Ennakko-odotukseni Antti
J. Jokisen uutuuselokuvaa Kätilö
(2015) kohtaan olivat kovat. Helena-kätilöä esittävä Krista Kosonen palkittiin roolistaan Shanghain kansainvälisten
elokuvafestivaalien parhaana naisnäyttelijänä. Jokisen edellinen pitkä elokuva Puhdistus (2012) perustui Sofi Oksasen loisteliaaseen romaaniin,
jonka dekkarimaisen rakenteen pohjalta syntyi myös väkevä ja kerronnan
jouhevuudeltaan hieno elokuva.
Jokinen tarttuu uutuuselokuvassaan Katja Ketun menestysromaaniin Kätilö
(2011), joka sijoittuu Lapin sotaan (1944−45).
Kirja toi esiin sodan julmuudet Titovkan vankileirillä Petsamossa, Lapin
puolustuksesta jatkosodassa vastanneiden saksalaissotilaiden ja
suomalaisnaisten suhteet, kätilön ammatin lihallisuuden ja erityisesti Helenan
ja SS-upseerina propagandakomppaniassa palvelleen Johann Angelhurstin (elokuvassa Lauri Tilkanen) suuren rakkaustarinan.
Ketun romaani on ajoittain hiukset pystyyn nostattava lukukokemus:
toisaalta roisi, rankka ja rehevä, toisaalta historiallisesti tarkka,
kielellisesti rikas ja omintakeinen, väkevää intohimoa ja syviä tunteita
sisältävä. Kirja perustui kahden kertojan – Helenan ja Johanneksen – kirjeenvaihtoon,
jota ei ole helppo siirtää elokuvalliseen asuun, vaikka Kettu toimi filmin käsikirjoittajana
yhdessä ohjaajan kanssa.
Elokuvaversio on murteellinen kuten romaanikin, mutta siitä
on siivottu Ketun rivohko sanankäyttö hyppymulkkuineen ja pirssihuorineen pois.
Kätilö piirtää historiallisen ajankuvansa tyylitellysti ja estetisoiden, koska
sota ja sen kauheudet ovat antaneet tilaa romaania enemmän Helenan ja
Johanneksen suhteen kuvaamiseen.
Kätilö Helena kiertää elokuvan alussa lappilaisia torppia
avustamassa synnyttäviä naisia. Vastasyntyneen murhan todistaminen on elämän
mahdollistajalle hyvin vastenmielinen kokemus. Mahdollisuuden arjesta
irtautumiseen tarjoaa ihastuminen nuoreen ja komeaan saksalaisupseeri
Johannekseen, joka saa komennuksen Titovkan vankileirille. Helena onnistuu
järjestämään itsensä leirille sairaanhoitajaksi.
Vankileiri on pienoishelvetti. Jos Puolassa sijainnut
natsien kuolemanleiri Auschwitz-Birkenau oli keskeinen juutalaisten kansanmurhan
toteuttamisessa, on petsamolainen vankileiri sen miniatyyri. Venäläiset miesvangit
teloitetaan. Suljetussa navetassa, jonka todellisuuteen päähenkilö törmää,
naiset alistetaan ihmiskokeisiin, sikiötutkimuksiin ja saksalaisten
seksiorjiksi. Silmävammainen Helena pitää itseään ajoittain kuolemanenkelinä,
vaikka hänen tekonsa ovat pieniä Auschwitzin pahamaineiseen natsitohtori Josef
Mengeleen verrattuna.
Vikasilmäksi tai Villisilmäksi kutsutun päähenkilön elämään
vaikuttaa erityisesti kolme miestä. Tärkein on Johannes, joka on
traumatisoitunut juutalaisten Babi Jarin joukkomurhan todistajana Ukrainassa
1941. Kauhukuvien lievittämisessä päähenkilöllä ja hänen rakkaudellaan on suuri
merkitys. Helenan toimintamahdollisuudet ovat puolestaan Titovkan komendantin Gödelin (Tommi Korpela) päätettävissä. Vahva ja rohkea Helena herättää
karheassa komentajassa ihailua tahtojen ja katseiden taistelussa. Villisilmän
veli lapinmies Jouni (Pirkka-Pekka Petelius) kantaa häpeää,
väistelee katseellaan, trokaa viinaa, auttaa tarvittaessa sisartaan ja selviää
juonikkuudellaan vaikeista tilanteista.
Krista Kosonen tekee roolissaan häikäisevän roolityön.
Lukuisien lähikuvien takia hänen katseensa on aina läsnä. Kososen Helena
ihastuu, rakastuu, tuohtuu ja taistelee –ja kaikki kerrotaan katseella tai
poskilihaksen värähdyksellä kuten mykkäfilmeissä tai perinteisissä
Bollywood-elokuvissa. Lauri Tilkasen Johanneksessa on herkkyyttä,
haavoittuvuutta ja lopulta lämpöä. Tommi Korpela on kertakaikkisen vakuuttava
leirin komentajana, ei mikään pahan natsin prototyyppi. Peteliuksen Jouni
aluksi huvittava, mutta kypsyy leffan edetessä koskettavaksi hahmossaan.
Hurjasta tarinastaan huolimatta Kätilössä on kuitenkin
ongelmakohtia. Kososen ja Tilkasen suhde ei kipunoi, vaikka suuri rakkaus on
elokuvan keskiössä ja elokuvan rakastelukohtaus kauniisti toteutettu. Elokuvan
kerronta on paikoitellen pirstaleista ja siirtymät eri aikatasoilla kömpelöitä,
joka johtuu alkuperäisteoksen kirjemäisestä rakenteesta. Elokuvan avautuminen
katsojalle vaatii mielestäni kirjan lukemisen.
Mainos- ja musiikkivideoilla uransa aloittanut Jokinen kykenee
kuvaajansa Rauno Ronkaisen kanssa
kansainvälisen tason visuaaliseen ilmeeseen. Hidastukset, liikkeessä oleva
kamera ja Jäämeren komeat maisemat luovat kuvallista kauneutta, johon elokuvan
ihmiskohtaloita ei kunnolla sidota. Lyhyet otokset rikkovat kerrontaa. Vaikka
sotaa kuvataan paikoitellen realistisesti, elokuva kärsii liiasta
tyylittelystä.
Kätilön suurin ongelma on kuitenkin se, etteivät sen
ihmiskohtalot kykene koskettamaan riittävästi katsojaa. Toista maailmansotaa on
kuvitettu yli 70 vuotta. Menneen sodan hirveyksistä ei valitettavasti ole
paljoakaan opittu, kun katsoo nykyistä maailmanmenoa. Rakkaus tarjoaa Helenalle
ja Johannekselle pakotien sodan kärsimyksistä, muttei kykene irrottamaan
turtunutta katsojaa kuoleman otteesta.
Elokuvan traileri:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti