Lätkälegenda numero kahdeksan

                      J-P Siilin dokumentti Selänne valottaa huippukiekkoilijan
                      arkea, ajatuksia ja perhe-elämää lähes kaksituntisen verran.

Ohjaaja JP Siili teki itsensä tunnetuksi pohjalaisissa elokuvateattereissa viimeistään draamaelokuvallaan Härmä (2012). Jo sitä ennen hän oli ohjannut leffat suomalaisesta rockyhtye Hurriganesista (Ganes 2007) ja rankan nuorisokuvauksen Hymypoika (2003). Nyt ohjaaja on tarttunut todelliseen jääkiekkolegendaan, Teemu Selänteeseen, dokumenttielokuvassaan Selänne (2013).

Anaheim Ducksin superhyökkääjä lienee tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle. Selänne on todellinen huippu-urheilija vielä 43-vuotiaanakin. Dokumentti esittelee erittäin sosiaalisen, huipputaitavan, intohimoisen, itsekkään ja voitontahtoisen jääkiekkoilijan. Teemu Selänne on lajinsa edustavimpia mannekiineja, pienten ja vähän isompienkin tyttöjen päiväunien kohde, anoppien ihannevävy. Suositun, vaativan ja aggressiivisen lajin vauhdikas menijä on silti myös miesten mieleen.

Laitahyökkääjä Selänne on saavuttanut lajissaan paljon. Meriittilistalta tosin puuttuu olympiakulta, mutta mainetta ja mammonaa on kertynyt sitäkin enemmän. Selänne pitää pitkän uransa lisäksi tärkeimpänä saavutuksenaan NHL:n Stanley Cupin voittoa Anaheimin riveissä v. 2007. Entinen jokeripelaaja lienee Suomen kaikkien aikojen jääkiekkoilija, vaikkei hän urallaan ylläkään Edmonton Oilersin Jari Kurrin viiden Stanley Cup-voiton määrään.

Dokumentissa kamera kuljettaa Selänteen lapsuudesta nykypäivään, pikkupoika-ajan avojäiltä Anaheimin kotiareenaan ”The Pondiin”. Matkan varrella Teemua, hänen uraansa ja tekemisiään valottavat sisarukset, vanhemmat, nykyinen ydinperhe, ystävät, pelikaverit, valmentajat ja monet muut jääkiekon vaikuttajayksilöt Hjallis Harkimosta Kalervo Kummolaan. Katsojalle alati vaihtuvien puhuvien päiden seuraaminen on uuvuttava urakka, jonka pitkäveteisyyttä lisää huippu-urheilijan yletön kehuminen, joka lähestyy henkilöpalvontaa.

Selänne on ollut median kestosuosikki, josta Siilin henkilökuva ei juuri löydä säröjä. Dokumentissa mainitaan toki Selänteen aika heikko koulumenestys, isoveli Panun vankila-aika, rallikokeiluihin liittyvä onnettomuus, jatkuva myöhästeleminen ja perhe-elämän alisteisuus huippu-urheilijan pyrkimyksille. Silti Teemu on kuin teflonia, häneen ei lika juuri tartu. Jääkiekkoilun lieveilmiöihin kaukaloväkivaltaan tai dopingiin ei juuri dokumentissa puututa, vaikka esimerkiksi NHL:n aloitusvuonna tulokkaat keräävät yleensä yllättävän paljon uutta massaa. Johtuuko se vain kovuuden ja lihasvoiman hankinnasta, miettii kriittinen katsoja.

Dokumentista ei löydy myöskään elokuvalle tyypillistä draaman kaarta, kun Teemua on yritetty valottaa mahdollisimman monesta näkökulmasta. Henkilöhaastattelujen suuri määrä alkaa vähitellen pökerryttää ja tekee elokuvasta tasapaksun muiden kuin suurimpien lätkäfanien mielestä. Silti teemuselänteet ja sakukoivut ovat urheilijoina lapsille ja nuorille selvästi parempia esikuvia kuin jarkkoruudut ja jerekaralahdet.

Selänteen ura päättyy ilmeisesti kuluvan kauden jälkeen, ja hän on arvellut jatkavansa Anaheimissa jollain tavalla jääkiekkoilun merkeissä. En pitäisi mahdottomana, että tämä Jokereiden kasvatti saattaisi vielä muuttaa mielensä, ja siirtyä jäähdyttelemään kasvattiseuraansa. Etenkin kun Jokerit siirtyy ensi vuonna Itä-Euroopan rahakkaaseen KHL-kiekkoliigaan. Teemu Selänteen kiinnostava ratkaisu jää odottamaan ensi vuotta.

Dokumenttielokuvan trailerin löydät tästä.