialogi nasevaa ja sarkastista. Toiminnallisuus näyttäytyy aiempien Bond-leffojen tapaan värikkäinä takaa-ajoina, tappeluiden mäiskeenä sekä ajoneuvojen ja rakennusten kovana kohteluna. Samalla elokuva onnistuu kuitenkin syventämään sekä Bondia että M:ää henkilöinä.

Daniel Craigin kolmannessa Bondissa näkyvät ikääntymisen merkit. Hänen agenttinsa on ehkä lähimpänä Flemingin luomusta: karski, vakava ja itsepäinen, mies täynnä tahdonvoimaa. Nykypäivää heijastavat Bondin katkeruus ja kyynisyys. Elokuvan huumori on kuivaa ja vähäistä. Vaikka agentti tunnetaankin kyvystään kaataa kaunottaret, ovat lemmenleikit kuivahtaneet Craigin käsittelyssä viittauksenomaisiksi. Ero karismaattiseen Sean Connoryyn ja erityisesti pehmeään ja humoristiseen Roger Mooreen on silmiinpistävä.

Skyfall on hieno esimerkki nykyaikaisen elokuvateollisuuden voimasta. Adelen nimikkokappale soi uljaasti. Elokuvan katsojaluvut voinee tänä syksynä haastaa vain Peter Jacksonin Hobitti, joka tulee valkokankaalle joulukuussa.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

 

Y-Kinon uusi aluevaltaus onnistui

Elokuvateatteri Y-Kinossa elettiin lauantaina 27.10. historiallisia hetkiä, kun säveltäjä Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia esitettiin kulttuurinjanoiselle yleisölle. Esitys oli tämänvuotinen nauhoite Lontoon kuninkaallisen baletin (Royal Opera Ballet) cinema-tarjonnasta. Ohjaus oli Monica Masonin ja koreografia sir Kenneth MacMillanin käsialaa.

Y-Kinon rohkea askel baletin ja oopperan maailmaan kannatti. Kauhavalaisyleisö sai nähtäväkseen todella laadukkaan esityksen yhdeltä maailman johtavista ooppera- ja balettitaloista. Baletti perustuu William Shakespearen Italian Veronaan sijoittuvaan näytelmään Romeo ja Julia, joka kertoo kahden tosiaan rakastavan nuoren traagisen tarinan. Venäläinen säveltäjämestari muokkasi vuosina 1935−36 näytelmästä balettiklassikon.

Arvostelijalle, jolle baletti ei ole kaikkein tutuin taidemuodoista, balettiesitys oli elämys. Kuninkaallisen oopperan orkesteri soitti Prokofjevinsa Barry Wordsworthin johdolla upeasti. Esitys oli todella hienosti lavastettu ja puvustettu. Katsoja ja kuuntelija pääsevät näkemään valkokankaalla paljon sellaistakin, joka menee ohi tavallisessa baletti- tai oopperaesityksessä, vaikka istumapaikat olisivat aivan eturivissä.

Upeinta esityksessä ovat tietysti balettitanssijoiden esitykset. Pääroolin tanssivat Romeo (Federico Bonelli) ja Julia (Lauren Cuthbertson) ovat ihastuttava ja taitava pari. Arvostelijaa hämmästytti ylipäänsä balettitanssijoiden kyky elää ja näytellä roolinsa niin sielukkaasti. Vartaloiden liikkeiden sulouteen ja sulavuuteen yhdistyy hienovarainen ja taidokas elekieli. Cuthbersonin ilmeikkyys ja kyky tulkita viattoman 14-vuotiaan tytön kasvu rakastavaksi naiseksi jää erityisesti mieleen. Bonelli on huipputanssija ja uskottava Romeona.

Liikekielen vaivattomuudesta huolimatta katsojalle ja kuuntelijalle käy selville se, että baletin maailma vaatii tanssijaltaan tavattomasti. Hymy ei saa hyytyä, vaikka hiki helmeilee ja tuska tuntuu jäsenissä. Romeon ja Julian lopussa katsoja voi laskea vaikkapa Julian saamat mustelmat yhden esityksen aikana. Baletin maailmasta kertonut viimevuotinen menestyselokuva Black Swan, jossa Natalie Portman loisti, ei siten ollut kovin kaukana totuudesta.

Y-Kinon balettiesityksen juonsi lauantaina ansiokkaasti lehtori emerita Irma Nieminen. Esityksen käsiohjelmasta saa hyvän käsityksen balettiklassikon juonesta ja kolmesta näytöksestä. Upea elämys on tarjolla vielä tiistaina 30.10. klo 12.00 alkaen niille, jotka eivät päässeet mukaan lauantain esitykseen.

 

 Baletin 1. näytöksen neljännen kohtauksen (Juhlasalissa) löydät MacMillanin koreografiana   YouTube-videossa orkesterina toimii tosin Tbilisin sinfoniaorkesteri.

Poropoika Niko seikkailee jälleen

                       Lentäjäveljekset Jonni ja Niko uudessa seikkailuanimaatiossa.

Tietokoneanimaatio Niko – Lentäjän poika (2008) oli kansainvälinen menestys neljä vuotta sitten. Sen näki kolme miljoonaa katsojaa ja elokuvan levitysoikeudet myytiin lähes 120 maahan. Animaation erinomainen vastaanotto innoitti luonnollisesti jatko-osan tekemiseen. Sen budjetti kohosi suomalaisittain suureksi: seitsemään miljoonaan euroon.

Kari Juusosen ja Jørgen Lerdamin ohjaama Niko 2 – lentäjäveljekset (2012) on onnistunut jatko-osa. Elokuvan animointi on täysin kansainvälistä tasoa ja kolmiulotteisuus tuo siihen oman visuaalisen lisäarvonsa. Suomenkieliset ääninäyttelijät ovat  huolella valittuja, hahmot persoonallisia ja ilmeikkäitä ja ilmassa on riittävästi seikkailun makua.

Nikon (äänenä Erik Carlsson) elämä mullistuu, kun poroäiti Oona (Elina Knihtilä) päättää seurata uutta ystäväänsä Lenniä (Riku Nieminen),  jolla on aiemman rykimäajan aikaansaannoksena poronvasa Jonni (Juhana Vaittinen). Nikon mieleiseen tokkaan kuuluvat äiti ja isä Raavas (Juha Veijonen). Nikon pettymykseksi joulupukin lentojoukkoihin kuuluva hirvas viettää aikaansa mieluummin riemukkaiden porotovereidensa kuin ydinperheensä kanssa.

Nikon penseys uutta pikkuveljeään kohtaan johtaa siihen, että ilkeät kotkat sieppaavat Jonnin. Järkyttynyt Niko kokoaa etsintäpartion, johon kuuluvat ykkösosasta tutut liito-orava Julius (Mikko Kivinen), lumikko Wilma (Vuokko Hovatta) ja uusi tuttavuus, huumorintajuinen erakkoporo Topias (Aarre Karén). Vauhdikas seikkalu saa lisäväriä, kun jäljittäjille käy selväksi se, että kotkien kaappauksen takana on edellisen elokuvan pahiksen Mustan suden sisko Valkoinen susi (Katariina Kaitue).

 Niko – Lentäjän poika on koko perheen elokuva. Se on viihdyttävä seikkailu, mutta samalla myös opettavainen tarina. Elokuva korostaa vastuun ja epäitsekkyyden tärkeyttä. Elokuva puhuttelee varmasti niitä lapsikatsojia, jotka elävät ja joskus tuskailevatkin uusperheiden arjen yhteensovittamisen kiemuroita.  

Animaatiolle voi povata menestystä näin joulun kynnyksellä. Vauhdikas jouluseikkailu löytää varmasti katsojansa.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Vares tangokuninkaan murhan jäljillä

                              Veikko Hopea (Jussi Lampi) ja Olga (Anna-Leena Härkönen) 
                           edustavat alamaailmaa uudessa Vareksessa. Kuva: Solar Films.

Kuuden elokuvan Vares-sarja päättyy Lauri Törhösen ohjaamaan Pimeyden tangoon (2012) – ja hyvä niin. Kirjailija Reijo Mäen yksityisetsivä on mainio romaanihahmo, Antti Reini karismaattinen Jussi Vareksena ja rikosten tapahtumaympäristönä yleensä toimiva Turku hienosti sarjan elokuvissa esillä. Varesten heikkoudet ovat kuitenkin vahvuuksia mittavammat.

Vares-sarjan keskeisin ongelma liittyy elokuvien liukuhihnamaiseen tuotantotapaan, jossa katse kohdistuu erityisesti ohjaaja Lauri Törhöseen. Kun elokuvaohjaaja purkittaa neljä filmiä 60 päivässä, tuloksena on valitettavasti tusinatavaraa. Törhösen Vares-sarjan filmit ovat heppoisesti käsikirjoitettuja, näyttelijät huonosti ohjattuja ja dialogi löysää ja itseään toistavaa. Törhösen leffoista yksinkertaisesti puuttuu dekkareille tärkeä jännite.

Kuusiosaisen sarjan parhaiksi elokuviksi nousevatkin Anders Engströmin ohjaamat Vares – Pahan suudelma (2011) ja Vares – Kaidan tien kulkijat (2012).

Pimeyden tango käynnistyy naisten suosiota nauttivan tangokuningas Harry Koivikon (Jani Muurinen) murhasta. Vares vedetään mukaan tapaukseen kesken varjostuskeikan, kun toimittaja Ruuhio (Mikko Leppilampi) vihjaa hänelle tietävänsä murhasta. Pian toimittaja katoaa, ja Vareksen sydänkäpy taksikuski Anna Huttunen (Maria Järvenhelmi) painostaa mustasukkaisen yksityisetsivän jutun jäljille.

Kun Vareksen vanha vihamies Veikko Hopea (Jussi Lampi) pääsee Sörkasta ensimmäiselle vankilomalleen, voisi elokuvan kuvitella pääsevän vauhtiin. Näin ei kuitenkaan käy. Vares jäljittää varakkaan miehen (Antti Virmavirta) syrjähypystä epäiltyä vaimoa (Sari Havas) ja piirittää puolivillaisesti laulajatar Donnaa (Lola Wallinkoski). Välillä kitataan tuttuun tapaan kaljaa Uudessa Apteekissa ja juodaan yhden tähden jallua.

Aiemmista Vareksista tutut mukiloinnit ja viinanhuuruiset sänkykohtaukset on karsittu uutuusleffasta pois. Pimeyden tango edustaa väsähtänyttä, huonosti käsikirjoitettua ja replikoitua Varesta. Lola Wallinkoski Donnana ei vakuuta eikä Törhönen saa nimekkäästä näyttelijäkaartistaan paljoakaan irti. Elokuvan näyttelijöistä erottuvat Reinin ohella Jasper Pääkkösen mainio Kyypakkaus ja pirteän Anna-Leena Härkösen venäläinen prostituoitu Olga.

Toivottavasti tämä sarja ei saa jatkoa, jotteivät Eppu Normaalin Pimeyden tangon sanat toteudu: ”Taas vaihtuu päivä yöksi kaupungin/jälleen helmoistani löydän tuon synkän kaverin/kuin uhriansa ainoaa/mua seuraa, mua vainoaa…”

Elokuvan trailerin löydät tästä.