Parin viime vuoden aikana vampyyrielokuvat on hiipineet parrasvaloihin laajalla rintamalla. Twilight-filmit ja HBO:n True Blood ovat koukuttaneet erityisesti nuorempaa katselijakuntaa. Harva heistä on kuitenkaan nähnyt kaikkien vampyyrielokuvien isän, saksalaisen ohjaajan Friedrich Wilhelm Murnaun Nosferatun.
Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens (1922) kuuluu kauhuelokuvan lajityyppiin, mutta on paljon muutakin. Elokuvaguru Peter von Baghin mukaan Nosferatu on on kuvaus hysteriasta ja paniikista, jonka valtaan kokonainen sivilisaatio joutuu, juuri kun onnelan päivien on kuviteltu alkaneen. Elokuva valmistui vain neljä vuotta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, joten varjojen ja kuoleman merkkien läsnäolo ei ole yllättävää.
Kirjailija Bram Stokerin legendaarinen Dracula on ekspressionismin mestari Murnaun innoittajana. Kun Stokerin perikunta nosti oikeusjutun elokuvantekijöitä vastaan, Murnaun oli pakko vaihtaa elokuvansa nimeä. Elokuvan päähenkilönä kummittelee Nosferatu, joka on todellisuudessa kalpea ja vinksahtanut kreivi Orlok (Max Schreck). Häntä saapuu palvelemaan lakiasioissa Hutter (Gustav von Wangenheim), joka on matkustanut Orlokin linnaan Karpaattien vuoristoon.
”Kauhun sinfonia” kuten filmin saksalainen alaotsikko kuuluu, syntyy keskelle rauhaa ja tasapainoa. Epidemiat leviävät ja rottalaumat vilistävät. Filmin keskipisteeseen tulee vampyyri, verenimijä, joka voi elää vain toisten kuolemasta eikä kuulu sen enempää elävien kuin kuolleidenkaan maailmaan.
Murnaun mestariteoksessa Max Schreck tekee hyytävän roolityön. Hänen vampyyrihahmonsa ei ole Twilightin tai True Bloodin kaltainen komistus vaan kalju, ruma ja pitkäkyntinen olento, joka jahtaa Hutterin vaimoa Elleniä (Greta Schröder) tai vähintään naisen kaunista kaulaa. Ellenin vaikeaksi tehtäväksi jää houkutella olento pysyvään kuolemaan eli muuttumaan höyryksi aamuauringon valossa.
Nykykatsoja, joka tottunut erilaisilla kauhuefekteillä mässäilyyn, ei kenties juuri hätkähdä itse hahmoja. Sen sijaan hänkin vakuuttuu elokuvan visuaalisesta ilmeestä. Hyytävän kreivin hiippailu varjona uhriensa perässä on karmivaa. Elokuvan kuvallinen voima on innoittanut niin Francis Ford Coppolaa Bram Stokerin Draculassa (1992) kuin lähes 200 muutakin Dracula-elokuvan tekijää – muista kauhuelokuvien ystävistä puhumattakaan. Saksalainen Werner Herzog filmasi 1979 elokuvasta hyvin onnistuneen uusintaversion Nosferatu - yön valtias, jossa pääosaa näytteli Klaus Kinski.
Oli hiuskarvan varassa, ettei koko elokuvaa menetetty, koska Nosferatun tekijät hävisivät oikeusjutun ja elokuvan kopiot määrättiin tuhottavaksi. Nosferatun kuvamaailma, aihepiirit (pikkukaupunki, maaseutu, porvallinen elämä) ja miljööt (Karpaatit, linna, meri ja vankilat) kuitenkin säilyivät – elokuvanystävien onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti