maanantai 1. lokakuuta 2012

Dopingjärjestelmän vaikuttava läpivalaisu




                  Ohjaaja Arto Halonen haastattelemassa hiihtomaajoukkueen
                  päävalmentaja Magnar Dalenia dopingasioista..


Arto Halosen uusi dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe (2012) on tärkeä elokuva. Se läpivalaisee suomalaiseen maastohiihtoon vuosikymmenten varrella pesiytyneen dopingkulttuurin koko laajuudessaan ja karmeudessaan. Dokumentin erityinen ansio on silti siinä, ettei likapyykin pesun tarve rajoitu yksin Suomeen. Esimerkiksi Italian, Ruotsin ja Norjan dopingkäytännöistä saadaan uutta tietoa.



Kyse ei ole vain jostain Kurikan jätin Juha Miedon tai Italian mieshiihdon maineeseen nostaneen hiihtovalmentaja Jarmo Punkkisen dopingepäilyistä. Kyse on huippu-urheiluun rakenteellisesta järjestelmävirheestä, jonka todellisia syyllisiä eivät ole urheilijat.

Menestys olympialaisissa tai maailmanmestaruuskisoissa on jokaisen lajin lahjakkuuksien tavoitteena.  Rakkaus omaan lajiin ja urheilusankarin palvontamenot tietysti kiehtovat, mutta ennen kaikkea raha. Kirkkain mitali tuottaa mittavat sponsoritulot ja maallista mammonaa, mikä houkuttelee nuoret urheilijat kiellettyjen aineiden käyttämiseen.

Halosen dokumentti näyttää sen, miten vahva on vaikenemisen kulttuuri kansainvälisessä urheilussa. Suomen menestyneimpiin naishiihtäjiin kuuluneen Marja-Liisa Kirvesniemen kerrotaan evästäneen dopingin käytöstään kertonutta Kaija Härkiniä seuraavasti: ”Olisit pitänyt mölyt mahassasi!”

Välttääkseen huippu-urheilun järjestelmään liittyvät menestyspaineet ja rakenteellisen korruption, urheilijan on oltava poikkeuksellisen suoraselkäinen ja eettisesti vahva. Penkkiurheilijat, tiedotusvälineet ja markkinavoimat janoavat menestystä. Huippu-urheilun viihdearvo on valtava, minkä vuoksi monet urheilijat ovat valmiita ottamaan suuria riskejä niin maineen kuin oman terveytensäkin kustannuksella.

Sinivalkoisen valheen keskiössä on Lahden vuoden 2001 MM-hiihdot, jossa kiellettyjen aineiden käytön laajuus paljastui vähitellen urheiluhullulle kansallemme. Kuusi kärähtänyttä huippuhiihtäjää ja kolme menetettyä mitalia olivat kuitenkin vasta jäävuoren huippu. Lahden draamaa seurataan dokumentissa päivä päivältä ja selvitetään samalla huippu-urheilun kytkennät yrityselämään ja lajiliittojen johtotehtäviin hamuaviin poliitikkoihin.

Nyt kun jariräsästen, kaisavaristen, immokuutsien, pekkavähäsöyrinkien ja karipekkakyröjen touhuaminen kasvuhormonien, plasmalaajentajien, anabolisten steroidien ja muiden kiellettyjen aineiden parissa tiedetään, on tutkivalla journalismilla tärkeä tehtävä. Kenellä on rohkeutta käydä jääkiekkoon pesiytyneeseen dopingiin kiinni? Siinä laidat ryskyvät, kun miljoonamiehet ja suursponsorit saavat vastaavan läpivalaisun. Samalla syntyy monta uutta likaista legendaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti