Elokuva-alan arvostettu brittilehti Sight & Sound julkaisee joka kymmenes vuosi elokuvakriitikkojen ja –ohjaajien näkemyksen kaikkien aikojen suurimmista elokuvista. Kriitikkojen näkemys on vuosina 1962–2002 ollut liikuttavan yksimielinen: Orson Wellesin Kansalainen Kane (Citizen Kane, 1941) on kaikkien aikojen ykkönen. On vaikea kuvitella, että klassikkojen klassikko menettää asemansa myöskään ensi vuoden äänestyksessä.
Kansalainen Kanen syntytarina on jo legenda itsessään. Radiossa ja näyttämöllä kannuksensa lunastanut ihmepoika Orson Welles sai RKO Radio Pictures’ilta luvan tehdä minkä tahansa haluamansa elokuvan. Yhdessä kokeneen käsikirjoittaja Herman Mankiewiczin kanssa elokuvan esikuvaksi nousi mediamoguli William Randolph Hearst, jonka mahtavaan imperiumiin kuului sanomalehtiä, aikakauslehtiä, radioasemia, uutistoimistoja ja valtava linna huikeine taidekokoelmineen. Koska Wellesin tulkinta lehtikuninkaasta ja hänen elämästään tuli liian liki, Hearst teki parhaansa hidastaakseen Wellesin leffan julkaisemista.
Mankiewicz ja Welles muotoilivat elokuvaan todella taidokkaan tarinan, josta elokuva sai myös ainoan Oscarinsa. Korkeatasoisen käsikirjoituksen lisäksi ohjaajanero sai kuvaajakseen Gregg Tolandin. Tämän syvätarkka kuvaustekniikan ansiosta kuva tarkentui yhtäläisesti äärimmäisen lähelle, keskietäisyydelle sekä taka-alalle. Tekniikkaa voi ihastella esimerkiksi Citizen Kanen kuuluisassa peilikohtauksessa. Vielä nykyäänkin elokuvan kuvauksen tasoa voi pitää todella korkeana.
Klassikkoleffan roolitusta voi myös pitää onnistuneena. Sankarin parhaaksi ystäväksi Jed Lelandiksi ohjaaja kiinnitti Joseph Cottenin, lupaavan oopperatähden Susan Alexanderin rooliin Dorothy Comingoren, bisnesvelho Berstainiksi Everett Sloanen ja poika-Kanen pelottavan äidin rooliin Agnes Mooreheadin. Orson Welles itse näytteli loistavasti Kanea 25-vuotiaasta aina vanhuuteen asti.
Elokuva kertoo hämmästyttävän tarina Charles Foster Kanesta, joka syntyy köyhänä, mutta rikastuu äidilleen testamentatun kultakaivoksen ansiosta. Nuorena miehenä Charles Kane alkaa muodostaa populistista sanomalehti-imperiumia. Keltaisen lehdistön kuningas yltää lopulta avioon presidentin tyttären kanssa ja pyrkii jopa kuvernööriksi. Mediamogulin kuningastie kuitenkin katkeaa ja hänet ajetaan nurkkaan. Yksityiselämässään lehtikeisari alkaa kohdella huonosti niin vaimoaan kuin rakastajatartaankin.
Mies joka halusi valloittaa maailman kadottaa lopulta itsensä. Lopun lähestyessä Charles Kane on jo lähes yksin jättimäisessä Floridan Xanadussaan. Hän kuolee huulillaan sana Rosebud, ”ruusunnuppu”. Kun lakana vedetään kylmentyvän kalmon yli itse elokuva käynnistyy. Joukko reporttereita yrittää selvittää viimeisen sanan merkityksen haastattelemalla lukuisia Kanen tuttavia. Elokuva kertoo mediakeisarin tarinan takaumina, yhden kerrallaan, eri henkilöiden näkökulmista. Näin kuva Kanesta täydentyy, mutta jää silti mysteeriksi, lopullista ratkaisua vaille.
Voidaan ajatella, että ”ruusunnuppu” edustaa Kanella kaipuuta kadotettuun lapsuuteen, sen turvasatamaan, toivoon ja viattomuuteen. Tälle ajattelutavalle on elokuvassa oma symbolinsa – ja oma esineensä. Yhtä lailla Rosebudina voidaan pitää reportteri Thompsonin tavoin jotain, mitä Kane ei koskaan saavuttanut tai jonka hän kadotti. Hänen paras ystävänsä Leland pukee tämän sanoiksi: ”Se, minkä hän todella halusi saavuttaa elämässään, oli rakkaus. Charlien tarina on kertomus siitä kuinkä hän menetti sen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti