Väkevä pala vaiettua historiaa****½

                                Jussi Ketola (Tommi Korpela) ja Kallonen (Hannu-Pekka Björkman) 
                                      ovat Ikitien vastapelurit. Erityisesti Björkman loistaa roolissaan.

Elokuvasyksystä 2017 on tulossa kotimaisen elokuvan osalta todella mielenkiintoinen. Ensi-iltaan tulevista elokuvista todennäköisesti katsotuimmaksi nousee Aku Louhiniemen uusi Tuntematon sotilas, joka pohjaa Väinö Linnan klassikkoromaaniin ja sen alkuperäisversioon Sotaromaani. Ennen sitä valkokankaan täyttävät Tiina Lymin Napapiirin sankarit 3, Visa Koiso-Kanttilan Kaiken se kestää ja Antti-Jussi Annilan Ikitie, joka perustuu kauhavalaissyntyisen Antti Tuurin samannimiseen romaaniin.

Ikitie sai ensinäytöksensä Y-Kinossa 22.8., vaikka varsinainen ensi-ilta on vasta 15.9. Elokuvaa taustoittamassa ja markkinoimassa oli sen syntyyn keskeisesti vaikuttanut kolmikko: käsikirjoittaja Antti Tuuri, tuottaja Ilkka Matila ja ohjaaja AJ Annila.

Antti Tuurin taituruus historiallisen romaanin mestarina ja pohjalaisen ihmisen kuvaajana heijastuu vääjäämättä uutuuselokuvaankin. Kotimaisen elokuvan perisynnistä – keskinkertaisesta käsikirjoituksesta – ei ole tietoakaan. Tuurin lisäksi käsikirjoituksen tekoon ovat osallistuneet ohjaaja ja tuottaja.

Tuurin romaanien taipumisesta elokuviksi on vakuuttavaa näyttöä aiemmilta vuosilta. Valkokankaalle ovat päätyneet Pohjanmaa (1988), Talvisota (1989), Amerikan raitti (1990), Rukajärven tie (1999) ja Lakeuden kutsu (2000).  Niistä monien miljöö koskettaa tavalla tai toisella Kauhavaa. Ikitien päähenkilö elokuvassa on Jussi Ketola (elokuvassa Tommi Korpela).

Ikitie kuuluu Tuurin kirjallisessa tuotannossa Äitini suku –sarjaan, jonka teoksista Jussi Ketola esiintyy päähenkilönä kolmessa. Jokainen niistä liittyy Suomen historian merkittävään ilmiöön: Taivaanraapijat (2005) Amerikan siirtolaisuuteen, Kylmien kyytimies (2007) vuoden 1918 sisällissotaan ja Ikitie 1930-luvun oikeistoradikalismiin ja Karjalaan suuntautuneeseen amerikansuomalaisten siirtolaisuuteen.

Elokuva Ikitie kertoo varsin vähän julkisuutta saaneesta historian ilmiöstä: amerikkalaisten, kanadalaisten ja amerikansuomalaisten muutosta Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa. Vuoden 1929 pörssiromahdus syöksi maailman suureen lamaan. Yhdysvalloissa työttömyysaste nousi 25:een ja joissakin maissa jopa 33 prosenttiin. Pula-ajan ongelmien seurauksena noin 6000 amerikansuomalaista päätti muuttaa Neuvosto-Karjalaan, jonne Stalinin johdolla oli tarkoitus rakentaa työläisten paratiisi sosialismin ja kommunismin hengessä.

Lamakauden vaikutuksiin kuului Suomessa myös kommunisminvastaisen lapuanliikkeen nousu. Elokuvan alussa sosialistisena sodanvastustajana pidetty Jussi Ketola haetaan kotoaan Kauhavalta ja muilutetaan Neuvostoliiton rajalle. Taakse jäävät vaimo Sofia (Irina Björklund), lapset ja kotitalo. Itärajalla Jussi selviytyy nipin napin murhayrityksestä ja rynnii huohottaen Neuvostoliiton puolelle päätyen lopulta sairaalaan Petroskoihin.

Neuvosto-Karjalan pääkaupungissa Jussi tutustuu amerikansuomalaisiin, jotka Stalin ja Karjalan tasavallan johtaja Edvard Gylling ovat houkutelleet maahan.  Vammoistaan toipuvaa Ketolaa auttaa uuden elämän alkuun erityisesti Strang (Sampo Sarkola).  Alusta alkaen Jussi Ketolan niskaan hengittää sisäasiainkansankomissariaatin NKVD:n paikallisjohtaja Kallonen (Hannu-Pekka Björkman), jonka laskuun päähenkilön pitäisi urkkia mielialoja ja kumouspuheita amerikansuomalaisten kolhoosinrakentajien keskuudessa. Tästä uuden henkilöllisyyden (Jussi Kari) saanut kauhavalainen kieltäytyy.

Ketola päätyy Hopea-nimiseen kolhoosiin, jossa amerikansuomalaiset ahkeroivat uuteen ja parempaan tulevaisuuteen tähdäten.  Alun kitkuttelun jälkeen ruokaa ja hyvinvointia tuntuu riittävän tässä utopistisosialistisessa yhteisössä. Optimismin aika heijastuu elokuvassa mm. tanssiaisina ja baseball-otteluiden kiihkeytenä.

 Kolhoosissa Jussi Karin elämään tulee uusia henkilöitä: kolhoosinjohtaja Hill (Ville Virtanen), Mäki (Antti Virmavirta), Emma (Jonna Järnefelt) ja Laina (Emmi Parviainen). Erityisen tärkeäksi nousevat karjalalaisleski Sara (Sidse Babett Knudesen), jonka kanssa Jussi jakaa elämänsä ja vuoteensa, ja hänen tyttärensä Mary (Eedit Patrakka 8v/Rosa Salomaa 14v).

Vuosien varrella amerikkalaiset paratiisinrakentajat alkavat NKVD:n silmissä muuttua sabotööreiksi ja sosialismin vihollisiksi. ”Epäkansallisten ainesten ylivallan” murentaminen johtaa V. 1937 Stalinin puhdistuksiin, jossa hän marssittaa pääosin kuviteltuja vastustajiaan vankileireille ja teloitus-komppanioiden eteen.  Miljoonat heittävät henkensä. Myös Hopean kolhoosi joutuu myrskyn silmään. Jussin välit Kalloseen heikkenevät ratkaisevasti. Vainot vievät vierastyöläiset helvetin porteille, yksilöt lastuiksi laineille.

Annilan Ikitie on vaikuttava ja väkevä elokuva, täysin kansainvälistä tasoa ja laajaan levitykseen tarkoitettu. Amerikansuomalaisten kohtaloa Neuvosto-Karjalassa on tutkittu mm. Turun yliopistossa laajan siirtolaistutkimuksen yhteydessä. Silti Hitlerin juutalaisvainot tunnetaan julkisuudessa paljon paremmin kuin Stalinin vielä verisemmät puhdistukset.

Itänaapurissa asia oli pitkään tabu ja esimerkiksi Petroskoin lähellä sijaitsevan Krasni Borin metsähautojen olemassaolo tunnustettiin vasta 1992 Neuvostoliiton romahdettua. Sodanjälkeisessä Suomessa asiasta ei myöskään juuri puhuttu.

Ikitie on upeasti kuvattu ja leikattu. Kuvauksesta vastaa Rauno Ronkainen, ja kuvauspaikat ovat löytyneet suurta elokuvatuotantotukea maksavasta Virosta. Vahva käsikirjoitus, kiinnostava ja jännittävä tarina sekä taitavat näyttelijät rakentavat pohjan vaikuttavalle elokuvaelämykselle.

Näyttelijöistä kolme nousee keskiöön hienosti roolitetussa elokuvassa. Tommi Korpela on vakuuttava Jussina, jonka syöksyminen koettelemuksesta ja kärsimyksestä toiseen tuo vääjäämättä mieleen niin monelle elokuvalle tyypillisen Kristus-hahmon. Hänen vastapelurinaan Hannu-Pekka Björkman on ilmiömäinen. Hänen Kallosestaan heijastuu oveluus, itsetehostus ja harkittu julmuus, mutta myös ripaus inhimillisyyttä. Björkmanin roolihahmon on habitukseltaan osittain kuin Lenin, johon on sekoittunut osa Stalin pyövelinä tunnettua Berijaa. Jussi Ketolan naisystävää näyttelevä tanskalainen Sidse Babett Knudsen on Sarana (kirjassa Irinana) erinomainen. Vallan linnake –sarjasta tuttu Knudsen tuo elokuvaan vahvan naishahmon ja lisää entisestään intensiivisyyden tunnetta.

Ikitie on yleisilmeeltään tumma ja loppua kohti yhä raaempi ja raadollisempi. Siksi 16 vuoden ikäraja on perusteltu.

Uutuuselokuvan pieni puute on juuri tässä. Amerikansuomalaisten utopian iloinen jakso tuntuu jotenkin laahaavalta ja irralliselta. Mitä enemmän sävyt ja kerronta tummenevat, sen paremmaksi elokuva käy.

Yhtä olennaista Antti Tuurin romaaneihin liittyvää piirrettä Ikitie ei tavoita. Kirjojen riveillä ja rivien väleissä kukkii paikoitellen kirjailijan hienovarainen hyrisevä huumori, jonka erityisesti pohjalaiset tunnistavat. Sitä ei ole saatu sisällytettyä uutuusfilmiin. Satavuotias Suomi on kuitenkin saanut Ikitiessä komean elokuvan, joka kunnioittaa vakuuttavalla tavalla unohdettujen suomalaisten historiaa.

Elokuvan trailerin löydät tästä: