Lihi (Ylermi Rajamaa), Henninen (Eero Milonoff) ja Marsalkka
(Jussi Nikkilä) tappavat aikaa Helsingin Kalliossa.
Verbaalivirtuoosi Mikko Rimminen ylsi Nenäpäivä-romaanillaan 2010 Finlandia-palkintoon. Kirjallisen läpimurtonsa Rimminen teki kuitenkin jo 2004 Helsingin Kallioon sijoittuvalla teoksellaan Pussikaljaromaani. Nyt romaani on taipunut elokuvaksi, jossa kirjailija on toiminut toisena käsikirjoittajana. Pussikaljaelokuvan (2011) on ohjannut Britanniassa elokuvakoulunsa käynyt Ville Jankeri.
Yhteen kesäiseen päivään sijoittuvan elokuvan miljöönä toimii Helsingin Kallio, vanha työläiskaupunginosa, joka tunnetaan nykyään opiskelijoiden, boheemien taiteilijoiden ja erilaisten yhteiskunnan pudokkaiden värikkäänä asuinalueena. Kuvaaja Jarkko T. Laineen kamera dokumentoi taitavasti katunäkymät: lukuisat pubit, thaihierontapaikat, asiakkaitaan odottavat ilolinnut ja halpaan kaljaan hukkuvat miehet ja naiset. Rappio peittyy kuitenkin osittain Kallion karhean charmin alle.
Näillä kulmilla ja kadunpätkillä tappavat aikaansa kolmikymppiset Henninen (Eero Milonoff), Lihi (Ylermi Rajamaa) ja Marsalkka (Jussi Nikkilä). Nuoria miehiä ei ruumiillinen tai henkinen työ juuri kiinnosta, halpa olut, nopanheitto ja suunpieksintä sitäkin enemmän. Hennisen puhemylly jauhaa taukoamatta arkipäivän filosofiaa ja kirosanoja. Hän joutuu toistuvasti tukaliin tilanteisiin, kun aina tulee lausuttua pari sanaa liikaa. Ylermi Rajamaan Lihi on näpistelijänalku, mutta lämmin, toverillinen ja myönteinen. Jussi Nikkilän Marsalkalla voisi olla parhaat eväät elämässä selviytymiseen, mutta luonteen heikkous ja alttius päämäärättömään hengailuun pitävät hänet syrjäytymisvaarassa olevassa kolmikossa.
Sillä luusereita nämä nuoret ovat kilpailua ja tehokkuutta painottavassa yhteiskunnassamme. Alkoholisoitumisen merkit ovat luettavissa kolmikon kohdalla, kalja ja krapula ovat parhaita seuralaisia. Alamäkeen on helppo lasketella, ylämäki kohti Kallion kirkkoa on raskas ja kirousten tahdittama. Henninen tunnustaakin: ”Me ollaan täydellisiä häviäjiä.” Leffa ja sen pohjana oleva kirja kyseenalaistavat perinteisen arvomaailman ja työmoraalin hieman samaan tapaan kuin Aki Kaurismäen Calamari Unionissa (1985).
Vaikka elämän noppapelissä nuoret miehet ovat saaneet pienet silmäluvut, elokuvasta huokuu positiivisuus ja miesten välinen ystävyys. Näiden miesten pienet unelmat eivät ole aivan vielä murskautuneet asfalttiin. Toverihenkeä löytyy samaan tapaan kuin Dome Karukosken Napapiirin sankareiden (2010) päähenkilöiltä. Miesten yhteyttä ei murra nuorten naistenkaan seura. Viehättävä Laura (Marjut Maristo) ei saa väsähtänytta Marsalkkaa pauloihinsa yrityksistään huolimatta. Nikkilän roolihahmo ei ole mikään J. Karjalaisen Kolmen Cowboyn lehmipoika, joka kääntää hevosensa kohti kotia ja rakastettuaan. Ei, Marsalkka ratsastaa vakaasti kohti aavistettavissa olevaa lohdutonta loppuaan.
Elokuvan trailerin löydät tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti