George Valentin (Jean Dujardin) ja Peppy Miller (Bérénice
Bejo)
ovat elokuvan valovoimaiset tähdet.
Ranskalainen ohjaaja Michel
Hazanavicius iski kultasuoneen tuodessaan ensi-iltaan 2011 elokuvansa The Artist. Seuraavana vuonna
Hollywoodin murrosaikaan sijoittuva filmi sai kolme Golden Globe –palkintoa, seitsemän BAFTA-palkintoa Britanniassa ja lopulta viisi Oscaria. Hollywoodin Oscar-gaalassa elokuva kahmi parhaan
elokuvan, ohjauksen, miespääosan, puvustuksen ja musiikin palkinnot. Tällä
viikolla menestyselokuva nähdään Y-Kinossa.
The Artist on hyvin hauska, hurmaava ja liikuttava elokuva.
Se sijoittuu 1920- ja 1930-luvun taitteen Hollywoodiin, jossa äänielokuvan tulo
murtaa mykkäelokuvan valta-aseman. Ohjaaja järjestää heti kättelyssä katsojalle
kaksi yllätystä. Ensinnäkin elokuva on mustavalkoinen. Kuvaaja Guillaume Schiffman tosin kuvasi
elokuvan suotimien läpi värillisenä, mutta muutti sen mustavalkoiseksi. Kuvaus
on häikäisevän kaunista, mustavalkoisuus antaa mahdollisuuden tyylittelylle ja
unenomaisuudelle ja karsii värielokuvan realismin.
Toiseksi yllätykseksi nousee elokuvan äänimaailma.
Hazanaviciuksen ohjaustyö on mykkäelokuva. Se ei tarkoita täydellistä
äänettömyyttä. Elokuvassa on jokunen vuorosana ja Ludovic Bourcen orkesterimusiikki rakentaa hienosti 20- ja 30-luvun
tunnelman. Äänettömyys on elokuvassa taidetta ja keskeinen osa juonta.
The Artist (Taiteilija) lähtee liikkeelle kuuluisan
filmitähden George Valentin (Jean Dujardin) uutuuselokuvan
ensi-illasta. Komea narsisti Valentin (esikuvana Rudolf Valentino) on mykkäelokuvan suuri tähti, joka esiintyy
elävissä kuvissa mielellään neuvokkaan jackrussellinterrierinsä Uggien kanssa.
Hän kohtaa sattumalta nuoren näyttelijänalun Peppy Millerin (Bérénice
Bejo), jonka kanssa filmitähdellä syntyy välitön yhteys. Valentinin siipien
suojassa untuvikkonäyttelijästä tulee suuri tähti.
Elokuvan keskiössä on Valentinin ja Millerin keskinäinen
suhde. Se peilautuu Hollywood-elokuvan suurta murrosta vasten. Valentin pitää
äänielokuvan tuloa vain muotioikkuna eikä halua sopeutua muutokseen. Hänen uransa
kääntyy jyrkkään laskuun, jonka aikana Valentin menettää vaimonsa, talonsa,
autonkuljettajansa ja itsekunnioituksensa. Hän voi vain kateellisena katsoa,
kuinka elokuvastudion pomo Al Zimmer (John Goodman) tekee Peppy Milleristä
supertähden.
Taiteilijan tuhon siemen piilee osittain Valentinin
ylpeydessä ja tietoisuudessa sosiaalisesta asemastaan. Hän ja Peppy ovat
rakastuneita toisiinsa, mutta tunteidensa syvyyttä he eivät toisilleen
paljasta. Filmiin on rakennettu sisään kaksi muutakin rakkaustarinaa. Valentin
välittää rohkeasta koirastaan enemmän kuin näyttelijätärvaimostaan Doriksesta (Penelope Ann Miller). Elokuva on myös Martin Scorsesen Hugon (2011)
tavoin rakkaudentunnustus elokuvalle taidemuotona. Filmissä onkin paljon
viittauksia elokuvaklassikoihin.
Nykyelokuvaa hallitsevien jättibudjettien,
toimintarymistelyjen, 3D-menestysleffojen ja erikoistehosteiden sijaista on
virkistävää kokea elokuva, joka muistuttaa katsojia ja elokuvantekijöitä siitä,
mitä laatuviihde parhaimmillaan on: eleganssia, kauneutta ja sydämeenkäypää
tunnetta. The Artistin pääparin näyttelijätyö on huikeaa katsottavaa. Ilmeikäs Jean
Dujardin ei turhaan saanut roolisuorituksestaan Oscaria parhaasta
miespääosasta.
Elokuvan trailerin löydät tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti