Keskinkertaista Kaurismäkeä**

                                Tiina (Armi Toivanen) ja Urho (Vesa-Matti Loiri) ottavat yhteen.

Mika Kaurismäen draamakomedia Elämältä kaiken sain (2015) on tähditetty ohjaajan luottonäyttelijöillä. Elokuva kertoo uusioperheen muutosta Naantaliin ja pyrkimyksestä remontoida päähenkilön isäuskon ränsistynyt talo uuteen uskoon. Valitettavasti sekä elokuva että sen näyttelijäsuoritukset jäävät varsin vaisuiksi ja elokuva kaurismäkeläisittäin hyvin keskinkertaiseksi.

Elokuvan päähenkilön Tiinan (Armi Toivanen) perhe tulee tapaamaan naisen vanhaa ja sairaalloista isää Urhoa (Vesa-Matti Loiri). Talon rappio murehduttaa, ja uusioperhe päättää sekä auttaa vanhusta että muuttaa ensi kerran saman katon alle yhteen peruskorjatakseen talon. Tiinan avomies Tomi (Peter Franzén) on Nokialta potkut saanut yli-innokas ressukka, jolla on kaiken lisäksi peukalo keskellä kämmentä. Tomin tytär Emilia (Lenita Susi) vaikuttaa vetäytyvältä gootilta, kunnes hänen henkilöhahmonsa saa uusia ulottuvuuksia elokuvan edetessä.

Kun hössöttävästä Tomista ei ole remonttireiskaksi, Tiina palkkaa avuksi Jani Volasen esittämän Kaken. Alun auvoisa oleminen väistyy ja keski-ikäisten remontoijien välit alkavat kiristyä. Tiina riitelee sekä isänsä että avomiehensä kanssa. Kun Tomi kimpaantuu parkkipaikalla premiumautonsa naarmusta, Tiina menettää totaalisesti hermonsa. Hänen katseensa kääntyykin nahjusmaisen avomiehen ja poissaolevan isän sijasta vahvaa miestä esittävään Kakeen.

Remonttiporukan kolmiodraaman kehittyessä Urho-ukko löytää hengenheimolaisen teini-ikäisestä Emiliasta. He istuvat rantakalliolla siteeraten Friedrich Nietzschen filosofisia oivalluksia ja Pentti Saarikosken runoutta. Vaikka dialogiin kuuluu jonkin verran latteuksia, yksi Emilian pohdinnoista koskettaa: ”Miksi tyhmät pääsevät ääneen, mutta viisaat ovat hiljaa?"

Tiinan ja Tomin mekastus ja remonttimies Kaken kasvava rooli johtavat yllättävään elokuvalajin muutokseen. Draama muuttuu kömpelösti trilleriksi, kun remonttimies ei ole sitä miltä näyttää. Tässä vaiheessa sivuhenkilöiden runsaus ja elokuvassa esiintyvät yllättävät siirtymät vakavista aiheista koheltavaan komediaan ovat jo puurouttaneet elokuvan. Elokuvasta paistaa jonkinasteinen keskeneräisyys ja keskinkertaisuus, joka on yllättävää Mika Kaurismäeltä.

Leffan näyttelijäkaartista voi antaa puhtaat paperit Loirille ja Emiliaa esittävälle Lenita Sudelle. Armi Toivasessa on yhä karismaa, vaikka hänkin on aika jähmeän oloinen elokuvan alkumetreillä. Peter Franzén on lähinnä ärsyttävä koheltavan Tomin epäuskottavassa roolissa.

Elokuvan traileri:

Elämän virrassa lapsen silmin

                               Suvi (Milja Tuunainen), äiti (Matleena Kuusniemi,
                               isäpuoli (Samuli Edelmann) ja Pete (Olavi Angervo)
                               muodostavat uusioperheen, jonka elämää alkavat
                               varjostaa alkoholismi ja perheväkivalta.
                               Kuva: Solar-Films.
  

Suomalaisnäyttelijöiden tähtikaartiin kuuluva Peter Franzén herätti kolme vuotta sitten huomiota omasta lapsuudestaan kertovalla romaanilla Tumman veden päällä (2010). Nyt Franzén maalaa valkokankaalle lapsuutensa sisäiset maisemat ja ulkoiset miljööt samaan teokseen perustuvalla esikoisohjaustyöllään (2013). Tuloksena on hieno elokuva 6-vuotiaan Peten (Olavi Angervo) elämästä, jonka onnen hetkiä varjostavat isäpuolen alkoholinkäyttö ja perheväkivalta.

Peter Franzénin elokuva sijoittuu Keminmaalle, jossa Pete elää pikkupojan elämää äitinsä (Matleena Kuusniemi), pikkusiskonsa Suvin (Milja Tuunainen) ja isäpuolensa (Samuli Edelmann) kanssa. Äidillä on takanaan kariutunut avioliitto Peten biologisen isän Kaken (Peter Franzén) kanssa. Hän pyrkiikin rakentamaan uudesta liitostaan poliisimiehen kanssa perheidyllin ja rakastaa molempia lapsiaan ehdoitta.

Pete leikkii ikäistensä poikien tavoin, polkee vimmatusti lahjaksi saamallaan polkuautolla, keräilee kelju-k-kojootteja, pihistää pennejä ja sovittaa syntinsä naapurin tätiin tukeutuen ja tämän uhkeutta ihmetellen. Lapsen maailmassa reaalitodellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat, uintireissusta poliisi-isän kanssa kasvaa pelottava kokemus, kun Pete luulee hukkuvansa jokeen. Papan kanssa ihmetellään talviyönä pienen talon kokoista tulipalloa. Oliko kyseessä pyrstötähti vai unennäkö, jää pikkupojallekin epäselväksi.

Peten vakaaseen maailmaan hiipii kuitenkin hiljalleen pahanenteinen muutos. Ihaltu isäpuoli vakuuttaa edelleen tykkäävänsä Petestä, vaikka tämä kuulisi ja näkisi mitä. Oudot äänet herättävät pian pojan öisin: riidat, itkut, kolinat. Kun pullon henki ottaa isän valtaansa, on perheen pelastauduttava. Turvatalona toimii etenkin äidin vanhempien koti.

Peten papan (Ismo Kallio) ja Elli-mummon (Marja Packalén) tarjoama tuki ja rakkaus ovat perheelle korvaamattomia. Pappa on verraton tarinankertoja, joka tutustuttaa Peten ja Suvin luontoon – on kyseessä sitten hiihtoretki tai hiirien hautajaiset. Sarkastinen mummo pitää maailman paikallaan tarjotessaan ehyttä arkea nisupullillaan ja marjapoiminta-askareillaan.

Isäpuolen alkoholismin syveneminen johtaa pahenevaan perheväkivaltaan ja ydinperheen pelastautumiseen, kun äidin henki alkaa olla uhattuna. Pelastuslautta kantaa kuitenkin Peten perhettä tummankin veden päällä. Toivo paremmasta elää koko elokuvan ajan keskellä koviakin kokemuksia.

Franzénin elokuva on hienosti toteutettu ajankuva 70-puolivälin jälkeisestä Keminmaasta ja Suomesta. Esineistö, puvusto ja liikennevälineet ovat aitoja. Oranssia, vihreätä ja ruskeata tihkuva värimaailma niin tuttua. Ohjaajan eleetön ja rauhallinen kuvakerronta sopii mainiosti rankkaan aihepiiriin.

Mikä tärkeintä, näyttelijä osaa ohjata näyttelijöitään. Samuli Edelman osaa tuoda hienosti esiin hahmonsa ristiriitaisuuden: välittävä isä kaikkoaa raivoavan rentun tieltä. Matleena Kuusniemi tekee kärsivällisenä vaimona ja huolehtivana äitinä vakuuttavaa työtä. Ismo Kallio ja Marja Packalén ovat Peten isovanhempina suorastaan rakastettavia.

Huikeimman roolityön tekee Peteä näyttelevä rovaniemeläinen Olavi Angervo. Hän on vahvasti läsnä jokaisessa otoksessa. Ilmeikäs ja iloinen poika kykenee viemään Petensä läpi sameiden vesien kohti valoa, iloa ja elämää. Suuri saavutus nuorelta taiteilijalta. 

Elokuvan trailerin löydät tästä.

                                         

Isi ja poika maailmalla

                        Leo (Vesa-Matti Loiri) ja Timo (Samuli Edelmann) loistavat

                        Mika Kaurismäen road moviessa Tie pohjoiseen.

Mika Kaurismäki on tarttunut uusimmassa ohjaustyössään itselleen tuttuun lajityyppiin. Tie pohjoiseen (2012) on nimensä mukaisesti road movie, jossa tällä kertaa vyörytään läpi Suomen etelästä pohjoiseen. Kaurismäki on aiemmin niittänyt kannuksensa mm. tie-elokuvillaan Rosso (1985) ja Zombie ja kummitusjuna (1991).

Tie pohjoiseen kertoo konserttipianisti Timo Poralan (Samuli Edelmann) ja hänen isänsä Leon (Vesa-Matti Loiri) tarinan. Timo löytää kotioveltaan hampparimaisen Leon, joka paljastuu hänen 35 vuotta kateissa olleeksi isäkseen. Epäluulo ja keskinäinen kankeus vaivaavat parivaljakon välejä elokuvan alkumetreillä.

Leo osoittautuu varsin pian pelimieheksi, joka ryyppää, naurattaa naisia ja matkustaa väärennetyllä passilla. Hän on etsinyt Timon käsiinsä antaakseen tälle salaperäisen perinnön ja vastauksia menneisyyden kysymyksiin. Tämä edellyttää amerikanraudan varastamista ja lähtöä yhteiselle retkelle kohti pohjoista.

Vastahakoinen Timo kiintyy matkan edetessä renttuilevaan, mutta sydämelliseen Leoon. Hän tapaa ensi kerran sisarpuolensa Minnan (Mari Perankoski), jonka sekavasti käyttäytyvä mies Pertti (Peter Franzén) saa Timon raivon partaalle. Matkan varren hotellissa isä ja poika tulevat naiskaksikon iskemäksi. Ennen sitä Edelmann ja Loiri pursuavat karismaa esittäessään tanssiravintolassa ikivihreän Kuolleet lehdet –kappaleen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin säestämänä.

Timon ahdistus kasvaa, mitä lähemmäksi määränpäätä punainen Pontiac rullaa.  Edessä on oman kipupisteen kohtaaminen: Timon itsekeskeisyyteen kyllästynyt vaimo Tiia (Irina Björklund) on muuttanut takaisin Rovaniemelle ja vienyt tyttären mukanaan. Miten tämä asia ratkeaa?

Tie pohjoiseen on lämminhenkinen elokuva, joka on taitavien näyttelijöiden juhlaa. Samuli Edelmann tekee hyvän roolin takakireänä Timona. Leffan varsinainen tähti on kuitenkin Vesa-Matti Loiri, joka on 40. elokuvassaan loistava. Loirissa on herkkyyttä, karheutta ja koettua elämää parinkin filmin verran. Kaksikon keskinäinen yhteispeli sujuu hienosti ja dialogi on paikoitellen nautittavaa.

Tunnusmelodiana kuultavaa Juha Tapion säveltämää ja sanoittamaa kappaletta Tuomittuna kulkemaan saa odottaa lopputeksteihin asti.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Vares pimeimmällä Pohjanmaalla

                                Jussi Vares (Antti Reini) on vaihtanut Turun kadut
                                ja kuppilat kyläpahaseen Pohjanmaalla.
                                Solar Films / Jani Häkli.

Turkulainen yksityisetsivä Jussi Vares (Antti Reini) suuntaa uusimmassa elokuvassaan Vares – Kaidan tien kulkijat (2011) pimeimmälle Pohjanmaalle. Renttumainen Vares saapuu pieneen pohjalaiskylään selvittämään nuoren tytön kuolemaa paikallisen viinaanmenevän pastori Hukkasen (Markku Maalismaa) pyynnöstä.



Varekselle valkenee pian, että Kahdenvirranmaankylä on aivan oma erikoinen maailmansa. Vahva uskonnollinen herätysliike (raappanalaisuus) pitää paikallisia ihmisiä vahvassa otteessaan. Varsin pian yksityisetsivä saa vastaansa herätysliikkeen nokkamiehet, joilla on runsaasti salaisuuksia varjeltavanaan.

Kaikki kyläläiset eivät silti ole Varesta vastaan. Kylähulluksi tituleerattu Paskamantteli (Aake Kalliala), kaljakuppilan pitäjä Peitsara (Tomi Salmela) ja paikallisoppaana toimiva pastori muodostavat dekkarin tukijoukon.

Rikoksen uhrina menehtyneen tytön juttua penkoessaan Vares törmää pian saarnamies Taisto Raappanaan (Peter Franzén) ja hänen intohimoiseen kirjastovirkailijavaimoonsa Elisabethiin (Merja Larivaara). Raappanan kumppanina toimivalla kirjapainonomistaja Juhana Sulanderilla (Jarmo Mäkinen) ja paikallisen mielisairaalan ylilääkärillä (Kari-Pekka Toivonen) ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Tämä valkenee viimeistään silloin, kun Vares teljetään väkisin mielisairaalan osastolle.

Kaidan tien kulkijat on neljäs liukuhihnalta tuotettu Vares-filmi. Sen ohjaaja Anders Engström on kuitenkin onnistunut varsin hyvin tässä Reijo Mäen kirjan filmatisoinnissa. Toimintaa on hieman karsittu pariin edelliseen Vares-leffaan verrattuna ja henkilöhahmoja on saatu syvennettyä. Yksityisetsivä saa tässäkin leffassa ottaa vastaan iskuja, kitata jaloviinaa ja hurvitella kevytkenkäisen naisen kanssa.

Antti Reini tekee Vareksena rutiininomaisen suorituksen. Sivuhenkilöistä Aake Kalliala, Kari-Pekka Toivonen ja Markku Maalismaa uhkaavatkin varastaa koko show’n.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Prinsessan koskettava tarina

Kauhavan kaupunki ja Komiat-lehti tarjoavat kuntalaisille kuusi ilmaista elokuvanäytöstä Y-Kinossa uudenvuodenaattona 31.12.2010. Näistä aikuiseen makuun on suunnattu dokumenttifilmien ohjaajana tunnetun Arto Halosen ensimmäinen pitkä elokuva Prinsessa (2010).

Prinsessa on koskettava elokuva harhoihin vajoavasta poikkeusyksilöstä. Tositapahtumiin perustuva leffa kertoo vuosina 1896–1988 eläneestä Anna Lappalaisesta (Katja Küttner e Kukkola), joka oli yli 50 vuoden ajan tuusulalaisen Kellokosken mielisairaalan potilas.

Elokuva alkaa kohtauksella, jossa sijaiskodista toiseen kiertänyt entinen hieroja ja kuplettilaulaja Anna passitetaan mielisairaalaan. Aluksi uusi potilas kieltäytyy sanomasta sanaakaan. Avattuaan suunsa hän ilmoittaa olevansa Buckinghamin palatsissa Englannissa syntynyt prinsessa.

Skitsofreniaan vajonnut Anna saa mielisairaalan hoidokeista ympärilleen pian oman hovinsa. Siihen kuuluvat mm. hovineidoksi valikoituva aito siniverinen Christina von Heyroth (Krista Kosonen), suupaltti visionääri Kuronen (Pirkka-Pekka Petelius) ja juoppohulluudesta kärsivä entinen kaukopartiomies Saastamoinen (Peter Franzén). He kaikki kärsivät erilaisista mielenterveyden häiriöistä.

Prinsessa Anna ottaa asiakseen muiden hoidokkien auttamisen. Hän ravistelee epäsovinnaisella käytöksellään sairaalan vanhoillista ilmapiiriä ja jäykkää arvojärjestystä. Annan toiminta jakaa mielisairaalan henkilökunnan mielipiteet. Ylilääkäri Soininen (Antti Litja) suhtautuu ymmärtäväisesti Annaan ja hänen harhoihinsa. Sen sijaan nuori lääkäri Grotenfelt (Samuli Edelmann) uskoo sähköshokkien ja lobotomian kaltaisiin moderneihin hoitomuotoihin. Anna joutuukin törmäyskurssille hänen kanssaan.

Grotenfelt haluaisi kokeilla lobotomiaa (aivojen otsalohkojen yhteyden katkaisemista taaemmas aivoihin) Annaankin, mutta prinsessa välttyy tältä. Sen sijaan suulas ja väärinymmärretty Kuronen joutuu raskaan leikkauksen kohteeksi. Seurauksena on persoonallisuuden radikaali muuttuminen.

Prinsessa-elokuva on vahvimmillaan kuvatessaan aikakauttaan ja mielisairauden hoidon historiaa. Elokuvasta välittyy erilaisuuden ymmärtämisen ja hyväksymisen tärkeys. Leffan miinuksia ovat jähmeä kerronta ja draamallisen kaaren heikkous. Elokuva etenee tuokiokuvina, joissa ei aina riittävästi löydy jännitettä.

Elokuvan vahvuuksiin kuuluu taidokas näyttelijätyö. Päärooleissa nähtävät Katja Küttner ja Krista Kosonen ovat vakuuttavia. Sivurooleissa nähtävät Pirkka-Pekka Petelius, Peter Franzén ja Antti Litja tekevät myös hyvät roolityöt. Samuli Edelmannille kirjoitettu rooli on varsin yksioikoinen.

Helsingin häjyt Rööperin kaduilla

Elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä tuli kauhavalaisille tunnetuksi suursuosion saavuttaneella Häjyt-leffallaan 11 vuotta sitten. Vankilakundeina hääräsivät tuolloin Mäkelän luottonäyttelijät Samuli Edelmann ja Juha Veijonen.

Kolmikko pitää yhtä myös Mäkelän kolme Jussi-patsasta kahmineessa Rööperi-elokuvassa. Leffa sijoittuu Helsingin Punavuoreen, Rööperiin, joka tunnettiin aikanaan alamaailman keskuksena pääkaupungissa. Rööperissä Samuli Edelmann näyttelee Tomppaa ja Juha Veijonen reilua poliisi Koistista.

Elokuva pohjautuu hämärämies Tom Sjöbergin ja Helsingin Sanomien entisen rikostoimittajan ja nykyisen rikoskirjailija Harri Nykäsen haastatteluromaaniin Rööperi − rikoksen vuodet 1955−2005. Elokuva kertoo Punavuoressa asuvien ammattirikollisten elämästä 60-luvun puolivälistä 70-luvun loppuun.

Leffa seuraa kolmea asvalttikadun kasvattia, jotka tekevät rötöksiä ja haaveilevat paremmasta elämästä. Rikosten polulla on paljon poimittavaa: lestinheittoa, ryöstöjä, koronkiskontaa, pornobisnestä ja huumeita. Rikollista toimintaa, väkivaltaa ja urbaania tunnelmaa riittää. Silti Rööperiä ei voi pitää puhtaana toimintaleffana. Elokuvassa on kyse unelmista, niiden saavuttamisen vaikeuksista ja monien toiveiden tuhoutumisesta. Surullisia kohtaloita riittää.

Leffan keskiössä on kahden pikkurosvon: Tompan ja Crisun (Peter Franzén) ystävyys. Parivaljakko rikastuu ja menestyy, kunnes lopulta päätyy erilleen. Johtajatyyppi Tomppa ryhtyy esikuvansa Sjöbergin tapaa pornokauppiaaksi, mutta Crisu jää huumekoukkuun. Kumpikin yrittää välttää vankilan portit.

Samuli Edelmann Tomppana on loistava, karismaa uhkuva. Franzénin luihu Krisu herättää katsojan sympatian, mutta vajoaa yhä syvemmälle rikoksiin. Roolisuoritus on Franzénia vahvimmillaan. Mustalais-Karina hääräävä Kari Hietalahti tekee hienosti koomisen rosvoreppanan roolin. Myös Pihla Viitala Monikana ja Jasper Pääkkönen pikkunilkki Korppuna onnistuvat. Hyvin värikkään roolin tekee myös Pekka Valkeejärvi ammattiroisto Urho Ugi Kukkamaana.

Elokuvan miljöö ja puvustus on hienosti rakennettu ajankuvan mukaiseksi. Elokuvan trailerin löydät tästä.