sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Surunsa satuttamat***½

                                     Elokuvan tähdet Juliette Binoche ja Lou de Laâge.

Sisilialaisen Piero Messinan pitkä esikoiselokuva Palaa luokseni vielä (2015) perustuu löyhästi  Luigi Pirandellon (1867-1936) näytelmään. Ranskalais-italialainen tuotanto on kahden loistavan näyttelijättären juhlaa. Alun laahaavuudesta päästyään leffasta muodostuu tyylikäs eurooppalainen elokuva, joka on täynnä pitkiä hiljaisia otoksia, täydellisiä kuvakompositioita ja hillityn ilmaisun voimaa.

Elokuva on kertomus menetyksestä, kaipuusta ja petoksesta. Elokuvan toinen päähenkilö Anna (Juliette Binoche) asuu entisen aviomiehensä suvun kartanossa Sisiliassa seuranaan vain talonmies Pietro (Giorgio Colangeli). Alkupuolen visuaalisesti fantastiset otokset kuvaavat maiseman, jossa helmeilevää järveä ympäröivät vulkaaniset kivet ja vuoret sekä hiljaiset metsät.

Katsojalle käy jo ensimetreillä selväksi se, että Anna on romahtamaisillaan suruunsa ja tuskaansa, jonka hänen poikansa Giuseppen menehtyminen onnettomuudessa on aiheuttanut. Surunsa halvaannuttama Anna valvoo vuoteessaan, syö kuin lintu ja kykenee tuskin liikkumaan. Alun otokset tukevat surijaa, ne ovat kauniita, tummia, hitaita ja suorastaan laahaavia. Surutalossa on verhouduttu mustaan.

Hautajaisiltana Anna saa odottamattoman puhelun Giuseppen tuntemattomalta ranskalaiselta tyttöystävältä Jeannelta (Lou de Laâge), joka ilmoittaa tulevansa vierailulle poikaystävänsä kotiin. Nuori nainen on tietämätön Giuseppen kuolemasta, josta Anna myös vaikenee. Jeannen saavuttua Anna kertoo poikansa olevan matkoilla ja palaavan pääsiäiseksi kotiin.

Jeanne jää taloon oudon, tunteikkaan ja surevan Annan kanssa. Tämä on alun perin aikonut kertoa nuorelle naiselle poikansa kohtalosta, jonka hän itsekin tuntuu ajatuksen tasolla torjuvan. Totuudellisuus karisee kuitenkin Annasta, vaikeneminen alkaa haiskahtaa petokselta ja äärimmillään hän kuuntelee poikansa kännykästä tyttöystävän kaipaavat ja yhä epätoivoisemmaksi käyvät ääniviestit.

Elokuvasta rakentuu vähitellen kamaritragedia. Anna ja Jeanne tutustuvat vähitellen toisiinsa. Vanhemman naisen ja nuoren kaunottaren dialogi on hillittyä ja hallittua, molempien näyttelijätyö verratonta. Kuinka paljon silmäykset, intensiivinen läsnäolo ja hiljaisuus voivat puhuakaan. Juliette Binochen kasvoilla välähtävät elokuvan aikana surun kaikki tasot. Binoche on ehdottomasti eurooppalaisen elokuvan näyttelijävalioita.

Palaa luokseni vielä –leffa synnyttää todennäköisesti uuden  tuikkivan tähden eurooppalaisen elokuvan tähtikartalle. Niin raikas, niin osaava, niin lumoava on Lou de Laâge roolissaan Giuseppen tyttöystävänä. Hänen yhteispelinsä Binochen kanssa on läpi elokuvan saumatonta.

Vaikuttavinta työtä elokuvassa tekee pääkuvaaja Francesco Di Giacomo. Jokaisen otoksen kuvakulmat ovat harkittuja. Sisilialaisen maiseman kauneuden rinnalla kisaavat pimentyneen kartanon kolkkous ja roolihenkilöiden sisimpien ajatusten avaaminen kuvakielelle. Hellittämättömältä vaikuttava epätoivo voi hetkeksi kääntyä helpotuksen hetkiksi. Kuvaus ansaitsee kouluarvosanakseen kympin.


Elokuvalla on toki puutteensakin. Käsikirjoitukseen olisi vaadittu enemmän sisältöä. Annan itsepintainen vaikeneminen poikansa kohtalosta tuntuu kummalliselta ja vie liikaa huomiota elokuvassa. Ehkei katsojakaan pysty täysin samastumaan sureviin naisiin. Kaipa yhden ihmisen kuoleman olisi pitänyt kirpaista vielä kipeämmin.

Elokuvan traileri:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti