Pimeydestä kohti valonkajastusta****

                                          Elokuva Tuntematon pakolainen antaa kasvot
                                          Eurooppaa ravistelevalle maahanmuutolle.

Ohjaaja Hamy Ramezanin dokumenttielokuva Tuntematon pakolainen (2016) alkaa väkevästi. Moottoroidut kumiveneet lipuvat täydellisessä pimeydessä kohti Lesboksen saarta Kreikassa. Jälleen joukko sotaa ja hätää pakenevia ihmisiä pelastautuu uudelle mantereelle. Rantautuminen tapahtuu taskulamppujen loisteessa ja vapaaehtoisten auttajien tuen turvin.

Tuntemattomat saapuvat tuntemattomuudesta toisten tuntemattomien luo. He ovat paenneet pimeyden piinaa, mutta päätyvätkö he lopulta uuteen rasismin kyllästämään pimeyteen vai vapauttavaan valoon?

Elokuvan tuottanut Aram Aflatuni vastasi elokuvablogistin kysymykseen elokuvan ensi-illassa Y-Kinossa maanantaina. Hänen mielestään valoon yltävät ne turvapaikanhakijoista, jotka pääsevät kouluun, autetaan mukaan työelämään ja otetaan mukaan paikallisen yhteisön jäseniksi.

-         -  Pimeys uhkaa niitä, joilla ei ole mitään tekemistä kuukausiin vastaanottokeskuksessa, jotka eivät voi työskennellä ja joita ei hyväksytä suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi, Aflatuni kiteytti.

Tuntematon pakolainen kertoo iranilaistaustaisen stand up –koomikko Ali Jahangirin kolmiviikkoisesta matkasta Lesboksen saarelta läpi ns. Balkanin tunnelin aina jäänsaartamaan Suomeen asti. Jahangiri taivaltaa matkan yhdessä turvapaikanhakijoiden ja elokuvan tuotantotiimin kanssa.

Katsoja oivaltaa pian, että elokuvan keskeisin ansio on dokumentin humaani näkökulma Euroopan valtioita ravistelevaan pakolaiskriisiin. Ohjaaja Ramezan antaa ilmiölle epämääräisen virran sijasta vahvasti inhimilliset kasvot. Kamera löytää ihmisjoukoista niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin. Tilanteita tallennetaan läheltä - ja ajoittain jopa puuduttavankin pitkään.

Kulkijoita on monta, ja jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan. Pakolaisleirin telttakylän vesipisteellä tytöt pesevät sukkia, mutta pohtivat myös oman äidin tärkeyttä tytölle, joka on menettänyt omansa sodassa. Vain 14-vuotias afgaanipoika tekee matkaa yksin, koska hänen vanhempansa katosivat kahakassa Iranin ja Turkin rajalla. Eurooppalainen klovnijoukko viihdyttää ilahtuneita lapsia ja aikuisia, mutta liian avoin ja iloinen naispelle yllyttää turvapaikanhakijan huorittelemaan tätä. Pyörätuolissa istuva vanhus raahataan peltoja pitkin Serbiaan, mutta haaveissaan hän odottaa pääsyä jalkaleikkaukseen Ruotsissa.

Pakolaisten taival Kreikasta Makedonian, Kroatian, Serbian, Itävallan ja Saksan halki kohti Keski-Eurooppaa ja Pohjoismaita käy turvapaikanhakijoiden voimille. Kasvot ovat vakavat, mutta samalla pyrkimys parempaan motivoi ja rohkaisee elämänmuutokseen. Osa matkaajista haaveilee Saksasta, osa Ruotsin hyvistä oloista. Joku on päättänyt hakea turvapaikkaa Suomesta, jossa on turvallista ja kuulemma miellyttävä ilmasto.

Pohjoisen maamme ei siten tarvitse olla pimeä luonnoltaan ja asenneilmastoltaan. Joillekin sopeutuville se tarjoaa vähintään valonkajastuksen. Turvapaikanhakijoiden unelmien toteutumista ansiokas dokumenttielokuva ei kuitenkaan valaise.  Se jää jatko-osan tehtäväksi.

Elokuvan traileri: