Reipashenkinen meriseikkailu

 

Hai tutkimusmatkailijoiden seurana Kon-Tikissa.

Kansainvälisenä yhteistuotantona toteutettu Kon-Tiki (2012) perustuu norjalaisen tutkimusmatkailijan ja kirjailijan Thor Heyerdahlin kuuluisaan tutkimusmatkaan Perun Callaosta Polynesian Tuamotuun vuonna 1947. Tällöin Heyerdahl ajelehti viiden kumppaninsa kanssa noin 7000 kilometrin matkan pitkin Tyyntämerta.

Heyerdahl uskoi vastoin tiedeyhteisön vakiintunutta käsitystä, että Polynesian olisivat asuttaneet esikolumbiaanisella ajalla Etelä-Amerikasta peräisin olevat ihmiset. Tutkijoiden valtavirta katsoi sen sijaan – kuten nykyäänkin – että Polynesia asutettiin Aasiasta. Osoittaakseen teoriansa mahdolliseksi, norjalainen rakennutti Callaon sotilassatamassa lautan balsapuusta ja muista paikallisista luonnonmateriaaleista.

Tutkimusmatkailija nimesi inkojen mallien mukaan rakennetun lauttansa Kon-Tikiksi inkojen auringonjumalan Con Tiki Viracochan mukaan. Hän sai mukaansa viiden hengen miehistön, jossa oli vain yksi purjehdustaitoinen henkilö.

Kon-Tiki kertoo realistisen ja reipashenkisen meriseikkailun tarinan, mutta paljon myös päähenkilöstään. Heyerdahl (Pål Sverre Hagen) uskoo itsepäisesti ja vankkumatta visioonsa ja on valmis uhraamaan sen vuoksi kaiken. Biologina kunnostautunut Heyerdahl oli 1930-luvulla jo tutkinut Polynesiaa vaimonsa Livin (Agnes Kittelsen) kanssa. Kon-Tiki-purjehdukselle Liv ei kuitenkaan osallistunut, koska hän jäi kotiin Norjaan hoitamaan pariskunnan kahta poikaa. Thorin ja Livin keskinäisen suhteen kehitys on elokuvassa kehystarinana muuten niin miehisessä meriseikkailussa.

Kon-Tiki kertoo sinnikkäästä merimatkasta lautalla, jonka ohjaaminen on hyvin vaikeaa. Merivirrat kuljettavat alusta milloin väärään, milloin oikeaan suuntaan. Meren äärettömyys, porottava aurinko, hirmumyrskyt ja vedenalaisen maailman ihmeet ja vaarat ovat vahvasti läsnä elokuvassa. Norjalaisten Joachim Rønningin ja Espen Sandbergin ohjaama elokuva jää erityisesti mieleen komeasta kuvallisesta annistaan. Yölliset otokset rannattomasta merestä ja tähtikirkkaasta taivaasta ovat paikoitellen lumoavan kauniita ja tuovat mieleen Ang Leen Piin elämän (2012).

Piin elämän magiikkaan, fantasiaan ja kauneuteen ja upeasti kerrottuun tarinaan Kon-Tiki ei kuitenkaan yllä. Norjalaiselokuva kulkee silti uljaasti maaliinsa ja katsojasta lautan karahtaminen Raroian koralliriuttaan paratiisisaaren edustalla tuntuu huojentavalta.

Kon-Tikin näyttelijät tekevät asiallisen suorituksen, mutta balsalautan vaaleita parrakkaita viikinkejä  on ajoittain vaikea erottaa toisistaan. Pål Sverre Hagenin yksitotisesta ja tärkeilevästä Heyerdahlista löytyy lautalta hieman muitakin piirteitä. Erottuvin joukosta on hermoilevaa lämpöinsinööri Herman Watzingeria näyttelevä Anders Baasmo Christiansen.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Viihdyttävä the Artist lumoaa katsojansa

                           George Valentin (Jean Dujardin) ja Peppy Miller (Bérénice Bejo)

                           ovat elokuvan valovoimaiset tähdet. 

Ranskalainen ohjaaja Michel Hazanavicius iski kultasuoneen tuodessaan ensi-iltaan 2011 elokuvansa The Artist. Seuraavana vuonna Hollywoodin murrosaikaan sijoittuva filmi sai kolme Golden Globe –palkintoa, seitsemän BAFTA-palkintoa Britanniassa ja lopulta viisi Oscaria. Hollywoodin Oscar-gaalassa elokuva kahmi parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, puvustuksen ja musiikin palkinnot. Tällä viikolla menestyselokuva nähdään Y-Kinossa.

The Artist on hyvin hauska, hurmaava ja liikuttava elokuva. Se sijoittuu 1920- ja 1930-luvun taitteen Hollywoodiin, jossa äänielokuvan tulo murtaa mykkäelokuvan valta-aseman. Ohjaaja järjestää heti kättelyssä katsojalle kaksi yllätystä. Ensinnäkin elokuva on mustavalkoinen. Kuvaaja Guillaume Schiffman tosin kuvasi elokuvan suotimien läpi värillisenä, mutta muutti sen mustavalkoiseksi. Kuvaus on häikäisevän kaunista, mustavalkoisuus antaa mahdollisuuden tyylittelylle ja unenomaisuudelle ja karsii värielokuvan realismin.

Toiseksi yllätykseksi nousee elokuvan äänimaailma. Hazanaviciuksen ohjaustyö on mykkäelokuva. Se ei tarkoita täydellistä äänettömyyttä. Elokuvassa on jokunen vuorosana ja Ludovic Bourcen orkesterimusiikki rakentaa hienosti 20- ja 30-luvun tunnelman. Äänettömyys on elokuvassa taidetta ja keskeinen osa juonta.

The Artist (Taiteilija) lähtee liikkeelle kuuluisan filmitähden George Valentin (Jean Dujardin) uutuuselokuvan ensi-illasta. Komea narsisti Valentin (esikuvana Rudolf Valentino) on mykkäelokuvan suuri tähti, joka esiintyy elävissä kuvissa mielellään neuvokkaan jackrussellinterrierinsä Uggien kanssa. Hän kohtaa sattumalta nuoren näyttelijänalun Peppy Millerin (Bérénice Bejo), jonka kanssa filmitähdellä syntyy välitön yhteys. Valentinin siipien suojassa untuvikkonäyttelijästä tulee suuri tähti.

Elokuvan keskiössä on Valentinin ja Millerin keskinäinen suhde. Se peilautuu Hollywood-elokuvan suurta murrosta vasten. Valentin pitää äänielokuvan tuloa vain muotioikkuna eikä halua sopeutua muutokseen. Hänen uransa kääntyy jyrkkään laskuun, jonka aikana Valentin menettää vaimonsa, talonsa, autonkuljettajansa ja itsekunnioituksensa. Hän voi vain kateellisena katsoa, kuinka elokuvastudion pomo Al Zimmer (John Goodman) tekee Peppy Milleristä supertähden.

Taiteilijan tuhon siemen piilee osittain Valentinin ylpeydessä ja tietoisuudessa sosiaalisesta asemastaan. Hän ja Peppy ovat rakastuneita toisiinsa, mutta tunteidensa syvyyttä he eivät toisilleen paljasta. Filmiin on rakennettu sisään kaksi muutakin rakkaustarinaa. Valentin välittää rohkeasta koirastaan enemmän kuin näyttelijätärvaimostaan Doriksesta (Penelope Ann Miller). Elokuva on myös Martin Scorsesen Hugon (2011) tavoin rakkaudentunnustus elokuvalle taidemuotona. Filmissä onkin paljon viittauksia elokuvaklassikoihin.

Nykyelokuvaa hallitsevien jättibudjettien, toimintarymistelyjen, 3D-menestysleffojen ja erikoistehosteiden sijaista on virkistävää kokea elokuva, joka muistuttaa katsojia ja elokuvantekijöitä siitä, mitä laatuviihde parhaimmillaan on: eleganssia, kauneutta ja sydämeenkäypää tunnetta. The Artistin pääparin näyttelijätyö on huikeaa katsottavaa. Ilmeikäs Jean Dujardin ei turhaan saanut roolisuorituksestaan Oscaria parhaasta miespääosasta.

Elokuvan trailerin löydät tästä.