perjantai 28. toukokuuta 2010

Tavisparin erikoinen ravintolailta

Kanadalais-amerikkalaisen Shawn Levyn ohjaama uutuuskomedia Date Night kertoo tarinan hyvin tavallisen avioparin erikoisesta illasta. New Jerseyssä asuvat Phil (Steve Carell) ja Claire Foster (Tina Fey) suorittavat avioliittoaan. Kahden lapsen pariskunta käy rutiininomaisesti kerran viikossa paikallisessa ravintolassa illallisella ennen elokuvailtaa. Kuultuaan ystäväpariskunnan eroaikeista, he päättävät suoda toisilleen enemmän laatuaikaa.

Phil vie Clairensa trendikkääseen manhattanilaiseen ravintolaan, jossa he kuitenkin näyttävät jäävän ilman pöytää. Hätäpäissään Phil saa ajatuksen kiilata pöytävarausjonossa. Otettuaan toisen parin henkilöllisyyden he ovat pian tilanteessa, jossa he joutuvat pakenemaan henkensä edestä gangsterikaksikkoa. Tämä käynnistää toimintakomedian sekoiluineen ja takaa-ajoineen.

Kaikesta vipellyksestä huolimatta Date Night onnistuu kertomaan avioparin kasvutarinan. Tavikset oppivat toisistaan aivan uusia puolia vältellessään gangstereita. Elokuva tuo esiin kestävän parisuhteen merkityksen.

Avioparia näyttelevät Steve Carell ja Tina Fey pelaavat saumattomasti yhteen. Hyvä komedia syntyy luontevista roolihahmoista ja hauskoista tilanteista. Carell ja Fey löytävät taitavasti roolihahmojensa tavanomaisuuden ja hallitsevat komedian keinot. Juoneltaan varsin ennustettava elokuva pysyy kasassa hienojen päänäyttelijöiden ansiosta.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti