Dunkirk tuo sodan iholle*****

                                Britit evakuoivat 338 000 sotilasta Dunkerque'sta v. 1940 ja
                                pystyivät jatkamaan sotaa Hitlerin Saksaa vastaan.

Sota ei ole kaunista. Sotilaalle tärkeintä on selviytyä hengissä – ainakin seuraavaan taisteluun asti.  Hyvin harva elokuva saavuttaa saman aitouden, intensiivisyyden, visuaalisen suurenmoisuuden ja tunteen yksilön elämän arvaamattomuudesta  kuin Christopher Nolanin uutuuselokuva Dunkirk (2017). Trillerimäinen selviytymistarina on mestariteos, joka nousee vääjäämättömästi toista maailmansotaa kuvaavien leffojen ehdottomaan aateliin.

Hollywoodissa vaikuttava brittiohjaaja Christopher Nolan nousi maailmanmaineeseen Batman-trilogiallaan (2005-2012), erinomaisella trillerillään Inception (2010) ja sci-fi-leffallaan Interstellar (2014). Nolanin kyky yllättää katsoja, rakentaa tiivistunnelmainen jännityselokuva , hyödyntää käsivarakuvausta ja epälineaarista elokuvakerrontaa ovat kaikki läsnä myös Dunkirkissa. Uutuuselokuva on uskottava ja realistinen, muttei kuvaa varsinaista sotilaiden lahtaamista Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryanin (1998) tapaan. Dunkirk on trilleri ja selviytymiskertomus, ei  perinteinen sotaelokuva.

Elokuva sijoittuu ajallisesti toisen maailmansodan alkuun ja Saksan menestyksekkääseen salamasotaan länsirintamalla. Toukokuun 1940 loppuun mennessä  Hitlerin Saksan joukot olivat jyränneet yli Belgian ja Alankomaiden ja saartaneet  englantilaisten ja ranskalaisten joukot Dunkerquen (engl. Dunkirk) kaupunkiin Pohjois-Ranskassa. Näistä yli 400 000 sotilaasta kyettiin kesäkuun 5. päivään mennessä evakuoimaan kanaalin yli Englantiin yli 338 000 miestä, joista brittejä oli kaksikolmasosaa. Kyse oli maailmanhistorian suurimmasta  evakuoinnista.

Dunkirk tempaisee katsojan välittömästi saarretun kaupungin ja sen rannalla evakuointia odottelevien brittisotilaiden tunnelmiin. He ovat keskimäärin hyvin tietämättömiä tulevasta. Nolan rakentaa yhdessä luottokuvaajansa Hoyte van Hoyteman kanssa tapahtumista uskomattoman intensiivisen kokemuksen, joka rakentuu kolmella eri henkilötasolla. Sotaa ei voi kuvata ilman tunnistettavia ihmiskasvoja.

Dunkerquen rannan tapahtumia todistaa ensinnäkin nuori ja juonikas sotilas Tommy (Fionn Whitehead), jonka toimia määrää voimakas elämänhalu. Samat pyrkimykset ohjaavat ranskalaissotilas Gibsonia (Aneurin Barnard), johon vähäsanainen Tommy törmää hiekkadyynillä.

Sotahistoriallisen ihmeen taustalta löytyvät  Britannian kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) lisäksi myös yli  600 yksityistä jahtia, kalastusalusta ja huvivenettä, jotka Amiraliteetti määräsi avustamaan Britannian merivoimien 200 sotalaivaa. Elokuvassa sankarillista ja isänmaallista asennetta edustavat näyttävästi Moonstone-aluksen kippari Mr. Dawson (Mark Rylance), joka kiiruhtaa auttamaan brittiarmeijaa yhdessä poikansa Peterin (Tom Glynn-Carney) ja naapurinpoika Georgen (Barry Keoghan) kanssa. Kukaan heistä ei voi aavistaa kuinka vaaralliseksi Englannin kanaalin ylitys muodostuukaan pikkupurtilolla.

Maan ja meren lisäksi Dunkerquen ihme rakentuu ilmassa. Keskiössä on kolmen Spitfiren lentue ja erityisesti Tom Hardyn näyttelemä hävittäjälentäjä Farrier. Elokuvan aikana Hardy pystyy hämmästyttävästi kertomaan lentäjän tunnelmistaan erilaisin elein ja silmänliikkein, koska nahkapäähine ja maski estävät ilmeiden tulkinnan kiivaiden ilmataisteluiden tuoksinassa. Ilmataistelut ovat komeaa ja hyvin realistiselta vaikuttavaa seurattavaa. Kuvauskamerat  kiinnitettiin elokuvaa varten brittihävittäjien kylkiin ja  taistelut Messerschmitt Bf 109- ja Heinkel  He 111-koneita vastaan ovat yhtä taivasbalettia. Sankariksi kohoavan Farrierin liito yli Dunkerquen hiekkadyynien elokuvan loppupuolella on poikkeuksellisen kaunista katsottavaa.

Christopher Nolan linkittää tapahtumat saumattomaksi ja intensiiviseksi jatkumoksi, jossa katsoja pidetään koko ajan varpaillaan. Hans Zimmerin musiikki kutoo tunnelman tiiviiksi ja jännittäväksi. Kun elokuvan näyttelijöiden roolitus on vielä kohdallaan, ovat kaikki huippuelokuvan ainekset koossa. Dunkirk on kertomus kärsimyksestä ja urheudesta. Se on tarina sotaa käyvistä briteistä, joille yleinen etu merkitsi enemmän kuin oman edun tavoittelu.

Henkeäsalpaava selviytymistarina****½

                                 Leonardo Di Caprio tekee hienon roolityön turkismetsästäjänä
                                 ja on lähellä parhaan miesnäyttelijän Oscar-palkintoa.
                                        

Meksikolaisen ohjaajan Alejandro González Iñárritun uusi elokuva The Revenant (2015) on erinomainen. Se liittyy kostowesternien perinteeseen, on monin paikoin brutaali ja väkivaltainen, mutta samanaikaisesti tavattoman kaunis filmi. Ihmisen pienuus ja luonnon suuruus ovat alati läsnä. Elokuva on myös upeiden näyttelijöiden riemuvoitto.

Filmi perustuu osittain tositapahtumiin ja ajoittuu 1820-luvun Yhdysvaltain rajaseudulle, jossa uudisasukkaat ja ranskalaiset kilpailivat turkiskaupassa. Elokuva sijoittuu lähelle Yellowstonen kansallispuistoa Wyomingissa, mutta sen hienot maisemat on kuvattu lähinnä Kanadassa, Meksikossa ja Montanan osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Elokuva käynnistyy häikäisevällä taistelukohtauksella joen rannalla, kun reeintiaanien (eli arikarojen) joukko hyökkää majavanpyytäjien kimppuun. Noin kymmenen turkismetsästäjää pääsee pakenemaan lahtausta veneeseen. Heidän joukossaan on turkismetsästäjä ja uudisraivaaja Hugh Glass (Leonardo DiCaprio).

Pakomatkallaan halki erämaan Glass joutuu huomaamattaan emokarhun ja kahden pennun väliin. Monisatakiloisen harmaakarhun hyökkäys turkismetsästäjän kimppuun ja hänen riepottelemisensa henkihieveriin on hurjaa katsottavaa ja saa katsojalta niskakarvat pystyyn. Vaikka otoksen tekoon on käytetty tietokonegrafiikkaa, jää sen aidolta vaikuttava toteutus takuuvarmasti elokuvan historiaan.

Kun vaikeasti loukkaantuneen turkismetsästäjän raahaaminen vuoristossa käy mahdottomaksi, päättää retkikunnan johtaja kapteeni Andrew Henry (Domhnall Gleeson) jättää Glassin nuoren Jim Bridgerin (Will Poulter) ja pahansuovan John Fitzgeraldin (Tom Hardy) hoiviin. Jos Glass heittää henkensä, on parivaljakon haudattava hänet lisäkorvausta vastaan.

Petollinen Fitzgerald surmaa kuitenkin isänsä seuraan jääneen puoliverisen Hawkin (Forrest Goodluck) ja jättää raadellun turkismetsästäjän kuolemaan tuskiinsa. Tästä käynnistyy filmin huikea selviytymistarina. Karhun runtelema, petetty ja läheisensä menettänyt Glass saa elämänjanonsa rinnalle toisen väkevän tunteen: kostonhimon. Miehen kärsimykset ovat olleet kuin Raamatun Jobilla, mutta turkismetsästäjä ei nöyrry Jobin tavoin. Sentti sentiltä, metri metriltä, päivä päivältä, viikko viikolta hän raahautuu lumen, jään ja tuulen piinaamassa loputtomassa erämaassa kohti ihmisasutusta.

Filmin englanninkielinen otsikko tarkoittaa kuolleista palannutta. Todellisuudessa Hugh Glass oli juuri sellainen. Hän taivalsi v. 1822 henkihieverissä kuuden viikon ajan satojen kilometrien matkan ihmisten ilmoille.

Iñárritun elokuvassa DiCaprio tekee häikäisevän roolin Glassina. Vaikka hän suuren osan elokuvasta viestii lähinnä irvistyksin, elein ja puhinoin, hän on täydellinen valinta kärsivän turkismetsästäjän fyysiseen rooliin. DiCarprio on yhtä kotonaan New Yorkin suden kaltaisena rikollisena pörssimeklarina kuin The Revenantin karhuntaljaan verhoutuvana selviytyjänä. Näyttelijä pyrkii samaan täydellisyyden tavoitteluun rooleissaan kuin Robert De Niro ja on muuntautumiskyvyssään verrattavissa lähinnä Johnny Deppiin.

Tom Hardy on vakuuttava petollisen ja itsekkään pahiksen roolissaan. Komeaa ja osaavaa on myös Domhnall Gleeson näyttelijätyö kapteenina, jonka ristiriitaiseen rooliin kuuluu rajaseudun valvonta ja oikeudenmukainen toiminta, mutta myös turkisyhtiöiden etujen turvaaminen.

Elokuvan vaikuttavuus perustuu huomattavissa määrin jylhään luontoon ja sen lumoavaan kauneuteen. The Revenantin kameratyöstä vastaa ohjaaja Terrence Malickin luottokuvaaja Emmanuel Lubezki, jonka visuaalinen taituruus on näkynyt myös Gravityssä (2013) ja Iñárritun Birdmanissa (2014). Lubezki luo luonnonvalossa ja hyytävässä kylmyydessä häikäiseviä otoksia taivaan avaruudesta, monumentaalisista vuoristoista ja jylhistä koskista.

Meksikolaisohjaajan ansioihin kuuluu filmissä myös Yhdysvaltain alkuperäiskansojen realistinen ja arvostava käsittely. Intiaaneja ymmärretään, mutta heidän elämäntapaansa ei liikoja romantisoida. Tässä Iñárritu onnistuu Terrence Malickin The New Worldin (2005) ja Kevin Costnerin draamaelokuvan Tanssii susien kanssa (1990) tavoin.

Elokuvan traileri:

Rumien ja raivokkaiden aavikkoralli***

                        Max (Tom Hardy) pahassa pinteessä hurjassa aavikkorallissa.

Australialaisen ohjaajan George Millerin Mad Max (1979) ja Asfalttisoturi (1981) loivat toiminta- ja scifi-elokuviin aikanaan uuden elokuvan alalajin: maailmanlopun jälkeisen (post-apokalyptisen) tieteiselokuvan. Elokuvissa jäljelle jääneet ihmiskunnan edustajat taistelivat viimeisistä öljypisaroista, joita he tarvitsivat mielikuvituksellisiin ajoneuvoihinsa.

Millerin elokuvien päätähtenä hääräsi Mel Gibson, joka entisenä maantiepoliisina suojeli viattomia aavikolla kaahailevilta rikollisjengeitä. Leffat tekivät Gibsonista supertähden, vaikka sarjan kolmas osa Mad Max – Ukkosmyrsky (1985) jäikin tasoltaan edellisosia heikommaksi.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Miller on 30 vuoden jälkeen tarttunut uudelleen aihepiiriin ja tehnyt näyttelijöineen ja stuntteineen Namibian aavikoilla raivokkaan, väkivaltaisen ja suorastaan yltiötoiminnallisen scifielokuvan. Mad Max: Fury Road 3D (2014) on tie-elokuva tiettömällä ja lohduttomalla aavikolla. Ex-poliisi Max Rockatanskya näyttelee Tom Hardy, jota menneisyyden aaveet vainoavat lähes koko elokuvan ajan.

Uusin Mad Max sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen aikaan, jossa ihmiskunnan rippeet eivät enää taistele  öljystä vaan hengissä selviytymisestä. Sivistyksen pintakiilto on pyyhkäisty pois ja jäljellä on kamppailu eloonjäämisestä. Elokuvan miehistä on tullut hullujen ja rikollisten johtajien panttivankeja. Leffan kuvottava sotalordi Immortan Joe (Hugh Keays-Byrne) hallitsee väkivaltaisesti yhteisöään säteilysairaiden sotajoukkojensa, puoli-ihmistensä ja vesivarojen säännöstelyn avulla.

Elokuvan alussa Max vangitaan ja hän joutuu sotalordin villin ja kalvakkaan soturi Nuxin (Nicholas Hoult) verenluovuttajaksi. Max pääsee kuitenkin karkaamaan ja hän lyöttäytyy yhteen Immortan Joen naispuolisen sotapäällikön Furiosan (Charlize Theron) kanssa. Tämä on pettänyt isäntänsä ja pyrkii pääsemään taistelurekkansa kanssa lapsuutensa vihreälle keitaalle.

Sotalordi raivostuu petoksesta ja siitä, että Furiosa on napannut mukaansa hänen viisi kaunista raskaana olevaa vaimoaan. Hengityslaitteessa puhiseva Immortan Joe odottaa miespuolista perillistä, ja lähettää demonisen soturijoukkonsa pakenijoiden perään saadakseen naisensa takaisin. Elokuvan juoni kiteytyy huikeaan pakomatkaan läpi kullankeltaisen autiomaan.

Mad Max 4 ei suo katsojalle juuri hengähdystaukoa. Se on täynnä räjähtävää toimintaa, joka lopussa alkaa jo puuduttaa katsojaa. Raivokas ralli läpi hiekan ja pölyn, aavikoiden ja kosteikkojen, on täynnä mölyä, mäiskettä, mustelmia, kolareita, räjähdyksiä, outoja ajoneuvoja ja lentäviä ruumiita. Tämä loputon kaahaus taitaa lyödä laudalta intensiteetillään jopa Fast and Furious 7:n. Ohjaajan mieltymys aitouteen ja tietokonegrafiikan välttelyyn on laittanut stuntit koville tässä elokuvassa.

Mad Max: Fury Road edustaa dystopiaa eli tulevaisuuden epätoivottavaa yhteiskuntaa: hulluuteen ja väkivaltaan suistunutta ihmiskuntaa. Pimeyden keskelläkin on kuitenkin valopilkkuja. Se näkyy elokuvan naisissa. Charlize Theronin upeasti näyttelemä Furiosa taistelee miehen tavoin, mutta ohjaa unelmallaan toimintaansa. Sotalordin niukkapukeiset ja raskaana olevat vaimot kantavat sisällään uutta elämää. He pitävät sitkeimmin kiinni toiveestaan rakentaa aiempaa parempi maailma itselleen ja lapsilleen.

                                Soturi Nux (Nicholas Hoult), Furiosa (Charlize Theron) ja

                                sotalordin vaimot pakomatkalla.

Elokuvan traileri: