torstai 7. huhtikuuta 2011

Arthur ja minimoit pääsevät maaliin


Arthur ja kaksi maailmaa (2010) vie päätökseen ranskalaisen Luc Bressonin ohjaaman ja hänen kirjoittamiinsa lastenkirjoihin perustuvan elokuvatrilogian. Sarja kertoo 12-vuotiaasta Arthurista (Freddie Highmore), joka seikkailee kotipihan nurmen alla asustavan minimoi-kansan ja oman maailmansa välillä.

Suomeksi puhuttu filmi on suoraa jatkoa kakkososalle Arthur ja Maltazard (2009). Ilkimys Maltazard karannut nurmen alta maan päälle ja kasvanut yli kaksimetriseksi. Arthur on sen sijaan kutistunut viisisenttiseksi minimoiksi.

Monen nykyisen lastenelokuvan tapaan pahis haaveilee koko maailman herruudesta. Tämän häijyn päämäärän kukistaminen vaatii Arthurilta ja hänen apureiltaan prinsessa Selenialta ja tämän pikkuveljeltä Betamechelta aika tavalla työtä.

Elokuva on osittain animaatio, osittain näytelty elokuva. Teknisesti elokuva yhdistää taitavasti nämä elementit. Vauhdikkaasta menosta huolimatta elokuvan kerronta jää kuitenkin nykiväksi. Elävien näyttelijöiden dubbaus ei nimittäin aina toimi.

Hyvisten sijaan pääroolin varastavat pahikset, Maltazard ja hänen poikansa Darkos. Trilogian pääosa sijoittuu minimoiden maailman sijaan enemmän ihmisten maailmaan, jota leimaavat monenlaiset juonittelut. Elokuva on edennyt aika kauaksi ykkösosan Arthur ja minimoit (2006) harmoniasta. Loppuratkaisu löytyykin aikamoisen mätkinnän jälkeen.

Suomenkielisen version keskeisinä ääninä kuullaan Henri Piispasta (Arthur), Elli Vallinojaa (Selenia), Samuel Harjannetta (Betameche) ja Santeri Kinnusta (Maltazard).

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti