maanantai 9. maaliskuuta 2015

Viaton kohtaa valheet****

                                Ida (Agata Trzebuchowska) tempaistaan luostarista
                                      maailmaan ja perhesalaisuuksien selvittelyyn.

Puolalaissyntyisen, mutta Englannissa asuvan Pawel Pawlikovskin mustavalkoinen draamaelokuva Ida (2014) on kerännyt lukuisia elokuvapalkintoja ja elokuvakriitikkojen suitsutusta ympäri maailman. Viimeisin tunnustus tuli hiljattain Hollywoodissa, kun elokuva palkittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla.

Ida kertoo 18-vuotiaan orpotytön tarinan 1960-luvun alun puolalaiselta maaseudulta. Ida (Agata Trzebuchowska) on kasvanut luostarissa ja on valmistautumassa antamaan nunnalupauksen. Luostarin johtajattaren abbedissan vaatimuksesta hän ottaa kuitenkin yhteyttä ainoaan elossa olevaan sukulaiseensa täti Wandaan (Agata Kulesza).

Suojattua elämää viettänyt Ida järkyttyy, kun Wanda paljastaa hänelle karun totuuden: Ida on juutalainen ja hänen oikea sukunimensä on Lebenstein. Viaton tyttö tyrmistyy entistä enemmän, kun hän kuulee vanhempiensa ja veljensä tulleen murhatuiksi toisen maailmansodan melskeissä.

Tämä paljastus vie Idan ja Wandan yhteiselle matkalle Piaskiin, vanhempien kotikylään, kolhiintuneella Wartburgilla. Heidän tarkoituksenaan on selvittää se, miten tytön vanhemmat kuolivat ja minne heidät on haudattu. Kaurismäkeläisen ankeassa ja köyhässä kylässä asuu paljon ihmisiä, jotka kiertelevät ja välttelevät suoria vastauksia ja ajoittain myös valehtelevat. Idan onneksi Wandalla on kyky kysyä vaikeat kysymykset ja saada niihin myös vastaukset.

Agata Kulesza näyttelee häikäisevästi Wandaa, joka on Idalle kuin kummitäti ja paha noita samassa persoonassa. Hänen kauttaan peilautuu paljolti myös Puolan sodanjälkeinen stalinistinen historia. Wanda on entinen valtiollinen syyttäjä, joka kerskailee saavutuksillaan 50-luvun näytösoikeudenkäynneissä, joissa Puolan valtaapitävät kommunistit passittivat vankilaan poliittisia vastustajiaan.

Vuosikymmen myöhemmin Wanda kuuluu yhä poliittiseen eliittiin, mutta hänen kiihkonsa on vaihtunut kyynisyydeksi. Hän polttaa ketjussa, ryyppää raskaasti ja harrastaa yhden yön suhteita enemmän tavan kuin himon vuoksi. Hurskaaseen sisarentyttäreensä verrattuna Wanda on kuin Kotkan ruusu. Onneksi Pawlikovskin älykäs ohjaustyö välttää perinteisen madonna – huora –asetelman, sillä nainen välittää aidosti Idasta, jossa hän näkee kuolleen sisarensa.

Idaa näyttelevä Agata Trzebuchowska on suurenmoinen roolissaan. Herkkä, uskottava, kaunis – ja miten paljon hän kertookaan silmillään! Elokuvan alussa Ida on kuin tyhjä astia. Wandan kanssa hän kohtaa maailman, joka herättää hänen kiinnostuksensa. Liftaava alttosaksofonisti (Dawid Ogrodnik) tuo hänen elämäänsä soinnut, rytmin ja ymmärryksen naiseudestaan. Abbedissan piiloviesti maailman kohtaamisesta antaa Idan elämään viisautta ja auttaa häntä täyttämään astiansa lopullista ratkaisuaan varten.

Ulkoisesti Idassa tapahtuu varsin vähän, ja elokuvakerronnan rauhallisuus voi pitkästyttää nopeisiin kamera-ajoihin tottuneet nuorimmat katsojat. Ida on filmi hetkistä, havainnoista, mielialoista. Se on tilinteko henkilöidensä ja Puolan menneisyyden kanssa, kaivautuminen syyllisyyteen, katumukseen ja sovituksen mahdollisuuteen.

Kuvallisesti Ida on mestariteos. Jokainen otos, jokainen näkymä on visuaalisesti harkittu ja komeasti toteutettu. Kuvaajat Lukasz Zal ja Ryszard Lenczewski käyttävät liikkumatonta kameraa elokuvan lopun kahta viimeistä otosta lukuun ottamatta. Vaikka sommittelu joskus tuntuu liiankin harkitulta, tuloksena on poikkeuksellisen kaunista ja kuvakulmiltaan yllättävää kameratyötä. Tapa sijoittaa päähenkilöt kuvan alareunan kolmannekseen antaa vaikutelman siitä, että päähenkilöt ovat vain pienenä osana suurta draamaa.  Kompositio korostaa luostarin pylväitä, pilviä ja päähenkilöiden yllä leijuvaa surun auraa. 

Idan jättämää jälkimakua voi verrata laadukkaaseen vuosikertaviiniin: runsas, täyteläinen, elegantti ja viipyvä. Viidennen tähden saavuttaminen olisi edellyttänyt ripausta tunnetta mukaan. Katsojan voi olla vaikea samastua kahden päähenkilön elämään, koska puolalainen kulttuuri ja uskonnolliset arvot poikkeavat merkittävästi omistamme.

Elokuvan trailerin löydät tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti