torstai 14. toukokuuta 2015

Rumien ja raivokkaiden aavikkoralli***

                        Max (Tom Hardy) pahassa pinteessä hurjassa aavikkorallissa.

Australialaisen ohjaajan George Millerin Mad Max (1979) ja Asfalttisoturi (1981) loivat toiminta- ja scifi-elokuviin aikanaan uuden elokuvan alalajin: maailmanlopun jälkeisen (post-apokalyptisen) tieteiselokuvan. Elokuvissa jäljelle jääneet ihmiskunnan edustajat taistelivat viimeisistä öljypisaroista, joita he tarvitsivat mielikuvituksellisiin ajoneuvoihinsa.

Millerin elokuvien päätähtenä hääräsi Mel Gibson, joka entisenä maantiepoliisina suojeli viattomia aavikolla kaahailevilta rikollisjengeitä. Leffat tekivät Gibsonista supertähden, vaikka sarjan kolmas osa Mad Max – Ukkosmyrsky (1985) jäikin tasoltaan edellisosia heikommaksi.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Miller on 30 vuoden jälkeen tarttunut uudelleen aihepiiriin ja tehnyt näyttelijöineen ja stuntteineen Namibian aavikoilla raivokkaan, väkivaltaisen ja suorastaan yltiötoiminnallisen scifielokuvan. Mad Max: Fury Road 3D (2014) on tie-elokuva tiettömällä ja lohduttomalla aavikolla. Ex-poliisi Max Rockatanskya näyttelee Tom Hardy, jota menneisyyden aaveet vainoavat lähes koko elokuvan ajan.

Uusin Mad Max sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen aikaan, jossa ihmiskunnan rippeet eivät enää taistele  öljystä vaan hengissä selviytymisestä. Sivistyksen pintakiilto on pyyhkäisty pois ja jäljellä on kamppailu eloonjäämisestä. Elokuvan miehistä on tullut hullujen ja rikollisten johtajien panttivankeja. Leffan kuvottava sotalordi Immortan Joe (Hugh Keays-Byrne) hallitsee väkivaltaisesti yhteisöään säteilysairaiden sotajoukkojensa, puoli-ihmistensä ja vesivarojen säännöstelyn avulla.

Elokuvan alussa Max vangitaan ja hän joutuu sotalordin villin ja kalvakkaan soturi Nuxin (Nicholas Hoult) verenluovuttajaksi. Max pääsee kuitenkin karkaamaan ja hän lyöttäytyy yhteen Immortan Joen naispuolisen sotapäällikön Furiosan (Charlize Theron) kanssa. Tämä on pettänyt isäntänsä ja pyrkii pääsemään taistelurekkansa kanssa lapsuutensa vihreälle keitaalle.

Sotalordi raivostuu petoksesta ja siitä, että Furiosa on napannut mukaansa hänen viisi kaunista raskaana olevaa vaimoaan. Hengityslaitteessa puhiseva Immortan Joe odottaa miespuolista perillistä, ja lähettää demonisen soturijoukkonsa pakenijoiden perään saadakseen naisensa takaisin. Elokuvan juoni kiteytyy huikeaan pakomatkaan läpi kullankeltaisen autiomaan.

Mad Max 4 ei suo katsojalle juuri hengähdystaukoa. Se on täynnä räjähtävää toimintaa, joka lopussa alkaa jo puuduttaa katsojaa. Raivokas ralli läpi hiekan ja pölyn, aavikoiden ja kosteikkojen, on täynnä mölyä, mäiskettä, mustelmia, kolareita, räjähdyksiä, outoja ajoneuvoja ja lentäviä ruumiita. Tämä loputon kaahaus taitaa lyödä laudalta intensiteetillään jopa Fast and Furious 7:n. Ohjaajan mieltymys aitouteen ja tietokonegrafiikan välttelyyn on laittanut stuntit koville tässä elokuvassa.


Mad Max: Fury Road edustaa dystopiaa eli tulevaisuuden epätoivottavaa yhteiskuntaa: hulluuteen ja väkivaltaan suistunutta ihmiskuntaa. Pimeyden keskelläkin on kuitenkin valopilkkuja. Se näkyy elokuvan naisissa. Charlize Theronin upeasti näyttelemä Furiosa taistelee miehen tavoin, mutta ohjaa unelmallaan toimintaansa. Sotalordin niukkapukeiset ja raskaana olevat vaimot kantavat sisällään uutta elämää. He pitävät sitkeimmin kiinni toiveestaan rakentaa aiempaa parempi maailma itselleen ja lapsilleen.

                                Soturi Nux (Nicholas Hoult), Furiosa (Charlize Theron) ja
                                sotalordin vaimot pakomatkalla.

Elokuvan traileri:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti