Kerhotalon pelastusta ja nuorta rakkautta

                                Shun ja Umi liittoutuvat pelastaakseen kerhotalon.

Japanilaisen animen suurmestarin Hayao Miyazakin Studio Ghibli tunnetaan loistokkaista fantasia-animaatioistaan. Miyazakin käsikirjoittama ja hänen poikansa Goron ohjaama Kukkulan tyttö, sataman poika (2011) dub ei yllä isä-Miyazakin parhaiden animaatioiden tasolle. Elokuva on silti viehättävä: täynnä nostalgiaa, nuoruuden viattomuutta ja lämminhenkisyyttä.

Elokuvan toinen päähenkilö on 16-vuotias Umi Matsuzaki (suomalaisena äänenä Saara Aalto), jonka kotitalosta näkyy Jokohaman satama. Kaipuunsa merelle kadonnutta isäänsä kohtaan tyttö osoittaa joka aamu nostamalla kaksi merkkilippua kotipihan lipputankoon. Toinen lipuista varoittaa vaarasta, toinen toivottaa turvallista kotimatkaa. Eteläsataman hinaajasta vastaa omilla merkkilipuillaan saman koulun poika Shun Kazama (suomalaisääni Tuukka Leppänen), joka ihailee tyttöä etäältä.

Nuorten lukiolaisten yhteiseksi päämääräksi nousee latinalaiskorttelissa sijaitsevan kerhotalon pelastaminen ja kunnostus. Rähjäiseen taloon on sijoittunut useita koulun kerhoja, joissa tulevat tieteentekijät, ajattelijat ja taiteilijat työskentelevät. Kulttuurikerhossa touhuava Shun toimittaa koululehteä. Huoli kerhotalosta kasvaa suureksi, kun paikallinen kiinteistökeinottelija ja koulun johtokunnan puheenjohtaja Tokumaru haluaa purkaa rakennuksen uusien asuntojen ja toimistotilojen tieltä.

Nuorten ja kiinteistökeinottelijan kiistassa on kysymys uuden palvonnan ja vanhan säilyttämisen vastakkainasettelusta. Goro Miyazaki on taitavasti ajoittanut draama-animaationsa vuoden 1963 Jokohamaan, joka muun Japanin tavoin on valmistautumassa Tokion vuoden 1964 olympialaisiin. Kyse on siis sodassa kovia kokeneesta kansakunnasta, joka tähtää tosissaan tulevaisuuteen.

Yhteinen toiminta kerhotalon puolesta rakentaa Umin ja Shunin välille ystävyyssuhteen, joka syvenee ääneen lausumattomaksi rakkaudeksi. Tämä melodramaattinen sivujuoni johtaa animaatiossa hyvin yllätykselliseen tapahtumaan.

Ghiblin uutuuselokuva on monista aiemmista elokuvatuotannoista poiketen realistinen, minkä vuoksi elokuvassa ei samaa magiikkaa kuin Hayao Miyazakin Henkien kätkemässä (2001) tai Liikkuvassa linnassa (2004). Leffa on hienosti animoitu ja sujuvasti kerrottu. Aiheensa takia se ei kiinnostane aivan pienempiä lapsia, mutta sopii mainiosti niin esiteineinne, nuorille kuin aikuisillekin.

Tämän elokuvan lopputekstit kannattaa seurata loppuun asti. Elokuva todella kaunis tunnusmelodia Sayonara no Natsu on kuuntelemisen arvoinen.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Varsinaisia velikultia

                             Hyväntahtoinen Lasse (Rami Rusinen) ja lipevä Simo

                             (Olli Rahkonen) ovat uuden komedian antisankaripari.

Elokuvateattereissa reilun viikon pyörinyt 3 Simoa (2012) ei ole ollut mikään kaupallinen suurmenestys, mutta oma viehätyksensä tässä Teemu Nikin ensimmäisessä pitkässä ohjaustyössä on. Kyse on osaksi vähemmän tunnettujen näyttelijöiden kelpo suorituksesta ja elokuvaan sisältyvästä lempeästä huumorista.

3 Simoa kertoo kahdesta Helsingin Sörnäisissä asuntomurtoja tehtailevasta kaverista. Simon (Olli Rahkonen) ja Lassen (Rami Rusinen) haaveena on perustaa murtokeikkojen saaliin avulla oma pizzeria. Tämä on erityisesti Dillinger-pizzoja intohimoisesti rakastavan Lassen unelma. Ystävysten heikko menestys keikoilla tekee heistä kuitenkin lähes antisankareita.

Simon yhden yön jutusta on saanut alkunsa Simo-vauva (Iivari Salo) , jota biologinen isä ei koskaan ole nähnyt saati elättänyt. Kun murtomiehen mieleen palaavat muistot nuoren äidin Eevan (PMMP:n Paula Vesala) arvokoruista, syntyy suunnitelma. Ketku Simo taivuttelee Lassen esittämään itseään ja hakeutumaan yksinhuoltajaäidin läheisempään tuttavuuteen. Farssin alkutahdit on siten lyöty.

Kolmessa Simossa riittää hulvattomia käänteitä ja väärennettyjä identiteettejä. Kyseessä on osittain leppoisa rikoskomedia, mutta myös tarina isäksi kasvamisesta. Elokuvan päärooleissa teatterikoululaiset Rahkonen ja Vesala pärjäävät hyvin. Sympaattinen ja rikoskumppaninsa jallitettavana oleva Rusinen tekee myös mainion roolityön.

Sivurooleissa piipahtaa Antti Reinin ja Matti Onnismaan kaltaisia konkareita.  Hauskimpiin sivurooleihin kuuluu ehdottomasti Pekka Strangin suomenruotsalainen kireä vartija Anders, naapurin Katja (Annika Aapalahti) sekä nuoriin miehiin mielistynyt mummeli Vieno (Ritva Vepsä).

3 Simossa puhutaan paljon ja enimmäkseen uskottavasti. Ajoittain dialogi käy kuitenkin sen verran kömpelöksi, että katsoja tuntee myötähäpeää antisankariparin koheltaessa. Tästä huolimatta Kolme Simoa on syvästi inhimillinen ja katsomisen kestävä komedia.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Laatuooppera valloittaa Y-Kinon 27.10.

Elokuvateatteri Y-Kino tekee uuden aluevaltauksen ja alkaa lähettää lontoolaisen Royal Opera Housen oopperoita ja balettiesityksiä Kauhavalla. Ensimmäisenä on ohjelmistossa Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia lauantaina 27.10.2012 klo 18.00. Baletti on nauhoitettu tänä vuonna ja tekstitetty suomeksi.

Esitys kestää 2h 32 minuuttia ja siihen sisältyy 20 minuutin väliaika. Lipun hintaan 23 euroa sisältyy kahvi.

Mahdolllisuudet ooppera- tai balettielämykseen ovat lakeudella suhteellisen vähäiset. Laatuoopperan tarjoamisella Y-Kino ja Kauhava Härmät Rotaryklubi pyrkivät lisäämään Kauhavan kulttuuritarjontaa. Enää ei myöskään tarvitse välttämättä lähteä Helsinkiin tai Savonlinnaan kokeakseen oopperaelämyksen. Koko kauden ohjelmiston löydät oheisesta linkistä:
http://www.y-kino.fi/?page_id=271.

Kauhava Härmät Rotaryklubi myy varauslippuja oopperaan. Lippu on lunastettava 20.10.2012 mennessä maksamalla lipun hinta 23 euroa IPE Oy:n tilille FI59 1191 3000 110529. Määräaikaan mennessä maksettu varauslippu toimii pääsylippuna esitykseen. Voit varata lipun sähköpostitse osoitteesta rotaryooppera@gmail.com.

Hyväntekeväisyysjärjestönä rotaryklubi lahjoittaa osan tuotosta 8-12-vuotiaiden kauhavalaislasten tsemppiryhmälle. Ryhmään kuuluu kahdeksan lasta, jotka on rekrytoitu yhteistyössä kouluterveydenhoidon kanssa projektiin, jonka tavoitteena on liikunnan lisääminen ja terveelliset ruokatottumukset. Kyseiset lapset ovat olleet vaarassa joutua syrjään liikunta-aktiviteeteista ylipainonsa vuoksi. Nyt heitä yritetään kannustaa viikoittain aktiiviseen arkeen.

Lisätietoja löydät osoitteesta: www.y-kino.fi. Elokuvateatteri löytyy Yrittäjäopiston päädystä osoitteesta Kauppatie 109, Kauhava.

Tule tukemaan tätä kulttuurihanketta ja ota mukaasi puolisosi, ystäväsi tai tuttusi. Oopperan ovet ovat kaikille avoinna!

Citizen Don

Isi ja poika maailmalla

                        Leo (Vesa-Matti Loiri) ja Timo (Samuli Edelmann) loistavat

                        Mika Kaurismäen road moviessa Tie pohjoiseen.

Mika Kaurismäki on tarttunut uusimmassa ohjaustyössään itselleen tuttuun lajityyppiin. Tie pohjoiseen (2012) on nimensä mukaisesti road movie, jossa tällä kertaa vyörytään läpi Suomen etelästä pohjoiseen. Kaurismäki on aiemmin niittänyt kannuksensa mm. tie-elokuvillaan Rosso (1985) ja Zombie ja kummitusjuna (1991).

Tie pohjoiseen kertoo konserttipianisti Timo Poralan (Samuli Edelmann) ja hänen isänsä Leon (Vesa-Matti Loiri) tarinan. Timo löytää kotioveltaan hampparimaisen Leon, joka paljastuu hänen 35 vuotta kateissa olleeksi isäkseen. Epäluulo ja keskinäinen kankeus vaivaavat parivaljakon välejä elokuvan alkumetreillä.

Leo osoittautuu varsin pian pelimieheksi, joka ryyppää, naurattaa naisia ja matkustaa väärennetyllä passilla. Hän on etsinyt Timon käsiinsä antaakseen tälle salaperäisen perinnön ja vastauksia menneisyyden kysymyksiin. Tämä edellyttää amerikanraudan varastamista ja lähtöä yhteiselle retkelle kohti pohjoista.

Vastahakoinen Timo kiintyy matkan edetessä renttuilevaan, mutta sydämelliseen Leoon. Hän tapaa ensi kerran sisarpuolensa Minnan (Mari Perankoski), jonka sekavasti käyttäytyvä mies Pertti (Peter Franzén) saa Timon raivon partaalle. Matkan varren hotellissa isä ja poika tulevat naiskaksikon iskemäksi. Ennen sitä Edelmann ja Loiri pursuavat karismaa esittäessään tanssiravintolassa ikivihreän Kuolleet lehdet –kappaleen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin säestämänä.

Timon ahdistus kasvaa, mitä lähemmäksi määränpäätä punainen Pontiac rullaa.  Edessä on oman kipupisteen kohtaaminen: Timon itsekeskeisyyteen kyllästynyt vaimo Tiia (Irina Björklund) on muuttanut takaisin Rovaniemelle ja vienyt tyttären mukanaan. Miten tämä asia ratkeaa?

Tie pohjoiseen on lämminhenkinen elokuva, joka on taitavien näyttelijöiden juhlaa. Samuli Edelmann tekee hyvän roolin takakireänä Timona. Leffan varsinainen tähti on kuitenkin Vesa-Matti Loiri, joka on 40. elokuvassaan loistava. Loirissa on herkkyyttä, karheutta ja koettua elämää parinkin filmin verran. Kaksikon keskinäinen yhteispeli sujuu hienosti ja dialogi on paikoitellen nautittavaa.

Tunnusmelodiana kuultavaa Juha Tapion säveltämää ja sanoittamaa kappaletta Tuomittuna kulkemaan saa odottaa lopputeksteihin asti.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Oksasen hätkähdyttävä Puhdistus

                                        

                     Zara (Amanda Pilke) ja vanha Aliide (Liisi Tandefelt) kertovat

                     kahden nöyryytetyn selviytyjänaisen tarinan. Kuva: Solar Films.

Sofi Oksasen Puhdistus on ollut suurmenestys näytelmänä ja romaanina. Viron 1900-luvun historiaan liittyvä romaani on putsannut palkintopöytiä Finlandiasta (2008) Eurooppalaiseen kirjallisuuspalkintoon. Antti J. Jokisen ohjauksessa ja taitavan näyttelijätyön siivittämänä Puhdistus (2012) on taipunut loistavaksi elokuvaksi.

Kyseessä on vuoden paras ja tärkein kotimainen leffa. Se ei ole kuitenkaan tarkoitettu herkille tai heikkohermoisille ihmisille. Elokuva on rankka, raadollinen ja paikoitellen lähes sietämätön katsottava. Sen keskeisiä teemoja ovat petos, syyllisyys sekä naisen ja kokonaisen kansakunnan alistaminen ja nöyryyttäminen. Elokuva vangitsee katsojansa ja pitää tämän piinapenkissään lopulliseen puhdistukseen asti.

Elokuvaelämys tarjoutuu katsojalle tavallista paremmin, jos hän tuntee Viron kohtalon toisen maailmansodan jälkeen ja on vielä lukenut Sofi Oksasen teoksen. Elokuvan teemojen universaalisuus avaa sen kuitenkin muillekin. Vahva kuvakerronta, taitava leikkaus, loistavat näyttelijät ja vaikuttava musiikki kertovat ammattimaisuudesta. Tällä elokuvalla on kaikki edellytykset päästä kansainväliseen levitykseen. Onhan romaaninkin käännösoikeudet myyty jo yli 40:ään maahan.

Elokuva rakentuu romaanin tavoin kahdelle aikatasolle. Se käynnistyy Viron maaseudulta 1992, jolloin maa on juuri vapautunut Neuvostoliiton ikeestä ja saanut itsenäisyytensä takaisin. Aliide Truun (Liisi Tandefelt) pihasta löytyy parikymppinen Zara (Amanda Pilke), joka on paennut Venäjän mafian kynsistä. Seksiorjuuteen pakotetun tytöt kokemukset avaavat Aliidelle muistot omaan nuoruuteen.

Nuori Aliide (Laura Birn) oli jäänyt sisarensa Ingelin (Krista Kosonen) varjoon monin tavoin nuoruudessaan. Rakkaus samaan mieheen Hans Pekkiin (Peter Franzén) repii vähitellen sisaret erilleen toisistaan. Neuvostoliiton miehitettyä Viron paikalliset kommunistit kaappaavat vallan, mikä johtaa sortoon ja kymmenientuhansien talonpoikien karkottamiseen itään. Kiellettyyn sissiliikkeeseen Metsäveljiin kuuluva Hans piilotetaan sisarusten kotiin lattialankkujen alle. Aliidella on muutakin piilossa pidettävää. On petoksen ja valintojen teon aika.

Puhdistus on hienosti roolitettu. Näyttelijäkaartista erottuvat omalle tasolleen Liisi Tandefelt ja Laura Birn. Tandefeltin uurteet, silmät ja tyly olemus kuvastavat roolihahmon syyllisyyttä ja katkeruutta. Birnin läsnäolo jokaisessa kameraotossa on käsinkosketeltavaa. Hän piirtää hienon kehityskaaren viattomuutensa menettävästä nuoresta naisesta. Totalitaristinen järjestelmä turmelee yksilön ja alistaa naisen.

Elokuvan trailerin löydät tästä.