Raukea ruumis hengenpelastajana***

                                Hank (Paul Dano) ja Manny (Daniel Radcliffe) säkenöivät
                                Swiss Army Manin päärooleissa.

Harvoin jokin elokuva saa katsojan leuat loksahtamaan, aiheuttaa päivien hämmennyksen ja pistää todella pohtimaan, oliko leffa totta ollenkaan vai silkkaa unta tai hallusinaatiota. Y-Kinon ensi-iltaan rynnistänyt Swiss Army Man (2016) tekee tämän. Elokuvan nähtyäsi voit unohtaa Sveitsin armeijan monitoimilinkkuveitset. Ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Daniel Kwan ja Daniel Scheinert osoittavat sen, kuinka tehokas yksi raukea ruumis voi olla hengenpelastajana.

Swiss Army Man on elokuva, joka jakaa elokuvakriitikot ja katsojat kahteen eri ryhmään. Toiset pitävät elokuvaa hyvin kauniina, upeasti kuvattuna, poikkeuksellisen luovana ja rohkeana elokuvan lajityyppien sekoittajana. Toiset leimaavat elokuvan tylsäksi, juonen köyhäksi, osan sen otoksista vastenmielisiksi ja leffan venytetyksi. Totuus löytynee tässäkin tapauksessa jostain välimaastosta.

Elokuva käynnistyy autiolta saarelta, jossa syrjäytynyt Hank (Paul Dano) suunnittelee päiviensä päättämistä jollain muulla kuin K-kahvilla. Hänen puuhansa keskeytyvät, kun rantaan ajelehtii pukumiehen (Daniel Radcliffe) ruumis. Hank ilostuu keskeytyksestä ja yrittää elvyttää lasittunein silmin maailmaa katsovan vainajan. Elvytyspainallukset käynnistävät vainajassa hillittömät ilmavaivat, joita Hank hyödyntää pelastautuessaan Mannyksi ristimänsä ruumiin kanssa autiolta saarelta.

Parivaljakko nousee maihin toisella hiekkarannalla. Hank heittää kalmon selkäänsä ja päättää huolehtia hänestä. Nuoren miehen yksinäisyys on ollut niin piinaavaa, että ruumiskin kelpaa kaveriksi. Hankin hämmästys on rajaton, kun Manny virkoaa metsästä sijaitsevassa luolassa henkiin zombin tavoin. Tämä elävä kuollut on menettänyt muistinsa, jolle Hankin on opetettava kaikki A:sta alkaen.

Elokuva seuraa Hankin ja Manny ystävystymistä, läheisyyttä ja eloa metsässä. Kahden nuoren miehen keskustelut avaavat uuden maailman. Pian käy ilmi, että Mannyllä on suorastaan yliluonnollisia kykyjä. Leffan nimi Swiss Army Man viittaa alkuosaltaan maailmankuuluun monitoimilinkkuveitseen. Käsikirjoittajakaksikon luovuutta ja oivalluskykyä voi enimmäkseen vain ihailla. On uskomatonta, kuinka monipuolisesti yhtä kalvakkaa vainajaa voi käyttää selviytymistaistelussa oudoissa olosuhteissa.

Swiss Army Mania ei ole helppo sijoittaa perinteisiin elokuvantaiteen lajeihin. Se on komedia, tragedia, rakkaus- ja fantasiaelokuva. Ehkä eniten leffa on kuitenkin kaverielokuva. Hankin ja Mannyn ystävyys on ylimmillään metsän bussikohtauksessa, joka jää hyvin todennäköisesti elokuvan historiaan. Mannystä huolehtiessaan Hank unohtaa oman sisäisen sirpaleisuutensa.

Paul Dano tekee upean ja suorastaan liikuttavan roolityön Hankina. Kuinka paljon yksinäisyys voi uuvuttaa? Mitä merkitsee se, että unelmien nainen osoittautuu todellisuudessa täysin odotusten vastaiseksi? Millaista on todellinen ystävyys? Viimeksi mainittuun kysymykseen antaa vastauksen Daniel Radcliffen hienosti näyttelemä kalmo. Tällä elokuvalla Radcliffe karistaa Harry Potter -hahmonsa harteiltaan.

Swiss Army Man ei ole juonielokuvan ystäville. Ajoittain elokuvan käsikirjoitus tuntuu teinipoikien tekeleeltä. Mutta siinä on paljon sellaista lumoa, viisautta ja outoutta, joka laittaa katsojan ajattelemaan.

Elokuvan traileri:

Potter-sarjan onnistunut loppuhuipennus

Englantilaiskirjailija J. K. Rowlingin seitsenosainen teossarja nuoresta velhosta Harry Potterista sai kirjallisen kliimaksinsa 2007–2008, jolloin päätösosa Harry Potter ja kuoleman varjelukset ilmestyi erikielisinä versioinaan.  Häikäisevän maailmanlaajuisen suosion saavuttanut kirjasarja siirtyi nopeasti myös valkokankaalle. Heinäkuun helteillä elokuvateattereiden kassamagneetiksi kohoaa epäilemättä filmisarjan kahdeksas elokuva.

Y-Kinossa tuoreeltaan ohjelmistoon tullut viimeinen Potter-elokuva on mannaa muillekin kuin velhopojan kanssa varttuneelle Potter-sukupolvelle. Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2 on jännittävä, paikoitellen henkeäsalpaava ja elokuvakerronnallisestikin tiivis loppuhuipennus. Ohjaaja Peter Yates on onnistunut luomaan vaikuttavan 3D-elokuvan, joka dramaattisuudessaan ja hienoissa tehosteissaan on velkaa muun muassa mestariohjaaja Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta –trilogialle.

Elokuva käynnistyy siitä, mihin edellinen osa jäi. Harry Potterin (Daniel Radcliffe) ja hänen nuorten velhoystäviensä Hermione Grangerin (Emma Watson) ja Ron Weasleyn (Rupert Grint) tehtävänä on löytää hirnyrkit, jotka tuhoamalla taikamaailmaa uhkaava lordi Voldemort (Ralph Fiennes) voidaan kukistaa. Kyseessä on kilpajuoksu aikaa vastaan, sillä Voldemort ankeuttajineen, kuolonsyöjineen ja pimeyden velhoineen on vauhdikkaasti laajentamassa pahan valtakuntaansa.

Edessä on lopullinen taistelu hyvän ja pahan välillä. Voldemort joukkoineen vyöryy velhokoulu Tylypahkaan, Harrylle niin rakkaaseen opinahjoon, jonka rehtorina häärää nyt pahan puolelle siirtynyt Luihuisten Severus Kalkaros (Alan Rickman). Taistelun tiimellyksessä kaatuu moni Harryn uskollisista ystävistä.

Elokuvan yhdeksi käännekohdaksi muodostuu Harryn intensiivinen uppoutuminen Kalkaroksen muistoihin ajatusseulan avulla. Kokemus avaa tien velhopojan varhaislapsuuden muistoihin ja antaa uutta tietoa mm. Tylypahkan rehtoreiden Albus Dumbledoren (Michael Gambon) ja Kalkaroksen rooleista. Valaistunut Harry on nyt valmis kohtaamaan lordi Voldemortin, joka haluaa raivata tieltään viimeisen esteensä seljasauvansa taikaiskulla. Edessä on Harryn ja pimeyden ruhtinaan huikaiseva kaksintaistelu, todellinen loppuhuipennus.

Potter-sarjan viimeisestä elokuvasta jäävät näyttelijäsuorituksina erityisesti mieleen Ralph Fiennesin upea roolityö Voldemortina ja aina luotettavan Alan Rickmanin kyky luoda Kalkaroksesta todella moniulotteinen ja traaginen hahmo.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Harry Potter pakosalla ja taikaesineitä tuhoamassa

J. K. Rowlingin huikean suosion saavuttanut romaanisarja velhopoika Harry Potterin seikkailuista on jo finaalissaan. Romaanisarjan seitsemäs ja viimeinen osa on jaettu kahdeksi elokuvaksi, joista ensimmäinen nähdään nyt valkokankaalla. Sarja huipentuu kesällä 2011 ilmestyvään viimeiseen filmatisointiin, joka ilmestyy 3D:nä.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 on tummin, synkin, pelottavin ja kypsin Potter-filmatisoinneista. Se jatkaa siitä, mihin edellinen osa (Harry Potter ja puoliverinen prinssi) jäi. Harryn voimakkain tukija, taikakoulu Tylypahkan rehtori Aldus Dumbledore (Michael Gambon), on kuollut ja pääpahis lordi Voldemortin (Ralph Fiennes) ote taikamaailmasta kiristyy kiristymistään.

Elokuva alkaa tilanteesta, jossa 17 vuotta täyttävä Harry saavuttaa täysi-ikäisyyden. Häntä suojelleet loitsut raukeavat, eikä Tylypahkan suojiin ole nyt palaamista.

Kukistaakseen voimakkaan Voldemortin Harryn (Daniel Radcliffe), Ronin (Rupert Grint) ja Hermionen (Emma Watson) on lähdettävä vaaroja täynnä olevalle matkalle tuhoamaan hirnyrkkejä eli taikaesineitä, johon pimeyden lordi on kätkenyt palasia sielustaan. Sankarikolmikko vaeltaa upeissa maisemissa, mutta heidän keskinäiset suhteensa ovat ajoittain pahasti solmussa. Elokuvan pitkässä keskijaksossa kolmikko telttailee, murjottaa ja odottaa loputtomiin. Turhautuneisuus ja mustasukkaisuus rehottavat. Harryn ja Hermionen keskinäinen kiintymys kasvaa, kun Ron yhdessä vaiheessa putoaa matkasta.

Elokuva on niin tarinansa kuin visuaalisen kerrontansa osaltakin tumma. Vaikutelma syntyy jo elokuvan alkupuolella, jossa Voldemort kätyreineen ottaa haltuunsa niin Tylypahkan kuin velhomaailmaa ohjaavan taikaministeriökin. Ministeriö ryhtyy ajamaan politiikkaa, joka korostaa velhojen ja noitien rodullista puhtautta. Viittaukset natsi-Saksaan eivät voisi olla ilmeisempiä. Kuvallisesti elokuvan alkupuolella korostuvatkin harmaat, lähes mustavalkoiset sävyt. Fantasiaelokuvaksi Potterissa on vähän huumorin kukkia.

Uuden Potterin ohjaaja David Yates on jo kahdessa aikaisemmassakin Potter-elokuvassa joutunut karsimaan romaanisarjan yksityiskohtia ja tärkeää taustatarinaa. Yhteydet eri kohtausten välillä jäävät välillä heikoiksi, mikä rikkoo elokuvan rakenteen. Liialliset toistot venyttävät elokuvan liian pitkäksi muille kuin piintyneimmille Potter-faneille, joita on tunnetusti todella paljon.

Vastapainoksi Yatesin elokuvassa on visuaalisesti huikeita tehoste- ja toimintajaksoja, jotka uppoavat katsojaan. Todellinen helmi on varjo- ja silhuettianimaationa toteutettu kolmen veljeksen tarina, jonka Hermione elokuvan loppupuolella lukee. Animaatio on hengeltään loistelias, potterismia parhaimmillaan. Elokuva on ajoittain myös hyvin tunteikas.

Uuden Potterin päätähdet pärjäävät mukavasti, mutta eivät ole näyttelijöiden eliittiä julmana Bellatrix Lestrangena loistavan Helena Bonham Carterin tapaan. Harry, Ron ja Hermione ovat kuitenkin kasvaneet elokuvasarjan aikana pikkulapsista aikuisuuden kynnykselle. He joutuvat nyt kohtaamaan aikuisuuden epätäydellisyyden. Lasten seikkailu on muuntumassa kamppailuksi koko maailman kohtalosta, pimeyden ja valon taisteluksi. Elokuvan päättyessä pimeys on valloillaan kuin talvipäivänä pahimmillaan. Kenties kesä ja sarjan viimeinen osa tuovat valon takaisin.