Rumien ja raivokkaiden aavikkoralli***

                        Max (Tom Hardy) pahassa pinteessä hurjassa aavikkorallissa.

Australialaisen ohjaajan George Millerin Mad Max (1979) ja Asfalttisoturi (1981) loivat toiminta- ja scifi-elokuviin aikanaan uuden elokuvan alalajin: maailmanlopun jälkeisen (post-apokalyptisen) tieteiselokuvan. Elokuvissa jäljelle jääneet ihmiskunnan edustajat taistelivat viimeisistä öljypisaroista, joita he tarvitsivat mielikuvituksellisiin ajoneuvoihinsa.

Millerin elokuvien päätähtenä hääräsi Mel Gibson, joka entisenä maantiepoliisina suojeli viattomia aavikolla kaahailevilta rikollisjengeitä. Leffat tekivät Gibsonista supertähden, vaikka sarjan kolmas osa Mad Max – Ukkosmyrsky (1985) jäikin tasoltaan edellisosia heikommaksi.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Miller on 30 vuoden jälkeen tarttunut uudelleen aihepiiriin ja tehnyt näyttelijöineen ja stuntteineen Namibian aavikoilla raivokkaan, väkivaltaisen ja suorastaan yltiötoiminnallisen scifielokuvan. Mad Max: Fury Road 3D (2014) on tie-elokuva tiettömällä ja lohduttomalla aavikolla. Ex-poliisi Max Rockatanskya näyttelee Tom Hardy, jota menneisyyden aaveet vainoavat lähes koko elokuvan ajan.

Uusin Mad Max sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen aikaan, jossa ihmiskunnan rippeet eivät enää taistele  öljystä vaan hengissä selviytymisestä. Sivistyksen pintakiilto on pyyhkäisty pois ja jäljellä on kamppailu eloonjäämisestä. Elokuvan miehistä on tullut hullujen ja rikollisten johtajien panttivankeja. Leffan kuvottava sotalordi Immortan Joe (Hugh Keays-Byrne) hallitsee väkivaltaisesti yhteisöään säteilysairaiden sotajoukkojensa, puoli-ihmistensä ja vesivarojen säännöstelyn avulla.

Elokuvan alussa Max vangitaan ja hän joutuu sotalordin villin ja kalvakkaan soturi Nuxin (Nicholas Hoult) verenluovuttajaksi. Max pääsee kuitenkin karkaamaan ja hän lyöttäytyy yhteen Immortan Joen naispuolisen sotapäällikön Furiosan (Charlize Theron) kanssa. Tämä on pettänyt isäntänsä ja pyrkii pääsemään taistelurekkansa kanssa lapsuutensa vihreälle keitaalle.

Sotalordi raivostuu petoksesta ja siitä, että Furiosa on napannut mukaansa hänen viisi kaunista raskaana olevaa vaimoaan. Hengityslaitteessa puhiseva Immortan Joe odottaa miespuolista perillistä, ja lähettää demonisen soturijoukkonsa pakenijoiden perään saadakseen naisensa takaisin. Elokuvan juoni kiteytyy huikeaan pakomatkaan läpi kullankeltaisen autiomaan.

Mad Max 4 ei suo katsojalle juuri hengähdystaukoa. Se on täynnä räjähtävää toimintaa, joka lopussa alkaa jo puuduttaa katsojaa. Raivokas ralli läpi hiekan ja pölyn, aavikoiden ja kosteikkojen, on täynnä mölyä, mäiskettä, mustelmia, kolareita, räjähdyksiä, outoja ajoneuvoja ja lentäviä ruumiita. Tämä loputon kaahaus taitaa lyödä laudalta intensiteetillään jopa Fast and Furious 7:n. Ohjaajan mieltymys aitouteen ja tietokonegrafiikan välttelyyn on laittanut stuntit koville tässä elokuvassa.

Mad Max: Fury Road edustaa dystopiaa eli tulevaisuuden epätoivottavaa yhteiskuntaa: hulluuteen ja väkivaltaan suistunutta ihmiskuntaa. Pimeyden keskelläkin on kuitenkin valopilkkuja. Se näkyy elokuvan naisissa. Charlize Theronin upeasti näyttelemä Furiosa taistelee miehen tavoin, mutta ohjaa unelmallaan toimintaansa. Sotalordin niukkapukeiset ja raskaana olevat vaimot kantavat sisällään uutta elämää. He pitävät sitkeimmin kiinni toiveestaan rakentaa aiempaa parempi maailma itselleen ja lapsilleen.

                                Soturi Nux (Nicholas Hoult), Furiosa (Charlize Theron) ja

                                sotalordin vaimot pakomatkalla.

Elokuvan traileri:

Kun minuus murentuu****

                                  Julianne Mooren roolisuoritus on häikäisevä.

Y-Kinon ensi-iltaan vapuksi tullut Edelleen Alice (2014) on erinomainen elokuva. Samalla se on yhteiskunnalliselta merkitykseltään kenties tärkein tämänvuotisista filmeistä. Kuvaahan se hyvin koskettavasti yhden yksilön minuuden murenemisen Alzheimerin taudissa, josta on tullut yksi teollisuusmaiden piinaavimmista sairauksista.

Elokuvan sielu on hieno amerikkalainen luonnenäyttelijä Julianne Moore, joka esittää elokuvassa Columbian yliopiston kielitieteiden professori Alice Howlandin vajoamista asteittain muistisairauden syövereihin. Mooren erinomainen roolisuoritus toi hänelle muiden muassa parhaan naispääosan Oscarin, Golden Globen ja BAFTA-palkinnon.

Elokuvan alkaessa tyylikkäällä ja säteilevällä Alicella on suurin piirtein kaikki, mitä nainen voi toivoa. Hänellä on huippuvirka, rakastava aviomies John (Alec Baldwin), kolme aikuista hyvin menestyvää lasta, koti Manhattanilla, turvattu toimeentulo ja itseluottamusta. Alicen 50-vuotisjuhlat ovat onnellinen kohokohta, jossa aviomiehen ja lasten Anna (Kate Bosworth), Lydia (Kristen Stewart) ja Tom (Hunter Parrish) arvostus kodin hengetärtä kohtaan huipentuu.

Tasavuotisjuhlasta alkaa kuitenkin hidas liuku alaspäin. Ikänsä sanojen, käsitteiden ja viestinnän kanssa askaroinut Alice alkaa unohdella sanoja. Juoksulenkillään tutulle kampusalueelle nainen eksyy. Hän alkaa kadotella esineitä kotonaan ja unohdella sovittuja tapaamisia. Älykäs nainen huomaa oitis, että jotain on vialla ja hän hakeutuu neurologi Benjaminin (Stephen Kunken) vastaanotolle.

Neurologin diagnoosi on tyly. Alice sairastaa nopeasti etenevää ja perinnöllistä Alzheimerin taudin muotoa. Tieto on luonnollisesti järkytys naiselle ja hänen perheenjäsenilleen, joista jokainen reagoi Alicen sairastumiseen omalla tavallaan. Erityisen mielenkiintoiseksi rakentuu professorin ja hänen tyttärensä Lydian suhde. Aikaisempi taistelupari löytää nyt toisensa. Lydiaa näyttelevä Twilight-supertähti Kristen Stewart tekee elokuvassa hienon sivuroolin.

Älykkäänä viestinnän ammattilaisena Alice yrittää taistella sairauttaan vastaan kaikin keinoin. Hän arvioi oman terveydentilansa kehittymistä ja pyrkii sopeutumaan eri tilanteisiin. Julman sairauden etenemistä voi harjoituksilla ja lääkityksellä hidastaa, mutta taudista ei vieläkään voi parantua, vaikka merkittävä osa länsimaiden lääketieteellisestä tutkimuksesta on parhaillaan kohdistunut hoitokeinojen löytämiseen kyseiseen muistisairauteen.

Alicen kohtalona on vajota sentti sentiltä muistamattomuuden suohon. Lähimuisti rappeutuu, muistot haihtuvat, minuus kuoriutuu ja ihminen ajautuu vähitellen täysin läheisistään riippuvaiseksi. Tämän riipaisevan ja surullisen prosessin Julianne Moore kuvaa hyvin herkästi ja hienovaraisesti. Ajoittain päähenkilö kuitenkin manipuloi läheisiään ja käyttää sairauttaan hyväkseen vältelläkseen tiettyjä sosiaalisia tilanteita.

Edelleen Alice säilyttää koko elokuvan ajan tärkeimmän: ihmisyyden kunnioittamisen vaikean sairauden keskellä. Filmi on koskettava – vain harvan katsojan kyynelkanavat pysyvät kuivina. Empatian harjoittajana elokuva onkin mitä parhain. Se perustuu Lisa Genovan menestysromaaniin.

Osaselittäjä filmin uskottavuudelle löytyy elokuvan ohjanneiden ja käsikirjoittaneiden Wash Westmorelandin ja Richard Glazerin taustasta. Avioparista Glazer sairasti pitkään lihasten toiminnan rappeuttavaa ALS-tautia, johon hän menehtyi reilu kaksi viikkoa alkuvuoden Oscar-gaalan jälkeen. Omakohtaiset kokemukset vakavan sairauden etenemisestä heijastuivat väistämättä Edelleen Aliceen.

Elokuvan traileri: