tiistai 22. tammikuuta 2013

Maailman parasta Manserockia Y-Kinossa

                Tommi (Reino Nordin) ja Karoliina (Malla Malmivaara) ovat leffan sankaripari




Keskiviikkona 23.1. kauhavalaisessa elokuvateatteri Y-Kinossa tehdään historiaa, kun leffateatteri välittää satelliittiyhteyksiensä avulla Tampere-talosta Vuonna 85 –elokuvan (2012) ensi-iltagaalan. Satelliittilähetys tuo Kauhavalle elokuvatähdet haastatteluineen sekä Manserockin legendojen konsertin.

Vuonna 85 on 250 000 katsojallaan Suomen katsotuin musikaaliesitys. Menestysteoksen elokuvaohjauksesta ovat vastanneet Timo Koivusalo ja Riku Suokas, joista ensimmäinen on toiminut tuottajana ja jälkimmäinen käsikirjoittajana yhdessä Heikki Syrjän ja Heikki Vihisen kanssa.

Filmi on kunnianosoitus Tampereelle, sen teollisille perinteille, ihmisille ja erityisesti sen vilkkaalle rockelämälle. Elokuvan alun ja lopun ilmakuvat Suomen Manchesterista tuovat vääjäämättä mieleen kaupungin kovan merellisen kilpailijan Turun, jonka näkymät ovat tulleet elokuvien ystäville tutuksi Vares-sarjan ansioista. Kuvaaja Tero Molinin otoksissa Tampere hengittää voimakkaasti.
Tapahtumien keskuksina toimivat mm. Pyynikki, keskustori ja Lokomon konepaja.

Vuonna 85 on romanttinen komedia Lokomon duunari Tommi Turmiolasta (Reino Nordin) ja hänen elämänsä rakkaudesta Karoliinasta (Malla Malmivaara), jotka kohtaavat Pyynikin rannalla ja erkanevat toisistaan yhteisen yön jälkeen. Karoliina jättää jälkeensä vain tiekartan, jota Tommi seuraa kiihkeästi läpi suvisen Suomen Datsun 100A:llaan. Kadonnutta aarretta metsästäessään Tommi unohtaa tyttöystävänsä Ellun (Miina Maasola), jolla on aikanaan ollut suhde Turmiolan parhaan ystävän Pallen (Mikko Nousiainen) kanssa.

Kepeä ja humoristinen Vuonna 85 alkaa muistuttaa neliödraamaa, kun Tommi palaa aina Tukholmaan asti suuntautuneelta etsintäretkeltään. Tällä välin Palle on perustanut huikean menestyksekkään Alabama-ravintolan, jonka iltaemäntänä Karoliina toimii. Palle on 80-luvun jupin perikuva raahattavine mobiroineen, luksusasuntoineen ja menestyvän miehen elkeineen. Konepajaduunari Tommille, joka yrittää uudelleen suhteen rakentamista Elluun, näyttää olevan tarjolla mopen rooli bestmanina Pallen ja Karoliinan häissä.

Sinnikkään mutta säheltävän Tommin elämä olisikin tylsää ilman hyviä ystäviä. Hänen rinkiinsä kuuluvat kovaiskuinen jätti Ruba (Jussi Lampi), juopporatti Iso G (Heikki Silvennoinen), ikuinen Tapparan mies (Jari Salmi) ja Ellun pikkuveli Mauno Peppone (Topi Kohonen), joka haaveilee rockkitaristin urasta. Näiden jäljillä kulkevat ajoittain komisario Peppone (Tapio Liinoja) ja konstaapeli Lutavuori (Tom Lindholm).

Kasarielokuva on todellinen nostalgiatrippi 80-luvulla nuoruuttansa eläneille. Ajankuva ilmiöineen on rakennettu taitavasti, vaikka elokuvakerronnassa on koivusalomaisia katkoksia. Peililasit, karvanopat, Rubikin kuutio, Pirtti-kupit, wunderbaumit, pitkät takatukat ja muu hiusmuoti sekä rockabillymies Krissen (Ilkka Koivula) vetämät nokialaisfiftarit tuovat 80-luvun osaltaan takaisin.

Vuonna 85 on erityisesti ylistys Suomirockin kultaiselle vuosikymmenelle ja sen manselaismestareille: Eppu Normaalille, Popedalle ja Juice Leskiselle. Pate Mustajärven Popedan Pitkä kuuma kesä villitsee vieläkin. Eput näyttäytyvät elokuvassa ja vyöryttävät hittibiisejään nimikkokappaleesta Baarikärpäseen ja Pimeyden tangoon. Suomi-rockin suurimman lyyrikon Juicen kappaleet ovat häikäisevän laadukkaita. Syksyn sävel, Musta aurinko nousee, Pyhä toimitus ja Viidestoista yö tuovat jokainen oman näkökulmansa Tommin ja Karoliinan tarinaan. Mikä musiikkielokuva!

Elokuvan trailerin löydät tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti