maanantai 23. helmikuuta 2015

Koodinmurtajien kovin koettelemus****

                                 Benedict Cumberbatch on loistava huippumatemaatikko
                                 Alan Turingina.

Norjalaisohjaaja Morten Tyldumin Imitation Game (2014) on hieno, jännittävä ja koskettava elokuva. Se kertoo toisen maailmansodan yhden suurimman salaisuuden selvittämisestä. Leffa on intensiivinen trilleri natsi-Saksan Enigma-salauslaitteen koodin murtamiseen johtaneesta työstä huippusalaisessa Bletchley Parkissa. Elokuva kertoo kuitenkin myös koodin selvittämisestä vastanneen huippumatemaatikko Alan Turingin (Benedict Cumberbatch) traagisen elämäntarinan.

Elokuva käynnistyy vuoden 1952 oudosta murrosta Alan Turingin asuntoon. Murron takana on Turingin 19-vuotias miesystävä. Poliisikuulusteluissa Turing myöntää olleensa homoseksuaalisessa suhteessa miesystäväänsä. Koska matemaatikko oli silloisen lainsäädännön mukaan syyllistynyt törkeään säädyttömyyteen, Turing joutui kemiallisen kastroinnin kohteeksi.

Imitation Gamen takauma vie vuoteen 1928, jolloin päähenkilö (Alex Lawther) opiskelee yksityiskoulussa ja kokee ensirakkauden hieman vanhemman Christopher Morcomin (Jack Bannon) kanssa. Christopher saavuttaa Alanin luottamuksen suojatessaan muista poikkeavaa poikaa kiusaajiltaan.

Elokuvan ajallinen päätaso kulkee kuitenkin toisessa maailmansodassa. Voittaakseen sodan nopeasti etenevää natsi-Saksaa vastaan Iso-Britannia kerää salaiseen koodinmurtokeskukseen sekalaisen seurakunnan huippumatemaatikkoja, kielitieteilijöitä, shakkimestareita ja tiedustelu-upseereita. Heidän tehtävänään on murtaa saksalaisen sähkömekaanisen salauslaite Enigman koodijärjestelmä. Saksan maa-, meri- ja ílmavoimat sekä SS käyttävät salausjärjestelmää viestinnässään. Puolalaiset olivat onnistuneet selvittämään Enigman alkeellisemman version koodijärjestelmän, mutta kehittyneemmän laitteen koodin murtaminen jäi liittoutuneiden tehtäväksi.

Bletcley Parkin kryptoanalyytikkojen huipputiimiin valikoituu Turingin lisäksi Hugh Alexander (Matthew Goode), Joan Clarke (Keira Knightley), John Cairncross (Allen Leech), Peter Hilton (Matthew Beard) ja Jack Good (James Northcote). He työskentelevät vaativan komentaja Dennistonen (Charles Dance) alaisuudessa. Kun tämän kärsivällisyys hitaaseen koodinmurtamiseen on koetuksella, ryhmä saa tukea tiedustelujohtaja Stewart Menziesiltä (Mark Strong).

Alan Turing oivaltaa pian, että Enigman kiekkojen salausvaihtoehtojen tähtitieteellinen määrä edellyttää huippunopeisiin laskutoimituksiin kykenevän kryptoanalyyttisen bombe-koneen suunnittelua. Turing rakentaa säntillisesti kallista Christopheriksi nimeämäänsä konetta työkavereiden repiessä hiuksiaan. Kryptoanalyytikko näyttäytyy muille kömpelönä, ylimielisenä ja sosiaalisilta taidoiltaan heikkona ja saisi nykyään todennäköisesti asperger-diagnoosin. Hänen matemaattisia kykyjään ja luonnettaan ymmärtää oikeastaan vain tiimin ainoa nainen Joan Clarke, jonka kanssa Turingilla syntyy hyvä ja syvä ystävyyssuhde.

Elokuvan jännitys rakentuu kilpajuoksusta ajan kanssa. Enigman salaisuudet on murrettava, jotta natsien sotakoneisto voidaan halvaannuttaa ja lopulta kukistaa.

Alan Turingia näyttelevä Benedict Cumberbatch on loistava roolissaan. Hän kykenee menemään ristiriitaisen henkilöhahmonsa nahkoihin – ja tuo esiin huippuälykkään neron, joka joutuu elämänsä aikana paljon kärsimään seksuaalisen suuntautumisensa takia. Cumberbatchin Turing on itseriittoinen, mutta myös haavoittuva ja melankolinen. Briljanttia Clarkea näyttelevä Keira Knightley tuo puolestaan huumoria ja lämpöä kovin miesvoittoiseen elokuvaan. Hienon roolityön tekee myös tiedustelujohtajaa näyttelevä Mark Strong, joka on hyvä viileässä, ymmärtävässä ja analyyttisessä roolissaan.


Alan Turingin oma murheellinen kohtalo koskettaa katsojaa ja saa pohtimaan suvaitsevaisuuden rajoja. Hän oli sotasankari, joka vastusti väkivaltaa ja kykeni omalla koodinmurtotyöllään lyhentämään toisen maailmasodan kestoa ja pelastamaan siten ihmishenkiä. Hänen vaikutuksensa tuntuu yhä joka päivä. Ilman Turingin uraauurtavaa työtä tietojenkäsittelyn kehittäjänä olisi tämäkin elokuva-arvostelu jäänyt kirjoittamatta.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti