Kadonneen pojan jäljillä ****

                                Philomena (Judi Dench) ja Martin Sixsmith (Steve Coogan)
                               loistavat elokuvan päärooleissa.

Englantilainen ohjaaja Stephen Frears muistetaan parhaiten historiallisesta draamaelokuvastaan The Queen (2006), josta kuningatar Elisabeth II:a näytellyt Helen Mirren palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla. Y-Kinoon 7.3. tuleva Philomena (2013) on lämminhenkinen, tositapahtumiin perustuva ja mielenkiintoinen draamaelokuva. Hyvä tarina ja erinomaiset näyttelijäsuoritukset ovat tuoneet elokuvalle peräti neljä Oscar-ehdokkuutta.

Philomena Lee (nuorena Sophie Kennedy Clark) on teini-ikäinen irlantilaistyttö, joka tulee raskaaksi ja passitetaan Roscrean nunnaluostariin synnyttämään esikoistaan 1950-luvun alussa. Luostarin pesulassa työskentelevä Philomena saa tavata Anthony-poikaansa (Tadhg Bowen) kolmivuotiaaksi, kunnes poika yhtenä päivänä kuljetetaan pois luostarista Mary-tyttösen (Saoirse Bowen) kanssa.  Nunnajärjestö on myynyt Anthonyn rikkaalle katoliselle pariskunnalle Yhdysvaltoihin rahoittaakseen omaa toimintaansa.

Philomenan mahdollisuudet etsiä kadonnutta lastaan ovat kautta vuosikymmenten rajalliset eikä niistä filmissä kerrota. Äidinrakkaus ja syyllisyydentunto saavat eläkeiän saavuttaneen Philomenan (Judi Denchin) avautumaan tyttärelleen asiasta. Tytär ottaa yhteyttä toimittaja Martin Sixsmithiin (Steve Coogan), entiseen BBC:n toimittajaan, joka on juuri saanut potkut Labour-puolueen poliittisen neuvonantajan tehtävästä. Kyyninen ja omahyväinen ateisti kiinnostuu lopulta kovia kokeneen työläisnaisen tarinasta.

Philomena ja Sixsmith alkavat selvittää kadonneen Anthony-pojan kohtaloa. Philomena joutuu kohtaamaan muistoissaan uudelleen ne traumaattiset olosuhteet, joissa hänet erotettiin pojastaan. Anthonya koskevat asiapaperit ovat tuhoutuneet tai tuhottu luostaria koetelleessa tulipalossa. Toimittaja ja eläkeläismummo jatkavat kuitenkin sitkeästi selvitystyötään, joka vie heidät lopulta Yhdysvaltoihin.

Amerikassa etsijät löytävät yllättäen sen mitä he ovat etsineetkin. Samalla paljastuvat kaikki ne vääryydet ja kaksinaismoralismi, jotka ovat liittyneet Philomenaan ja hänen teiniäitiysaikaansa. Karmeuksien vastapainona on kuitenkin Philomenan kyky anteeksiantoon, valtavaan empatiaan ja syvälliseen ihmismielen ymmärtämiseen. Se, missä Sixsmith janoaa kostoa, Philomena näkee syvälle ihmissydämeen ja ymmärtää eri ihmisten motiivien moninaisuuden.

Judi Dench on hurmaava, suorastaan häikäisevä, kaltoin kohdeltuna Philomenana. Hän kykenee välittämään niin paljon roolihenkilönsä elämästä pelkästään katseillaan, eleillään, ilmeillään ja uurteillaan. Denchin roolityö on poikkeuksellisen koskettava, hänestä huokuu lämpöä ja omanarvontuntoa. Hänen Philomenansa ei kerjää sääliä, vaan etsii totuutta. Englantilaisella 79-vuotias näyttelijättärellä on erittäin vahva kiinnitys parhaan naisnäyttelijän Oscariin ensi viikon Oscar-gaalassa.

Steve Coogan on elokuvassa tärkeässä roolissa niin journalisti Sixsmithinä kuin käsikirjoittajanakin. Hänen toimittajansa on omahyväinen ja katsoo aluksi ihmetellen tavallisen työläisnaisen viehtymystä mm. rakkausromaaneihin, ilmaisiin hotellisuklaisiin ja maksuttomiin grogeihin lentokoneessa. Sixsmithin ja Philomenan välille kehittyy kuitenkin lämmin ystävyys ja toimittaja oppii paljon elämästä Anthony-pojan tapausta selvittäessään.

Oman mausteensa elokuvaan tuo Alexandre Desplat’n kuulas musiikki, joka sopii mainiosti filmin haikeaan tunnelmaan.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Elinkautisvangista rauhantekijäksi ****

                                Idris Elba tekee vakuuttavan roolityön Nelson Mandelana.

Eteläafrikkalainen Nelson Rolihlahla Mandela (1918–2013) oli xhosa-heimon päällikön poika, asianajaja, vapaustaistelija ja elinkautisvanki, joka ponnisti maansa ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi (1994–1999) ja Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi (1993). Miehen tarina kerrotaan ensi-iltansa Y-Kinossa saaneessa Justin Chadwickin elokuvassa Mandela – Pitkä tie vapauteen (2013). Filmin vaikuttavuudesta saa paljon kiittää loistavan brittinäyttelijä Idris Elban kykyä eläytyä Mandelan rooliin tämän eri elämänvaiheissa.

Mandela saa nuorena poikana perinnöksi isältään käsityksen, että ihmiset ovat yksin heikkoja, mutta kansana vahvoja. Tämä näkemys läpäisee elokuvan ja tulee esille monissa Mandelan elämänvaiheessa. Päätyminen asianajajan työhön heijastelee osaltaan kodin perintöä, vaikka filmi ei paljon kerrokaan Mandelan suhteesta afrikkalaisessa kulttuurissa tärkeään heimo- ja klaani-identiteettiin.

Elokuva perustuu Rolihlahlan vuonna 1995 ilmestyneeseen omaelämäkertaan, jonka perustalle William Nicholson on luonut päähenkilön olennaisiin elämänvaiheisiin keskittyvän käsikirjoituksen.

Mandelan oikeudentunto kuoriutuu esiin valkoisten poliisien mukiloitua hengiltä mustan nuorukaisen vuonna 1942 Johannesburgissa vain siksi, että tältä puuttui liikkumiseen maan sisällä oikettava passi. Tästä alkaa pitkäaikainen taistelu rotusortoa ja valkoisten ylivaltaa vastaan. Mandela tekee pitkää päivää asianajajana ja liittyy vasemmistolaisen sosialistipuolueen Afrikan kansalliskongressin ANC:n jäseneksi. Hän harrastaa amatöörinyrkkeilyä ja menee naimisiin ensimmäisen vaimonsa Evelyn Masen (Terry Pheto) kanssa. Avioliitto jää lyhytaikaiseksi Mandelan syrjähyppyjen takia, ja hän jättää perheensä.

Asianajajan yksityiselämä mullistuu, kun hän kohtaa 1957 Nomzamo Winnifred Madikizelan, tulevan vaimonsa. Pari avioituu seuraavana vuonna, ja Winnie Mandelasta tulee Nelsonille tärkeä niin vaimona kuin poliittisena tukijanakin. Naomi Harrisin (mm. Moneypenny Bond-leffa Skyfallissa) näyttelemän Winnien ja Mandelan kohtaamisissa on aitoa kemiaa, joka energisoi myös itse elokuvan.

Sharpvillen verilöyly 1960 merkitsee käännekohtaa Mandelan poliittisessa elämässä. Hän polttaa passinsa, radikalisoituu ja tukee ANC:n sotilaalliseksi siiveksi nousevaa Kansakunnan keihästä. Joukkomielenosoitusten tukahduttaminen johtaa aseellisen siiven pommi-iskuihin voimalaitoksia ja poliisiasemia vastaan. ANC:n kieltämisen jälkeen Mandela painuu maan alle ja pakenee pian ulkomaille.

Vuonna 1962 Mandela ja useita muita ANC-johtajia pidätetään. Kaksi vuotta myöhemmin heidät tuomitaan elinkautiseen vankeusrangaistukseen ja lähetetään istumaan vankeustuomiotaan pahamaineiselle Robben Islandille. Mandelaa pidetään poliittisena vankina ja vapaustaistelijana, jonka perhekin joutuu kärsimään.

Sitkeä Mandela joutuu istumaan eri vankiloissa kaikkiaan 27 vuotta ennen vapauttamistaan. Chadwickin 2,5-tuntisen elokuvan loppuosa kertoo Mandelan nousun merkittäväksi valtiomieheksi, joka ei halua kostopolitiikkaa entisiä valkoisia vallanpitäjiä vastaan. Korostaessaan rauhan ja väkivallattomuuden periaatetta Mandela tulee lähelle toista 1900-luvun suurta vaikuttajaa Mahatma Gandhia. Mandelan sovinnollisuus ei sovi radikaalia sotilaallista ratkaisua ajavalle Winnie Mandelalle, ja pari päätyykin asumus- ja lopulta avioeroon.

Elokuvan loppumetrit kertovat presidenttikauden alkamisesta. Jälkeenpäin Mandelan kautta on pidetty hyvin onnistuneena, koska hän kykeni arvovallallaan luomaan yksimielisyyttä keskenään eripuraisten poliittisten ryhmien välille.

Mandela-elokuva kunnioittaa edesmennyttä poliittista vankia ja vapaustaistelijaa, joka nousi merkittäväksi valtiomieheksi ja rauhantekijäksi. Kyse on värikkäästä kasvutarinasta, jossa on aineksia useampaankin elokuvaan. Kuva Nelson Mandelasta on ehkä siloteltu, muttei suinkaan särötön.

Chadwick on onnistunut luomaan sujuvan ja vaikuttavan elokuvan, jossa Etelä-Afrikka hehkuu hunajaisessa valossa. Rotusorron rumuus tuodaan vaikuttavasti esiin. Mandelan ansiosta vallan vaihtuminen valkoisilta mustille ei kuitenkaan johtanut valkoisen väestön sortamiseen kuten naapurimaa Zimbabwessa. Siksi historia muistaa elokuvan ensi-iltapäivänä kuollutta Nelson Mandelaa hyvällä.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Teksasin sisupussi

                                          Rodeomies Ron Woodroof (Matthew McConaughey) tekee
                                          elokuvassa Oscarin arvoisen näyttelijäsuorituksen.

Kanadalaisen elokuvaohjaajan Jean-Marc Valléen elokuva Dallas Buyers Club (2013) kertoo 1980-luvun Yhdysvalloista ja immuunikatotauti AIDSin luomasta alkuhysteriasta. Teksasilainen rodeoratsastaja Ron Woodroof (Matthew McConaughey) saa  HIV-viruksen irtosuhteesta. Lääkärin synkkä ennuste sisuunnuttaa miehen, joka käynnistää taistelun lääkeyhtiöitä ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:ta vastaan.

Elokuvan alkukohtaus vie heti teksasilaisen punaniska Ronin maailmaan, jota leimaa kova ja nopea nautinto. Siemaus viskiä, villi tanssi härän selässä ja pikainen hetki prostituoidun seurassa. Siinä miehen elämää pähkinänkuoressa.

Päihteiden, kokaiinin ja ilotyttöjen täyttämä kuluttava elämä joutuu kuitenkin uuteen valoon, kun sairaalan verikokeet kertovat karua kieltään: Ron kantaa HIV-virusta. Lääkärin lausunto on elokuvassa lohduton: elinaikaa on jäljellä kuukausi. Ensireaktio kuolemantuomioon on aggressio. Pian rodeomies huomaa kuitenkin tutkivansa tarkasti kirjastossa kaiken se, mitä uudesta ja tappavasta taudista on löydettävissä.

Kaverit lakoavat järkyttävästi rykivän ja riutuvan päähenkilön ympäriltä. Huippukallista AZT-lääkettä ei rahvaalle heru ilman vippaskonsteja. Elämästään taisteleva Ron matkustaa Meksikoon. AZT:n sijasta hän palaa kuitenkin Yhdysvaltoihin auto täynnä vitamiineja, sinkkiä ja vaihtoehtoisia AIDS-lääkkeitä, joille mahtava FDA ei ole antanut myyntilupaa.

Ron Woodroof keksii hienon liikeidean. Kaikki Dallas Buyersin Clubiin liittyvät HIV-positiiviset saavat ”ilmaiseksi” salakuljetettua vaihtoehtolääkettä, kun he liittyvät samannimiseen klubiin. Sairaalassa ollessaan Ron on tutustunut Rayoniin (Jared Leto) , joka on huumeita käyttävä transseksuaali. Homokammoinen rodeoratsastaja saa naismaisesta transusta hyvän kumppanin, jolla on suuri merkitys Ronin kasvulle ihmisenä, joka osaa nyt ajaa yhteiskunnan pohjasakaksi ajautuneiden hiv-positiivisten etua.

Toinen Ronia ymmärtävä henkilö on sairaalaimmunologi Eve (Jennifer Garner), jonka kanssa Ronille kehittyy lämmin ystävyyssuhde. Ystäviä tarvitaan, kun Ron ottaa yhteen FDA:n, lääkeyhtiöiden ja monenlaisten viranomaisten kanssa. Taistelu kiihtyy lähestyttäessä elokuvan loppua.

Dallas Buyers Club on erinomaisten näyttelijöiden elokuva, joista kaksi nousee tähtikartan kirkkaimmiksi. Ensinnäkin Matthew McConaughey tekee loistosuorituksen Ronina. Hän kuvaa upeasti päähenkilön aitouden, muuttumisen ja moniulotteisen persoonan roolityöllä, jolla McConaughey taistelee parhaan miesnäyttelijän Oscar-pystistä lähinnä Leonardo DiCaprion kanssa. Jared Leton narkkaritransvestiitti Rayon on aluksi naisellisuudessaan riemastuttava, mutta elokuvan edetessä Roniakin traagisempi hahmo.

Elokuvan dialogi on kovaa mutta elävää, humorististakin. Filmin ajankuva on taitavasti rakennettu. Ikävä kyllä, elokuvan fokus irtoaa loppupuolella Woodroofin persoonasta ja lässähtää amerikkalaisen elokuvalle tyypillisesti yksilön taisteluksi oikeudessa lääkeyhtiöitä ja yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan.

****

Elokuvan trailerin löydät tästä.