lauantai 29. toukokuuta 2010

Hachiko on elokuva eläinten ystäville

Ruotsalaissyntyisen ohjaaja Lasse Hällströmin uusin elokuva Hachiko − tarina uskollisuudesta on eläinten ystävien elokuva. Voimakkaasti tunteisiin vetoavan tarinan katsoja menettelee viisaasti, jos varautuu elokuvanäytökseen nenäliinapaketin kera.

Hachiko-koiran tarina perustuu tositapahtumiin 1920-luvun Japanissa. Hachiko oli erään professorin koira, joka tuli päivittäin isäntäänsä vastaan rautatieasemalle, kun mies oli palaamassa töistä kotiin. Erään päivänä professori kuoli kesken työpäiväänsä, mutta koira jatkoi isäntänsä odottamista uskollisesti yhdeksän vuoden ajan. Lojaalisuutta arvostavat japanilaiset ovat pystyttäneet alkuperäiselle Hachikolle pronssipatsaan Shibuyan rautatieasemalle Tokioon.

Ohjaaja on siirtänyt tarinan Yhdysvaltoihin. Elokuva kertoo akita-rotuisesta löytökoirasta, jonka eläinrakas professori (Richard Gere) pelastaa kadulta. Vaimon (Joan Allen) vastustuksesta huolimatta koirasta tulee pian rakas perheenjäsen. Kaikkien rakkain Hachi on professorille. Koiran vilpitön suhde isäntäänsä puhuttelee katsojaa. Kun professori jää traagisten tapahtumien takia kerran palaamatta, alkaa koiran vuosia kestävä uskollinen odotus.

Hachiko on kaunis ja koskettava tarina, vaikka onkin paikoitellen hieman pitkäveteinen. Moni katsoja saa leffasta yllin kyllin aineksia käsitykselleen siitä, mikä on ihmisen paras ystävä. Hällström on käyttänyt leffassa paikoitellen hauskaa ratkaisua kuvata ihmiseloa koiran säkäkorkeuden tasolta.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti