pyörii Lumi-tyttösen ympärillä.
Dome Karukosken
ohjaama ja Pekko Pesosen
käsikirjoittama kohelluskomedia Napapiirin
sankarit nousi vuoden 2010 katsotuimmaksi elokuvaksi 385 000 katsojallaan.
Kaveruskomediassa reppana päähenkilö kiisi ystäviensä kanssa ympäri Lappia
metsästämässä digiboksia avovaimolleen.
Ykkösosa nousi Jussi-gaalassa yleisön suosikiksi, mutta
nappasi samalla parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon. Komediassa oli paljon
kohellusta, hauskaa huumoria ja lappilaisen elämänmuodon ymmärtämistä.
Napapiirin sankareiden menestys innosti jatko-osaan, vaikka Karukoski vaihtui
hauskalla Kulman pojilla (2012) maineensa
luoneeseen Teppo Airaksiseen, ja Jasper Pääkkönen jäi pois
näyttelijäkaartista.
Jatko-osa marssittaa jälleen keskiöön Jussi Vatasen Jannen ja Pamela Tolan näyttelemän Inarin. Pariskunnan arki pyörii
yksivuotiaan Lumi-tyttären ympärille
ja kodin ulkopuolisille asioille tuntuu olevan vähän aikaa. Lahteen muuttanut
pohjoisen poika Tapio Räihänen (Timo Lavikainen) ei tunnu kotiutuvan
etelään ja parisuhde Marjukan (Miia Nuutila) kanssa kangertelee.
Kyläreissun yhteydessä naiset sopivat keskinäisestä tyttöjen
illasta ja päättävät jättää tossun alla olevat miehensä Lumin lapsenvahdeiksi.
Janne ja Tapio ovat kuitenkin saaneet kutsun hääjuhlaan Ylläkselle. Aikansa
aprikoituaan nuoret miehet pakkaavat Lumin tavaroineen mukaan ja ajaa
hurauttavat Ylläkselle lystinpitoon.
Kova koheltaminen ja elokuvan kääntyminen farssin puolelle
alkavat Lumin katoamisesta. Narkkari Sekis
(Joonas Nordman) sieppaa pikkutytön
mukaansa ja painelee pakoon pitkin selkosia. Epätoivoinen Janne kantaa huolta
tytöstä, mutta myös tulossa olevasta Inarin läksytyksestä.
Tyttöjen iltaa sävyttävät parisuhdepohdinnat, äidillinen
huolehtivaisuus ja Marjukan halukkuus yhden illan suhteeseen. Omat kiemuransa
tuo myös Inariin ikuisesti ihastuneen Pikku-Mikon
(Kari Ketonen) sekoilu
hotelliosuudessa. Mikon vääristä tulkinnoista syntyvät elokuvan ehkä hauskimmat
kohtaukset. Muuten elokuva ei juuri huvita katsojaa.
Napapiirin sankarit 2 epäonnistuu tärkeimmässä: se ei kykene
löytämään naurunappulaa. Elokuva on nauha irrallisia sketsejä, venytettyjä
otoksia, jahkailua ja varsin heppoista näyttelijäntyötä. Etenkään Jussi Vatanen
ei selviä kunnialla murreosuuksista. Puhtaimmat paperit saavat Pamela Tola,
omintakeinen Joonas Nordman ja säälittävän sympaattinen viagravesseli Kari
Ketonen.
Kriittiselle katsojalle puolitoista tuntia latteaa
koheltamista on liikaa. Edellisosan ansiot ja jatko-osaan kohdistuvat odotukset
täyttänevät kuitenkin elokuvateattereiden katsomot ovat kriitikot mitä mieltä
hyvänsä. Näin kävi ainakin vuoden huonoimman kotimaisen elokuvan Luokkakokouksen (2015) kohdalla.
Elokuvan traileri:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti