Kurt Russell, Jennifer Jason Leigh ja Tim Roth loistavat
Tarantinon uutuuselokuvassa The Hateful Eight.
Amerikkalainen Quentin
Tarantino on niitä harvoja ohjaajia, joille elokuvan tuotantoyhtiöt ja
tuottajat ovat antaneet vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Y-Kinon ensi-iltaan
tullut The Hateful Eight (2015) on ohjaajalegendan kahdeksas elokuva. Kyseessä
on samanaikaisesti sekä verinen western että murhamysteeri. Elokuva on upea
kuvaukseltaan, leikkaukseltaan, musiikiltaan ja näyttelijäsuorituksiltaan,
mutta yllättävän pitkäveteisesti käsikirjoitettu ja dialogiltaan puuduttava.
The Hateful Eight alkaa fantastisen hienosti Wyomingin
vuoristoisissa lumisissa maisemissa. Sisällisodan jälkeiseen länteen sijoittuvassa leffassa vyöryvät esiin hevosvaunut Ennio
Morriconen upean musiikin siivittämänä. Pian vaunuissa matkaavat
palkkionmetsästäjä John Roth (Kurt Russell), hirtettäväksi
kuljetettava Daisy Domergue (Jennifer Jason Leigh),
palkkionmetsästäjä ja ex-sotilas Marquis
Warren (Samuel L. Jackson) sekä
Red Rockin uudeksi seriffiksi esittäytyvä Chris
Mannix (Walton Goggins).
Lumimyrsky pakottaa seurueen pysähtymään syrjäiseen
majataloon ja matka pikkukaupunkiin katkeaa. Majatalon emäntä Minnien sijasta hirsimökkiin
ovat majoittuneet Red Rockin hirttäjä Oswaldo
Mobray (Tim Roth), entinen etelävaltioiden kenraali Sanford Smithers (Bruce
Dern), karjapaimen Joe Gage (Michael Madsen) sekä meksikolainen Bob
(Demián Bichir), joka huolehtii
majatalosta Minnien ja hänen miehensä poissa ollessa.
Tarantino esittelee keskeiset hahmot ja heidän
epäluotettavilta vaikuttavat tarinansa hienosti ensimmäisen puolen tunnin
aikana, joka muuten on varsin tapahtumaköyhää. Aikaa myöden on odotettavissa
tilanteen kiristyminen myrskyn raivotessa ja joukkion pysytellessä pääosin sisätiloissa.
The Hateful Eightiä voi luonnehtia inhottavien ihmisten nihilistiseksi
kamaridraamaksi, jossa itsekkäät, petolliset ja murhanhimoiset yksilöt vain
odottavat pääsyä käsiksi toistensa kurkkuihin.
Ohjaajan uutuusfilmi tuo mieleen hänen läpimurtoleffansa Reservoir Dogs (1992), joka päätapahtumat
sijoittuivat varastorakennukseen. The Hateful Eightin kirjallinen esikuva voisi
olla Agatha Christien suurenmoinen
dekkari Kymmenen pientä neekeripoikaa
(1939). Christie tosin toteutti
henkilöhahmojensa esittelyn ja tappamisen vauhdikkaasti murharomaanissaan, kun
The Hateful Eightissä tapot toteutetaan uuvuttavan kirjallisen vuoropuhelun
jälkeen pikaisesti ja brutaalilla tavalla.
Tarantino tunnetaan ultraväkivaltaisista elokuvistaan ja
verikekkereistään eikä uutuuselokuva tee tästä poikkeusta. Hänen aiemmissa
elokuvissaan on aina ollut tietty moraalin taju, mutta uutuudesta se puuttuu.
Lähes kolmituntinen pituus, löysä käsikirjoitus ja kyvyttömyys perustella
elokuvassa esiintyviä loukkauksia, provokaatioita ja karmeuksia ovat The
Hateful Eightin keskeisimmät heikkoudet.
”Inhottavasta kahdeksikosta” löytyvät kuitenkin myös ohjaajan
vahvuudet. Tarantinon luottokuvaaja Robert
Richardson tekee huikeata työtä ohjaajan kanssa. Elokuvan visuaalinen ilme
on huipussaan ja kuvasommittelu millilleen kohdallaan. Ennio Morriconen, 87, upea
musiikki luo filmiin alusta asti salamyhkäisen ja länkkäriin sopivan pahanenteisen
tunnelman. Myös yllättäviä juonenkäänteitä löytyy.
Kohdallaan on myös näyttelijätyö. Erityisen vahvan roolin
tekee häijy henkipatto Leigh, joka verentahraamine kasvoineen on yhtä iljettävä
kuin Linda Blair aikanaan Manaajan (1973) pääroolissa. Myös Kurt
Russell ja Samuel L. Jackson loistavat rooleissaan.
Elokuvan traileri:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti