torstai 18. lokakuuta 2012

Poropoika Niko seikkailee jälleen

                       Lentäjäveljekset Jonni ja Niko uudessa seikkailuanimaatiossa.



Tietokoneanimaatio Niko – Lentäjän poika (2008) oli kansainvälinen menestys neljä vuotta sitten. Sen näki kolme miljoonaa katsojaa ja elokuvan levitysoikeudet myytiin lähes 120 maahan. Animaation erinomainen vastaanotto innoitti luonnollisesti jatko-osan tekemiseen. Sen budjetti kohosi suomalaisittain suureksi: seitsemään miljoonaan euroon.

Kari Juusosen ja Jørgen Lerdamin ohjaama Niko 2 lentäjäveljekset (2012) on onnistunut jatko-osa. Elokuvan animointi on täysin kansainvälistä tasoa ja kolmiulotteisuus tuo siihen oman visuaalisen lisäarvonsa. Suomenkieliset ääninäyttelijät ovat  huolella valittuja, hahmot persoonallisia ja ilmeikkäitä ja ilmassa on riittävästi seikkailun makua.

Nikon (äänenä Erik Carlsson) elämä mullistuu, kun poroäiti Oona (Elina Knihtilä) päättää seurata uutta ystäväänsä Lenniä (Riku Nieminen),  jolla on aiemman rykimäajan aikaansaannoksena poronvasa Jonni (Juhana Vaittinen). Nikon mieleiseen tokkaan kuuluvat äiti ja isä Raavas (Juha Veijonen). Nikon pettymykseksi joulupukin lentojoukkoihin kuuluva hirvas viettää aikaansa mieluummin riemukkaiden porotovereidensa kuin ydinperheensä kanssa.

Nikon penseys uutta pikkuveljeään kohtaan johtaa siihen, että ilkeät kotkat sieppaavat Jonnin. Järkyttynyt Niko kokoaa etsintäpartion, johon kuuluvat ykkösosasta tutut liito-orava Julius (Mikko Kivinen), lumikko Wilma (Vuokko Hovatta) ja uusi tuttavuus, huumorintajuinen erakkoporo Topias (Aarre Karén). Vauhdikas seikkalu saa lisäväriä, kun jäljittäjille käy selväksi se, että kotkien kaappauksen takana on edellisen elokuvan pahiksen Mustan suden sisko Valkoinen susi (Katariina Kaitue).

 Niko – Lentäjän poika on koko perheen elokuva. Se on viihdyttävä seikkailu, mutta samalla myös opettavainen tarina. Elokuva korostaa vastuun ja epäitsekkyyden tärkeyttä. Elokuva puhuttelee varmasti niitä lapsikatsojia, jotka elävät ja joskus tuskailevatkin uusperheiden arjen yhteensovittamisen kiemuroita.  

Animaatiolle voi povata menestystä näin joulun kynnyksellä. Vauhdikas jouluseikkailu löytää varmasti katsojansa.

Elokuvan trailerin löydät tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti