sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Oceans on sinfonia valtamerille



Ranskalaiset elokuvaohjaajat Jacques Perrin ja Jacques Cluzaudt ovat tehneet yhden vuosikymmenen hienoimmista luontodokumenteista. Y-Kinon ohjelmistoon tullut Oceans (2009) on kuvattu kuuden vuoden aikana ja yli 50 kuvauspaikalla maailman valtamerillä.  Tuloksena on häikäisevä merellinen sinfonia, jossa upea kuvakerronta, kaunis musiikki ja painava sanoma liittyvät saumattomasti yhteen.

Uusimmalla filmiteknologialla kuvatun dokumenttifilmin takaa löytyy ranskalainen tuotantoyhtiö Galatée Films ja sen jakelun hoitaa Suomessa Atlantic Film Oy.  Kahdentoista kuvausryhmän työhön, elokuvan tekemiseen ja markkinointiin on uponnut huimat 50 miljoonaa euroa.

Mitä rahalla saatiin aikaan? Kerrassaan huikea luontodokumentti, jossa pääosia näyttelee yli sata lajia. Valtamerten monimuotoisuuden tarinaa vievät eteenpäin eri nisäkkäät, linnut ja kalat. Meren syvyyksistä löytyvät elämän eri muodot ja värit. Kameratyö vangitsee niin upeita näkymiä, että ne on ehdottomasti nähtävä elokuvateatterin suurelta kankaalta.

Oceansin tekee visuaalisesti erityisen näyttäväksi eläinlajien massojen liikkeet ja käyttäytyminen. Kalaparvet pyörivät syvyyksissä kuin tornadot, delfiinit tekevät taivaltaan lennokkain loikin, panssarirapujen kaksi armeijaa ryhmittyvät taisteluun ja vyöryvät pian toistensa kimppuun.

Ohjaajakaksikon taidot on koettu ja hyväksi havaittu jo erilaisten lintujen muuttoliikettä selvittäneessä luontodokumentissa Siivekäs muutto (2003).  Oceans on teemoiltaan huomattavasti monipuolisempi. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen, erilaisiin symbioottisiin suhteisiin ja ihmislajin valtamerille aiheuttamiin uhkiin kiinnitetään paljon huomiota. Katsoja oppii mm. sen, että merten saalistajat voivat tarjota merkittävästi suojaa monille muille lajeille.

Meriympäristön kauneudesta ja julmuudesta on lukuisia unohtumattomia otoksia. Valkoisesta hiekasta kuoriutuvat merikilpikonnan poikaset kiiruhtavat kohti merta. Monet taival katkeaa ilmasta iskevän linnun kynsiin. Rausku lipuu äänettömyydessä uljaasti ja pelottavasti kuin amerikkalainen B2-hävittäjä Afganistanin lennollaan. Merinorsu imuroi syötävää merenpohjan sedimenttikerroksista hurjasti puuskuttaen. Mursuemon ja sen poikasen syleily paritanssissaan hellyttää karskeimmankin katsojan.

Elokuva tuo esiin myös ihmisen toiminnan vaikutukset merten ekosysteemeille. Erityisesti tulevat esiin saasteet ja ryöstökalastus. Valtaviin ajoverkkoihin päätyy tonnikalojen lisäksi hylkeitä, miekkavalaita ja merikilpikonnia. Filmin ehkä pöyristyttävin kohtaus on hain pyrstön ja eväiden leikkaaminen herrojen haineväkeiton tarpeiksi. Lopuksi haintorso vajoaa kiven tavoin pohjaan kuolinkamppailuaan varten.

Oceans on tärkeä elokuva, joka muutamasta rankasta kohdastaan huolimatta sopii myös koko perheen elokuvaksi. Sillä on merkittävä koko ihmiskuntaa koskettava sanoma, vaikka Perrinin ekologinen paatos filmin lopussa koettelee jo aikuiskatsojan kestokykyä. Kyseessä on kuitenkin dokumentti, joka jokaisen lapsen olisi syytä nähdä.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti