tiistai 27. elokuuta 2013

Ydinperhe räyhähengen riepoteltavana

Selvänäkijä Lorraine Warren (Vera Farmiga) näkee
outoja elokuvassa Kirottu.


Voiko kummitustalo yhä olla kauhistuttava paljon erikoistehosteita elämässään nähneille nykyihmisille? Voi. Australialainen elokuvaohjaaja James Wan on onnistunut vaikeassa lajityypissä. Hänen kauhuelokuvansa Kirottu (2013) on piinaava, pelottava ja koukuttava. Katsoja kokee lisäväristyksiä tietäessään, että elokuva pohjautuu tositapahtumiin 1970-luvun Rhode Islandilla Yhdysvalloissa.

Leffa perustuu paranormaaleja ilmiöitä tutkineen avioparin Ed ja Lorrainen Warrenin kokemuksiin. Entinen poliisiupseeri Ed (Patrik Wilson) toimii elokuvassa demonologina ja hänen vaimonsa Lorraine (Vera Farmiga) selvänäkijänä. Molemmat ovat hartaita katolilaisia. Warrenit kutsutaan seitsemänhenkisen Perronin perheen apuun, kun nämä kertovat joutuneensa hyvin pahansuovan henkiolennon vainon kohteeksi.

Perheen hankkimassa talossa on jotain pahasti pielessä. Perheen paijattu piski heittää henkensä. Linnut lentävät päin ikkunoita. Kellot pysähtelevät näyttämään samaa aikaa. Sitten alkavat äänet.

Perronien perheen isä Roger (Ron Livingstone) ja äiti Carolyn (Lili Taylor) kantavat kovasti huolta viidestä tyttärestään, joista osa alkaa käyttäytyä oudosti. Tapahtumien vyöry tempaisee pian Perronit mukaansa ja katsoja liimautuu piinapenkkiinsä. Ohjaaja Wan ja pääkuvaaja John R. Leonetti rakentavat kuvauksellaan taidokkaasti elokuvan, joka hyödyntää ihmisen mielikuvitusta, suljetun paikan kammoa, pimeän ja kaiken oudon pelkoa. Pian demoni on irti, mutta mistä löytyy voima pahan taltuttamiseen?

Kirotussa hyödynnetään kauhuelokuvien perinteisiä tehokeinoja eikä se tuo lajityyppiin juuri uutta. Silti elokuva on hienosti rakennettu kokonaisuus, joka luo myös uskottavan ajankuvan 1970-luvun alun Yhdysvalloista. Vera Farmigan ja Patrik Wilsonin keskinäiset kemiat pelaavat hyvin yhteen elokuvassa. Myös Lili Taylor onnistuu mainiosti piinattuna perheenäitinä elokuvassa.

Tätä elokuvanautintoa en viitsi etukäteen pilata trailerilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti