Elokuvan tyylilajeista kauhu on yksi vaativimmista. Viime
vuosina studiot ovat vyöryttäneet genren alle lukuisia vampyyri-, ihmissusi- ja
zombileffoja sekä tuhruisia splattereita. Suurin osa niistä on ollut
tusinatavaraa. Siksi onkin mukava päästä kiemurtelemaan elokuvasalin penkkiin
kunnon psykologista kauhua sisältävän elokuvan parissa.
Espanjalais-kanadalainen kauhuelokuva Mama (2013) on argentiinalaisen Andrés
”Andy” Muschiettin onnistunut ohjaustyö. Elokuvaa markkinoidaan meksikolaisen
vastaavan tuottajan Guillermo del Toron
nimissä. Hänet puolestaan tunnetaan erinomaisen fantasiaelokuvan Panin labyrintin (2006) ohjaajana.
Elokuvan alussa pienet sisarukset Victoria (Megan Charpentier)
ja Lilly (Isabelle Nélisse) joutuvat jättämään kotinsa poliisia pakenevan
isänsä Jeffreyn (Nikolaj Coster-Waldau) pakottamana. Tytöt päätyvät metsämökkiin,
mutta isän odottamaton katoaminen jättää alle kouluikäiset mökkioloihin
keskenänsä.
Viisi vuotta myöhemmin veljeään ja veljentyttöjään etsinyt
Lucas (Nikolaj Coster-Waldau) onnistuu löytämään tytöt, jotka ovat kuin ihmeen
kaupalla säilyneet hengissä karuissa olosuhteissa. Pian katsojalle käy ilmi,
että outo ja pelottava Mama on pitänyt tytöistä huolta, eikä halua päästää
tytöistä irti. Tyttöjen sopeutuminen setänsä ja tämän rockbändissä soittavan
naisystävän Annabelin (Jessica Chastain) kotiin on
vaivalloista.
Sisaruksista nuoremman Lillyn on erityisen vaikea löytää
yhteyttä lähisukulaisiinsa. Hän oli jäänyt metsämökkiin ennen kielen oppimista,
ja liikkuukin kasvatuskodissaan kissan tavoin pitkin nurkkia. Lilly pitää
tiivistä yhteyttä salaperäiseen kaapissa viihtyvään olentoon ja rakentaa itsestään pelottavan kuvan pikkutyttönä. Kohta kasvattikodissa alkaa
tapahtua outoja. Tapahtumien pyörre tempaiseekin pian mukaansa niin tytöt,
Lucasin, Annabelin kuin psykiatri Dreyfussinkin
(Daniel Kash), jonka tehtävänä on
seurata tyttöjen kehitystä.
Muschietti kutoo elokuvaansa kauhun ilmapiirin vähitellen ja
taidokkaasti. Katsoja puristautuu penkkiin ja aina ajoittain vilunväreet
tavoittavat selkäpiin kuten pitääkin. Erikoisefekteillä ei alussa liikaa
mässäillä, ja salaperäisyyden verho avautuu varsin ihanteelliseen tahtiin. Elokuvan
loppu ei valitettavasti ole aivan yhtä taidokas ja loppukohtaus on lähellä
keikahtaa tragikomedian puolelle. Langanpäät saadaan onneksi kuitenkin sidottua
yhteen, ja Mamasta jää hyvä kokonaisvaikutelma.
Elokuvan trailerin löydät tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti