sinnikkäinä rakastavaisina La La Landissa.
Nuoren amerikkalaisen ohjaajan Damien Chazellen musikaali La
La Land (2016) on todellinen elokuvatapaus. Se on kunnianosoitus
Hollywoodin kulta-ajoille, ja osoittaa sen, miten hyvää viihdettä
amerikkalainen elokuva voi parhaimmillaan tuottaa. Leffa on hauska, lumoava,
rytmikäs, upeasti roolitettu ja hetkittäin jopa sydäntäsärkevän kaunis. Katsojalle
kaksituntinen on täynnä silmäkarkkia.
Jo elokuvan ensimmäinen kohtaus tempaisee mukaansa.
Tarinan poika ja tyttö ovat jumittuneet moottoritien ruuhkaan. Autostereot
pauhaavat, matkustajat hytkyvät hyteissään, torvet soivat – ja sitten alkaa
tanssi ja laulu kuten musikaaleissa on tapana. Kaikki on täydellisesti
ajoitettua, ja elokuvan värimaailma mietittyä.
La La Landissa elokuvanteon häikäisevä ryhmätyö näkyy
kaikessa: musiikissa, tanssissa, kuvauksessa, lavastuksessa ja leikkauksessa.
Ei ole ihme, että elokuva on kerännyt peräti 14 Oscar-ehdokkuutta helmikuulle James Cameronin Titanicin (1997) tapaan.
La La Land nappasi jo tammikuussa seitsemän Golden
Globe –palkintoa.
Elokuvan käsikirjoitus tai tarina eivät sinänsä ole kovin
ihmeellisiä. Nuori näyttelijäkokelas Mia
(Emma Stone) on saapunut Enkelten kaupunkiin saadakseen elokuvaroolin.
Sitä odottaessaan hän työskentelee lähikahvilassa baristana, ihailee klassikkoelokuva
Casablancan (1942) Ingrid Bergmania ja käy tylsien
tv-sarjojen koe-esiintymisissä.
Emman huomio kiintyy köyhään jazz-pianisti Sebastianiin (Ryan Gosling), joka taistelee jokapäiväisestä leivästään ravintolan
pianistina. Joululaulujen ja kuluneiden tunnelmakappaleiden sijasta hän
haluaisi soittaa perinteistä jazzia. Sebiä huolestuttaa jazzin suosion hiipuminen
ja mahdollinen kuolema.
La La Landissa pääpari ihastuu ja rakastuu toisiinsa. Seb ja
Mia tukevat toisiaan orastavien haaveidensa ja yhteisten unelmiensa etsinnässä.
Tätä symboloi hienosti Justin Hurwitzin
koskettava ja suorastaan sydäntäsärkevän kaunis kappale City of Stars. Mutta ajan kuluessa unelmienkin on mukauduttava todellisuuteen.
Emma Stone ja Ryan Gosling ovat täydellinen pääpari La La
Landiin. Heidän keskinäisessä suhteessaan on sellaista lämpöä ja kemiaa, jota
nykyään harvoin tapaa elokuvissa. Emma Stone on taitava, lahjakas ja hyvin
viehättävä näyttelijätär, jonka ilmeikkäät kasvot hallitsevat valkokangasta. Gosling
on sympaattinen romanttinen sankari. Molemmat selviävät kunniakkaasti laulu- ja
tanssinumeroistaan. Rakastavaisten sulava tanssi läpi universumin sulattaa
paatuneenkin katsojan.
La La Land sijoittuu nykypäivän Los Angelesiin, mutta se on
kuin rakkauskirje vanhoille Hollywood-klassikoille ja jazzin kultakaudelle.
Elokuvallisia viittauksia on Casablancan ohella mm. Vertigoon (1958) ja Nuoreen
kapinalliseen (1955). Musikaalina elokuva lepää Laulavien sadepisaroiden (1952), West Side Storyn (1961) ja Cherbourgin
sateenvarjojen (1964) luomalla vankalla perinteikkäällä pohjalla.
Vain 32-vuotias ja jazzia rakastava Damien Chazelle löi läpi
ankaralla rumpalikuvauksellaan Whiplash
(2014). Hänen uutuuselokuvansa tuo ajatuksen tasolla takaisin Hollywoodin
tähtikultin ja suuret studiot. La La Land hehkuu elokuvakaupungin kultakauden lumoa
ja puhdasta magiikkaa. Se on viehättävällä tavalla myös vanhanaikainen. Kuten
eräs katsojista totesi leffan jälkeen: loistava elokuva ilman väkivaltaa ja
seksiä.
Elokuvan traileri:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti