Tylyjen tylsimysten nokkapokka**

 

                                 Batman (Ben Affleck) ja Superman (Henry Cavill) ottavat

                                 toisistaan mittaa uudessa supersankarileffassa.

Elokuvamaailman supersankarit Batman ja Teräsmies (Superman) esiintyvät ensimmäisen kerran yhdessä ohjaaja Zack Snyderin uutuuselokuvassa Batman vs Superman, The Dawn of Justice (2016). Herkullisesta alkuasetelmastaan ja tunnetuista näyttelijöistään huolimatta leffa floppaa elokuvataiteellisesti. Supersankareiden kohtaaminen heijastelee nykyistä maailmantilannetta: se on synkkä, iloton ja väkivaltainen toimintarymistely vailla tarkoitusta.

Elokuva alkaa Snyderin edellisen elokuvan Man of Steelin (2013) lopusta, jossa Teräsmies (Henry Cavill) tuhoaa Metropolista taistellessaan Krypton-planeetan kenraali Zodin joukkoja vastaan. Samassa yhteydessä romahtaa miljardööri Bruce Waynen eli Batmanin (Ben Affleck) yrityksen omistama pilvenpiirtäjä, jonka romahduksessa kuolee sadoittain Waynen työntekijöitä. Viittaus vuoden 2001 World Trade Centeriin kohdistuneeseen terrori- iskuun ei voisi olla ilmeisempi.

Tapahtuma kerrataan katutasolla Bruce Waynen näkökulmasta ja se toimii keskeisenä perusteluna supersankareiden väliselle erimielisyydelle. Toinen kimmoke on Lepakkomiehen Teräsmiestä kohtaan tuntema kateus. Onhan tämä supervoimillaan ja kyvyillään auttaa yhteisöään taistelussa rikollisuutta vastaan noussut lähes jumalan asemaan. Kolmas ja tärkeä tekijä Batmanin ja Supermanin välien viilenemisessä on Teräsmiehen arkkivihollisen Lex Luthorin (Jesse Eisenberg) rooli riidankylväjänä. Kaikesta tästä huolimatta elokuva epäonnistuu supersankareiden vastakkainasettelun kunnollisessa taustoittamisessa.

Molemmat supersankarit kuuluvat leffan lopussa vauhtiin pääsevän Ihmenaisen (Gal Gadot) tavoin Oikeuden puolustajien joukkoon. Yhteisesiintyminen ei elokuvassa kuitenkaan ole kitkatonta, koska kaikki kolme tulevat eri maailmoista. Teräsmies on hahmona vivahteeton, jota Cavillin karismaton ja jäykkä näytteleminen vain korostaa.

Batman on supersankareista ehkä realistisin, uskottavin ja synkin. Valitettavasti Snyderin Batman on vajonnut lähes rikollisen asteelle kyynisyydessään, pimeydessään ja väkivaltaisuudessaan. Oikeuden puolustajien joukkoon ei saa kunnolla ryhtiä edes Ihmenainen, jota israelilainen näyttelijätär Gal Gadot esittää energisesti ja vetävästi. Elokuvan parhaan roolityön tekee Teräsmiehen eli Clark Kentin naisystävää Lois Lanea näyttelevä Amy Adams, jonka suorituksesta löytyy lämpöä ja inhimillisyyttä.

Elokuvan juonikuvion keskiössä on Lepakkomiehen ja Teräsmiehen vastakkainasettelu, joka arvattavasti johtaa keskinäiseen väkivaltaiseen mittelöön puolipsykoottisen Lex Luthorin vaikutuksesta. Tällainen toimintaleffa tarvitsee myös ulkoisen uhan, koska eivät supersankaritkaan jaksa mätkiä toisiaan valkokankaalla 2,5 tuntia. Yhdysvaltoja ja ihmiskuntaa uhkaa pirullinen kryptonilainen voimaörkki, joka on kuin kooste lahtauspelien ja Hobitti-elokuvien inhottavimmista sekasikiöistä.

Zack Snyder  on tehnyt elokuvan, jossa supersankareilta on lähes riisuttu moraalisuus ja sankarillisuus. Hänen Batmaninsa on kadottanut sen hahmoon sisältyneen moniulotteisuuden, jonka brittiohjaaja Christopher Nolan onnistui rakentamaan Batmania näytelleen Christian Balen kanssa erinomaisessa Yön ritari –trilogiassa. Leffaan käytetyllä 250 miljoonalla dollarilla on tehty kulisseiltaan komea, mutta sisällöltään ontto elokuva, joka pohjustaa DC Comicsin tulevaa supersankarisarjaa.

Elokuvateatterin penkkiin istuutuminen tarjoaa katsojalle yleensä mahdollisuuden eskapismiin, hetken irrottautumiseen arjesta.  Batman vs Superman –elokuva tuo mieleen ikävät uutisotsikot ja nykymaailman pimeän puolen. Zack Snyder tappaa tällä elokuvallaan Batmanista ilon ja huumorin. Sitä 1960-luvun camp-huumorin ilahduttaman Batman-tv-sarjan kasvatin on vaikea antaa elokuvaohjaajalle anteeksi.

Elokuvan traileri:

Pimeydestä kohti valonkajastusta****

                                          Elokuva Tuntematon pakolainen antaa kasvot
                                          Eurooppaa ravistelevalle maahanmuutolle.

Ohjaaja Hamy Ramezanin dokumenttielokuva Tuntematon pakolainen (2016) alkaa väkevästi. Moottoroidut kumiveneet lipuvat täydellisessä pimeydessä kohti Lesboksen saarta Kreikassa. Jälleen joukko sotaa ja hätää pakenevia ihmisiä pelastautuu uudelle mantereelle. Rantautuminen tapahtuu taskulamppujen loisteessa ja vapaaehtoisten auttajien tuen turvin.

Tuntemattomat saapuvat tuntemattomuudesta toisten tuntemattomien luo. He ovat paenneet pimeyden piinaa, mutta päätyvätkö he lopulta uuteen rasismin kyllästämään pimeyteen vai vapauttavaan valoon?

Elokuvan tuottanut Aram Aflatuni vastasi elokuvablogistin kysymykseen elokuvan ensi-illassa Y-Kinossa maanantaina. Hänen mielestään valoon yltävät ne turvapaikanhakijoista, jotka pääsevät kouluun, autetaan mukaan työelämään ja otetaan mukaan paikallisen yhteisön jäseniksi.

-         -  Pimeys uhkaa niitä, joilla ei ole mitään tekemistä kuukausiin vastaanottokeskuksessa, jotka eivät voi työskennellä ja joita ei hyväksytä suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi, Aflatuni kiteytti.

Tuntematon pakolainen kertoo iranilaistaustaisen stand up –koomikko Ali Jahangirin kolmiviikkoisesta matkasta Lesboksen saarelta läpi ns. Balkanin tunnelin aina jäänsaartamaan Suomeen asti. Jahangiri taivaltaa matkan yhdessä turvapaikanhakijoiden ja elokuvan tuotantotiimin kanssa.

Katsoja oivaltaa pian, että elokuvan keskeisin ansio on dokumentin humaani näkökulma Euroopan valtioita ravistelevaan pakolaiskriisiin. Ohjaaja Ramezan antaa ilmiölle epämääräisen virran sijasta vahvasti inhimilliset kasvot. Kamera löytää ihmisjoukoista niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin. Tilanteita tallennetaan läheltä - ja ajoittain jopa puuduttavankin pitkään.

Kulkijoita on monta, ja jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan. Pakolaisleirin telttakylän vesipisteellä tytöt pesevät sukkia, mutta pohtivat myös oman äidin tärkeyttä tytölle, joka on menettänyt omansa sodassa. Vain 14-vuotias afgaanipoika tekee matkaa yksin, koska hänen vanhempansa katosivat kahakassa Iranin ja Turkin rajalla. Eurooppalainen klovnijoukko viihdyttää ilahtuneita lapsia ja aikuisia, mutta liian avoin ja iloinen naispelle yllyttää turvapaikanhakijan huorittelemaan tätä. Pyörätuolissa istuva vanhus raahataan peltoja pitkin Serbiaan, mutta haaveissaan hän odottaa pääsyä jalkaleikkaukseen Ruotsissa.

Pakolaisten taival Kreikasta Makedonian, Kroatian, Serbian, Itävallan ja Saksan halki kohti Keski-Eurooppaa ja Pohjoismaita käy turvapaikanhakijoiden voimille. Kasvot ovat vakavat, mutta samalla pyrkimys parempaan motivoi ja rohkaisee elämänmuutokseen. Osa matkaajista haaveilee Saksasta, osa Ruotsin hyvistä oloista. Joku on päättänyt hakea turvapaikkaa Suomesta, jossa on turvallista ja kuulemma miellyttävä ilmasto.

Pohjoisen maamme ei siten tarvitse olla pimeä luonnoltaan ja asenneilmastoltaan. Joillekin sopeutuville se tarjoaa vähintään valonkajastuksen. Turvapaikanhakijoiden unelmien toteutumista ansiokas dokumenttielokuva ei kuitenkaan valaise.  Se jää jatko-osan tehtäväksi.

Elokuvan traileri: