ja amerikkalaisvanki Louis Zamperini (Jack O'Connell).
Yksi maailman kauneimmista ja menestyneimmistä
näyttelijättäristä, Angelina Jolie,
on viime vuosina hakenut kokemusta myös elokuvatuottajana ja –ohjaajana. Hänen
toinen pitkä elokuvansa Murtumaton
(2014) tuli perjantaina ensi-iltaan Y-Kinossa.
Jolien ensimmäinen pitkä ohjaustyö In the Land of Blood and Honey (2011) sijoittui vuosien 1992−1995 Bosnian sotaan ja kertoi serbisotilaan
ja bosnialaisen naisvangin rakkaustarinan. Murtumattomassa Jolie ei hempeile.
Ohjaajalla on filmissään erikoinen viehtymys machoiluun ja haluun kertoa
väkivaltaisten miesten käyttäytymisestä sodan ääriolosuhteissa.
Murtumaton kertoo poikkeusyksilön, italialais-amerikkalaisen
Louis Zamperinin (britti Jack O’Connell), tarinan. Köyhistä
oloista tuleva poika on nuoruudessaan ajautua pikkurikolliseksi, kunnes hänen
saadaan houkuteltua kestävyysjuoksun pariin. Lahjakas ja sinnikäs ”Louie”
pääsee lukiolaisikäisenä Yhdysvaltojen 5000 metrin edustajaksi Berliinin
olympialaisiin 1936. Suomalaisten Gunnar
Höckertin ja Lauri Lehtisen
kaksoisvoittoon päättyneessä finaalissa Louie ylitti maaliviivan kärkijoukossa.
Lupaava ura katkesi kuitenkin toiseen maailmansotaan, jossa
Zamperini toimi B-24-pommikoneen pommittajana Tyynenmeren rintamalla. Elokuva
alkaa lupaavasti realistisesti toteutetulla ilmataistelulla pommituslennolla
olevien B-24-Liberatoreiden ja japanilaisten Mitsubishi Zerojen välillä.
Kuvaajaguru Roger Deakinsin otoksia on jälleen upea seurata. Toisella Kiinaan
suuntautuvalla pommituslennolla Zerot pudottavat Louien koneen ja koneen hylystä
pelastautuvat vain Louie sekä Mac (Finn Wittrock) ja lentäjä Phil (Domhnall Gleeson).
Kolmikko pelastautuu kahdelle kumilautalle ja jää kellumaan
rannattomalta vaikuttavalle Tyynellemerelle puolentoista kuukauden ajaksi.
Paahteiset päivät ovat taistelua nälkää, janoa, kuivumista, haikaloja ja
alituista paahdetta vastaan. Tämä jakso selviytymistarinassa on uskottava ja
elokuvan parasta antia. Jolie on todennäköisesti saanut vaikutteita Ang Leen upeasta Piin elämästä (2012) ja Thor Heyerdahlin elämästä ja merimatkasta kertovasta
Kon-Tikista (2013).
Lauttamatkaajat pelastetaan japanilaisalukselle ja he
päätyvät japanilaisten sotavangiksi useille leireille. Elokuvan jälkipuolisko
keskittyy Louis Zamperinin ja hänen japanilaisen piinaajansa komendantti
Watanaben (Takamasa Ishihara eli
rockmuusikko Miyavi) väleihin.
Liittoutuneiden
sadistista ja brutaalia kohtelua japanilaisten käsissä on aiemmin todistettu
mm. elokuvissa Auringon valtakunta (1987)
ja Merry Christmas Mr Lawrence (1987). Coenin veljesten kaltaisista käsikirjoittajista huolimatta tämä osa
filmiä on venytetty ja epäonnistuu kokonaiskuvan hahmottamisesta. Jolie ei
kykene selittämään Zamperinin julmaa kohtaloa. Hän ei tiedosta japanilaisen
ryhmäkäyttäytymisen merkitystä. Japanin armeija oli uchi (sisäpiiri), joka mahdollisti kaikkien muiden ulkopiiriin (soto) kuuluvien huonon kohtelun. Tämä
näkyy Watanabessa, joka arvostaa Zamperinin sisukkuutta, mutta jolle
amerikkalaisvanki on siitä huolimatta vihollinen.
Kaksikon lopullinen henkien taistelu käydään
hiilikaivoksella, jossa Zamperini joutuu tuntikausia kannattelemaan painavaa lankkua. Vangin piina
ja kärsimys viittaavat liiankin ilmeisinä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, joka
meni äärimmilleen Mel Gibsonin
kohutussa Kristuksen kärsimyksessä (2004).
Angelina Jolie on varmasti tämänkin elokuvansa katsonut.
Filmin keskeinen ongelma on kärsimyksen rajaaminen vain
yhteen mieheen sodan oloissa. Onneksi Zamberinia esittävä nuori
englantilaisnäyttelijä Jack O’Connell on loistava ja karismaattinen roolissaan.
Hyvän ja vähäeleisen roolityön tekee myös Philiä näyttelevä Domhnall Gleeson.
Elokuvan trailerin löydät tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti