lauantai 17. elokuuta 2013

UKK - huomenna hän ehkä tulee

                                          Merja Larivaara tekee mainion rooli baarinpitäjä
                                          Allina. Kuva: Solar Films / Marek Sabogal.


Y-Kinon ensi-iltaan tullut Kekkonen tulee! (2013) on pikimusta komedia, joka on ohjaaja Marja Pyykön toinen pitkä elokuva. Pyykön esikoisohjaus Sisko tahtoisin jäädä (2010) oli energiaa tihkuva elokuva nuorison kapinoinnista. Uudessa elokuvassa kapina näyttäytyy elokuvan kertojan, 15-vuotiaan Sylvin (Wilma Rosenqvist) hahmossa. Tämä teini haluaa ennen kaikkea pois syrjäkylästä ja inhoamansa Alli-äidin (Merja Larivaara) luota.

Elokuvan miljöönä toimii pieni kylä Lapissa 1970-luvun alussa. Koko kylä menee sekaisin, kun asukkaat saavat vihiä siitä, että presidentti Urho Kaleva Kekkonen aikoo vierailla paikallisessa Allin baarissa. Lähes jumalhahmona pidetyn presidentin odotus saa kyläläiset liikkeelle ja jokainen liittää tulevaan vierailuun omia odotuksiaan.

Kekkosen vastaanoton valmistelu ei kuitenkaan saa kyläläisiä puhaltamaan yhteen hiileen. Presidentin pitopöydän emännyyttä tavoittelevat kilvan Sylvin äiti ja 70-luvun seurapiirikaunotarta Tabe Sliooria muistuttava insinöörinrouva Maija Kellinsalmi (Marjaana Maijala), jonka itsetuhoisuus väistyy juhlavalmistelujen tieltä.

Pyykön elokuvaa voi luonnehtia myös tragikomediaksi koska filmin hiljainen hauskuus on kuin vaalea siveltimenveto tummien ja vakavien sävyjen joukossa. Ohjaaja pitää elokuvaansa eräänlaisena suomalaisen hulluuden kuvauksena. Nyt ei kuitenkaan ole kyse Antti Tuurin Pohjanmaa -trilogian pohjalaisen miehen hulluudesta vaan enemmänkin pohjoisen arktisesta hysteriasta Timo K. Mukan tapaan.

Suurmiehen tulon odotus nostaa pintaan kyläläisten keskeisen kilvoittelun, kateuden, kaunan, mutta myös keskinäisen ymmärryksen. Kyläyhteisö kokee monta pientä dramaattista hetkeä ennen kuin valtiomiehen musta autosaattue lipuu kohti kylää.

Lappilaiskylän asukkaat kuvataan enemmän tai vähemmän omituksiksi Sylviä lukuunottamatta. Mukaan mahtuu lammasmainen apulaisinsinööri Martti Kellinsalmi (Konsta Mäkelä) ja tämän hienosteleva vaimo, kostonenkeliä muistuttava terveydenhoitaja Liisa (Miina Turunen), neuroottinen baarinpitäjä Alli, hurmoksellinen ristus-nainen Sinikka (Iina Kuustonen), loputtomasti listoja luetteleva Kaarin-Anne (Kristiina Elstelä) ja epäuskottava keski-ikäinen homopari Olavi (Aake Kalliala) ja Anneli (Jukka Puotila).

Nimekkäästä näyttelijäkaartista erottuu edukseen Merja Larivaara, joka on ronskiudessaan, vimmassaan ja ajoittaisessa epätoivossaan hyvin uskottava. Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin kyläläisten touhuja sarkastisesti kommentoiva Wilma Rosenqvist Sylvinä. Tästä raikkaasta Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijasta saamme varmasti vielä kuulla. Rosenqvistin luontevuus on mieluisaa katsottavaa jossain määrin sketsimäisessä elokuvassa.

Kekkonen tulee! perustuu Pia Pasasen kertomukseen Allin baari teoksessa Urho Kekkonen Strasse. Se on kuvattu pääosin Enontekiön Peltovuoman postikorttimaisissa ruskamaisemissa. Verkkaisen komedian hallitusta kuvauksesta vastaa Konsta Sohlberg.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti