Tasapaksu toimintajännäri**

                             Marjan (Maria Ylipään) ja päähenkilö Viktor Kärpän (Samuli
                             Edelmann) erimielisyydet eivät rajoitu remottipuuhiin.

Ohjaaja Lauri Nurksen Tappajan näköinen mies (2016) on kotimainen jännityselokuva, jossa toimintajaksojen lukuisuus jättää varjoonsa roolihahmojen kehityksen. Kotimaiset tähtinäyttelijät eivät leffassa pääse kunnolla lentoon.  Elokuva lämmittelee tuttuja teemoja itärikollisuudesta Venäjän harvainvaltaan.

 

Tappajan näköinen mies perustuu uutisankkuri Matti Röngän suosittuun Viktor Kärppä –dekkarikirjasarjaan ja kahdeksanosaiseen televisiotuotantoon. Nurksen uutuusleffa on jatkoa vuonna 2011 valmistuneen televisiosarjan tapahtumille.

Viktor Kärppä (Samuli Edelmann) on inkeriläinen entinen Venäjän spetsnaz-erikoisjoukkojen sotilas, joka Suomeen muutettuaan toimii rakennusalan yrittäjänä. Hänen lukuisat yhteytensä Suomen ja Venäjän tiedustelupalveluihin, Pietarin mafiaan ja pikkurikollisiin tekevät kuitenkin sopeutumisen rauhalliseen perhe-elämään vaikeaksi. Tästä Kärppä on jatkuvasti hakauksissa avovaimonsa Marjan (Maria Ylipää) kanssa.

Kärpän juurettomuus heijastuu sekä perhe-elämään että hänen toimintaansa lain molemmilla puolilla. Kirjailija Röngän teosten yllä lepää Neuvostoliiton haamu. Uutuuselokuvassa Venäjä on päässyt eroon diktataattorijohtajastaan ja uuteen naispresidenttiin kohdistetaan toiveita kansanvallan edistämisestä. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa, sillä uusi kansakunnan keulakuva joutuu salaliiton kohteeksi Suomessa.

Lauri Nurksen uutuusfilmi on sujuva ja väkivaltainen jännäri, josta ei puutu vauhtia tai toimintakohtauksia. Itse asiassa toimintakohtausten vyörytys estää roolihahmojen kehityksen. Ruumiita tulee kuin liukuhihnalta, mutta venäläisiä roistoja on vaikea erottaa toisistaan. Niin samaa puuta he ovat mustissa nahkatakeissaan.

Samuli Edelmannin Viktor Kärppä on tyly, hymytön ja todellakin tappajan näköinen mies. Hänen ja hänen parhaan ystävänsä rikospoliisi Teppo Korhosen (Martti Suosalo)  toimet joutuvat Suojelupoliisin uuden ylitarkastaja Pilvi Variksen (Krista Kosonen) syynättäväksi.  Elokuvaan tuo lämpöä Kärpän pikkuveljeä Alekseita näyttelevä Ville Haapasalo, joka onnistuu sarkastisen Suosalon ohella  hyvin roolissaan.

Elokuvan naiskuva ei ole imarteleva. Särmikäs Kosonen, helposti kiukustuva Ylipää ja Viktorille kotikylästä tuttu prostituoitu Julija (Anni-Kristiina Juuso) muodastavat elokuvan negatiivissävytteisen naisgallerian. Tappajan näköinen mies onkin korostetun miehinen äijäelokuva.

Elokuvan traileri:

Henkeäsalpaava selviytymistarina****½

                                 Leonardo Di Caprio tekee hienon roolityön turkismetsästäjänä
                                 ja on lähellä parhaan miesnäyttelijän Oscar-palkintoa.
                                        

Meksikolaisen ohjaajan Alejandro González Iñárritun uusi elokuva The Revenant (2015) on erinomainen. Se liittyy kostowesternien perinteeseen, on monin paikoin brutaali ja väkivaltainen, mutta samanaikaisesti tavattoman kaunis filmi. Ihmisen pienuus ja luonnon suuruus ovat alati läsnä. Elokuva on myös upeiden näyttelijöiden riemuvoitto.

Filmi perustuu osittain tositapahtumiin ja ajoittuu 1820-luvun Yhdysvaltain rajaseudulle, jossa uudisasukkaat ja ranskalaiset kilpailivat turkiskaupassa. Elokuva sijoittuu lähelle Yellowstonen kansallispuistoa Wyomingissa, mutta sen hienot maisemat on kuvattu lähinnä Kanadassa, Meksikossa ja Montanan osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Elokuva käynnistyy häikäisevällä taistelukohtauksella joen rannalla, kun reeintiaanien (eli arikarojen) joukko hyökkää majavanpyytäjien kimppuun. Noin kymmenen turkismetsästäjää pääsee pakenemaan lahtausta veneeseen. Heidän joukossaan on turkismetsästäjä ja uudisraivaaja Hugh Glass (Leonardo DiCaprio).

Pakomatkallaan halki erämaan Glass joutuu huomaamattaan emokarhun ja kahden pennun väliin. Monisatakiloisen harmaakarhun hyökkäys turkismetsästäjän kimppuun ja hänen riepottelemisensa henkihieveriin on hurjaa katsottavaa ja saa katsojalta niskakarvat pystyyn. Vaikka otoksen tekoon on käytetty tietokonegrafiikkaa, jää sen aidolta vaikuttava toteutus takuuvarmasti elokuvan historiaan.

Kun vaikeasti loukkaantuneen turkismetsästäjän raahaaminen vuoristossa käy mahdottomaksi, päättää retkikunnan johtaja kapteeni Andrew Henry (Domhnall Gleeson) jättää Glassin nuoren Jim Bridgerin (Will Poulter) ja pahansuovan John Fitzgeraldin (Tom Hardy) hoiviin. Jos Glass heittää henkensä, on parivaljakon haudattava hänet lisäkorvausta vastaan.

Petollinen Fitzgerald surmaa kuitenkin isänsä seuraan jääneen puoliverisen Hawkin (Forrest Goodluck) ja jättää raadellun turkismetsästäjän kuolemaan tuskiinsa. Tästä käynnistyy filmin huikea selviytymistarina. Karhun runtelema, petetty ja läheisensä menettänyt Glass saa elämänjanonsa rinnalle toisen väkevän tunteen: kostonhimon. Miehen kärsimykset ovat olleet kuin Raamatun Jobilla, mutta turkismetsästäjä ei nöyrry Jobin tavoin. Sentti sentiltä, metri metriltä, päivä päivältä, viikko viikolta hän raahautuu lumen, jään ja tuulen piinaamassa loputtomassa erämaassa kohti ihmisasutusta.

Filmin englanninkielinen otsikko tarkoittaa kuolleista palannutta. Todellisuudessa Hugh Glass oli juuri sellainen. Hän taivalsi v. 1822 henkihieverissä kuuden viikon ajan satojen kilometrien matkan ihmisten ilmoille.

Iñárritun elokuvassa DiCaprio tekee häikäisevän roolin Glassina. Vaikka hän suuren osan elokuvasta viestii lähinnä irvistyksin, elein ja puhinoin, hän on täydellinen valinta kärsivän turkismetsästäjän fyysiseen rooliin. DiCarprio on yhtä kotonaan New Yorkin suden kaltaisena rikollisena pörssimeklarina kuin The Revenantin karhuntaljaan verhoutuvana selviytyjänä. Näyttelijä pyrkii samaan täydellisyyden tavoitteluun rooleissaan kuin Robert De Niro ja on muuntautumiskyvyssään verrattavissa lähinnä Johnny Deppiin.

Tom Hardy on vakuuttava petollisen ja itsekkään pahiksen roolissaan. Komeaa ja osaavaa on myös Domhnall Gleeson näyttelijätyö kapteenina, jonka ristiriitaiseen rooliin kuuluu rajaseudun valvonta ja oikeudenmukainen toiminta, mutta myös turkisyhtiöiden etujen turvaaminen.

Elokuvan vaikuttavuus perustuu huomattavissa määrin jylhään luontoon ja sen lumoavaan kauneuteen. The Revenantin kameratyöstä vastaa ohjaaja Terrence Malickin luottokuvaaja Emmanuel Lubezki, jonka visuaalinen taituruus on näkynyt myös Gravityssä (2013) ja Iñárritun Birdmanissa (2014). Lubezki luo luonnonvalossa ja hyytävässä kylmyydessä häikäiseviä otoksia taivaan avaruudesta, monumentaalisista vuoristoista ja jylhistä koskista.

Meksikolaisohjaajan ansioihin kuuluu filmissä myös Yhdysvaltain alkuperäiskansojen realistinen ja arvostava käsittely. Intiaaneja ymmärretään, mutta heidän elämäntapaansa ei liikoja romantisoida. Tässä Iñárritu onnistuu Terrence Malickin The New Worldin (2005) ja Kevin Costnerin draamaelokuvan Tanssii susien kanssa (1990) tavoin.

Elokuvan traileri:

Länkkäri tarantinolaisittain***½

                               Kurt Russell, Jennifer Jason Leigh ja Tim Roth loistavat 

                               Tarantinon uutuuselokuvassa The Hateful Eight.

Amerikkalainen Quentin Tarantino on niitä harvoja ohjaajia, joille elokuvan tuotantoyhtiöt ja tuottajat ovat antaneet vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Y-Kinon ensi-iltaan tullut The Hateful Eight (2015)  on ohjaajalegendan kahdeksas elokuva. Kyseessä on samanaikaisesti sekä verinen western että murhamysteeri. Elokuva on upea kuvaukseltaan, leikkaukseltaan, musiikiltaan ja näyttelijäsuorituksiltaan, mutta yllättävän pitkäveteisesti käsikirjoitettu ja dialogiltaan puuduttava.

The Hateful Eight alkaa fantastisen hienosti Wyomingin vuoristoisissa lumisissa maisemissa. Sisällisodan jälkeiseen länteen sijoittuvassa leffassa vyöryvät esiin hevosvaunut Ennio Morriconen upean musiikin siivittämänä. Pian vaunuissa matkaavat palkkionmetsästäjä John Roth (Kurt Russell), hirtettäväksi kuljetettava Daisy Domergue (Jennifer Jason Leigh), palkkionmetsästäjä ja ex-sotilas Marquis Warren (Samuel L. Jackson) sekä Red Rockin uudeksi seriffiksi esittäytyvä Chris Mannix (Walton Goggins).

Lumimyrsky pakottaa seurueen pysähtymään syrjäiseen majataloon ja matka pikkukaupunkiin katkeaa. Majatalon emäntä Minnien sijasta hirsimökkiin ovat majoittuneet Red Rockin hirttäjä Oswaldo Mobray (Tim Roth), entinen etelävaltioiden kenraali Sanford Smithers (Bruce Dern), karjapaimen Joe Gage (Michael Madsen) sekä meksikolainen Bob (Demián Bichir), joka huolehtii majatalosta Minnien ja hänen miehensä poissa ollessa.

Tarantino esittelee keskeiset hahmot ja heidän epäluotettavilta vaikuttavat tarinansa hienosti ensimmäisen puolen tunnin aikana, joka muuten on varsin tapahtumaköyhää. Aikaa myöden on odotettavissa tilanteen kiristyminen myrskyn raivotessa ja joukkion pysytellessä pääosin sisätiloissa. The Hateful Eightiä voi luonnehtia inhottavien ihmisten nihilistiseksi kamaridraamaksi, jossa itsekkäät, petolliset ja murhanhimoiset yksilöt vain odottavat pääsyä käsiksi toistensa kurkkuihin.

Ohjaajan uutuusfilmi tuo mieleen hänen läpimurtoleffansa Reservoir Dogs (1992), joka päätapahtumat sijoittuivat varastorakennukseen. The Hateful Eightin kirjallinen esikuva voisi olla Agatha Christien suurenmoinen dekkari Kymmenen pientä neekeripoikaa (1939).  Christie tosin toteutti henkilöhahmojensa esittelyn ja tappamisen vauhdikkaasti murharomaanissaan, kun The Hateful Eightissä tapot toteutetaan uuvuttavan kirjallisen vuoropuhelun jälkeen pikaisesti ja brutaalilla tavalla.

Tarantino tunnetaan ultraväkivaltaisista elokuvistaan ja verikekkereistään eikä uutuuselokuva tee tästä poikkeusta. Hänen aiemmissa elokuvissaan on aina ollut tietty moraalin taju, mutta uutuudesta se puuttuu. Lähes kolmituntinen pituus, löysä käsikirjoitus ja kyvyttömyys perustella elokuvassa esiintyviä loukkauksia, provokaatioita ja karmeuksia ovat The Hateful Eightin keskeisimmät heikkoudet.

”Inhottavasta kahdeksikosta” löytyvät kuitenkin myös ohjaajan vahvuudet. Tarantinon luottokuvaaja Robert Richardson tekee huikeata työtä ohjaajan kanssa. Elokuvan visuaalinen ilme on huipussaan ja kuvasommittelu millilleen kohdallaan. Ennio Morriconen, 87, upea musiikki luo filmiin alusta asti salamyhkäisen ja länkkäriin sopivan pahanenteisen tunnelman. Myös yllättäviä juonenkäänteitä löytyy.

Kohdallaan on myös näyttelijätyö. Erityisen vahvan roolin tekee häijy henkipatto Leigh, joka verentahraamine kasvoineen on yhtä iljettävä kuin Linda Blair aikanaan Manaajan (1973) pääroolissa. Myös Kurt Russell ja Samuel L. Jackson loistavat rooleissaan.

Elokuvan traileri:

Laatuelokuvia lukiolaisille

Kauhavan lukion elokuvakurssin Elokuva lumoaa valinneet lukiolaiset saavat kevään 2016 kuluessa katsottavakseen kymmenen elokuvataiteen mestariteosta. Lukio osallistuu valtakunnalliseen elokuvakasvatushankkeeseen, jota vetää Ihme-Filmi ry (ihmefilmi.fi).

Tavoitteena on tuoda laatuelokuvien katsominen osaksi koulujen ja nuorisotilojen toimintaa. Lisäksi vuosina 2014—17 on tarkoitus kehittää nuorten elokuvakasvatusta pitkällä aikajänteellä.

IhmeFilmin pohjalta voi rakentaa kurssisuorituksen lukioon, ammattikouluun ja peruskoulun päättöluokkaisille. Kauhavan lukio on nyt mukana toista kertaa Ihme-Filmin esityssarjassa. Elokuvat esitetään yhteistyössä Y-Kinon ja Kauhavan rotaryklubin kanssa koulupäivän aikana lukiolaisille.

Ihme-Filmien ensimmäinen elokuvaesitys oli viime perjantaina 15.1. Tuolloin nähtiin valkokankaalla ehkä kaikkien aikojen paras ja rakastetuin Hollywood-musikaali Laulavat sadepisarat (Singing in The Rain.) vuodelta 1952. Sen pääosissa loistavat Gene Kelly, Donald O´Connor, Debbie Reynolds ja Jean Hagen. Ohjaajina toimivat Gene Kelly ja Stanley Donen.

Elokuvakauden 2015-2016 teema on Unelmia ja painajaisia. Sarjaan kuuluvat seuraavat elokuvat:

Kultakuume (Gold Rush), Yhdysvallat 1925, ohjaaja Charles Chaplin.

Kansalainen Kane (Citizen Kane), Yhdysvallat 1941, ohjaaja Orson Welles.

Kauas pilvet karkaavat, Suomi 1996, ohjaaja Aki Kaurismäki.

Henkien kätkemä (Sen to Chihiro no kamikakushi), Japani 2001, ohjaaja Hayao Miyazaki.

Polkupyörävaras (Ladri di biciclette), Italia 1948, ohjaaja Vittorio de Sica.

Pölynimurikauppiaat, Suomi 1993, ohjaaja John Webster

Good Bye Lenin!, Saksa 2003, ohjaaja Wolfgang Becker.

Rooma – avoin kaupunki (Roma, città aperta), Italia 1945, ohjaaja Roberto Rosselini.

Blade Runner, Hong Kong/Iso-Britannia/Yhdysvallat 1982, ohjaaja Ridley Scott.

Elokuvasarjan muut esitysajankohdat ilmoitetaan myöhemmin tammikuun aikana. Esitykset kestävät toukokuuhun 2016 asti. Ulkopuoliset eivät esityssääntöjen takia valitettavasti pääse seuraamaan elokuvaesityksiä.

Sherlock tutkii viktoriaanista murhamysteeriä Lontoossa****

                                Tohtori Watson (Martin Freeman) ja Sherlock Holmes
                                (Benedict Cumberbatch) murhamysteerin kimpussa.

Kiitetty ja palkittu television draamasarja Uusi Sherlock ilahduttaa ystäviään erikoisjaksolla, joka esitettiin Brittein saarilla jo jouluna. Sherlock: the Abominable Bride (2016) vie maailman tunnetuimman salapoliisin Sherlock Holmesin (Benedict Cumberbatch) ja hänen apurinsa Tohtori John Watsonin (Martin Freeman) 1800-luvun lopun murhamysteerin kimppuun.

Kirjailija Arthur Conan Doylen henkilöhahmo on seikkaillut BBC:n menestyssarjassa jo kolmen tuotantokauden verran. Nyt nähtävä erikoisjakso pohjustaa neljättä tuotantokautta, joka tulee televisioon vasta ensi vuonna. Steven Moffatin ja Mark Gatissin käsikirjoittama tv-sarja on siirtänyt Holmesin nykypäivän Lontooseen.

Sherlockin erikoisjakso voidaan suomentaa Kammottavaksi morsiameksi. Alussa Scotland Yardin tarkastaja Lestrade (Rupert Graves) selvittää Holmesille ja Watsonille todella erikoisen tapauksen. Morsian ampuu itsensä julkisesti.  Seuraavana päivänä hän näyttää palaavan kuolleista ja tekee selvän miehestään. Pian murhat saavat jatkoa ja salapoliisi joutuu tosissaan vaivaamaan päätään.

Elokuva on haastavaa seurattavaa katsojalle eikä pelkästään aikatasojen muuttumisen vuoksi. Kertomukseen sisältyy sivupolkuja, reaalitodellisuuteen sisältyy unia ja huumehoureisia harhanäkyjä, on totta ja kuvitelmaa.

Tähtipari tekee yhtä vakuuttavaa työtä kuin aiemmillakin tuotantokausilla. Cumberbatch esittää partaveitsenterävää sosiopaatti Holmesta mestarillisesti. Sympaattinen Freeman yrittää tapansa mukaan -  ja aika turhaan – löytää salapoliisista inhimillistä puolta. Niin sokeasti Sherlock luottaa järkeensä ja torjuu tunteiden merkityksen.

Juonipaljastuksista sallittakoon yksi ja tärkeä. Sherlock Holmesin arkkivihollinen Moriarty (Andrew Scott) palaa takaisin kuolleista. Hänen ja salapoliisin jännite on lähes käsin kosketeltavissa.

Uuden Sherlockin odotus on entistä vaikeampaa mestarillisen erikoisjakson jälkeen. Moni fani odottaa varmasti tämän vuoden reipasta rientoa, jotta neljäs tuotantokausi saataisiin kodeissa ruudulle mahdollisimman pian.

Kammottavan morsiamen yhteydessä esitettävillä näyttelijähaastatteluilla ja jakson tekemisestä kertovilla ekstroilla ei ole paljoakaan lisäarvoa. Ne todennäköisesti vain hinaavat osaltaan lipun hintaa ylemmäksi, ja pidentävät erikoisjakson lähes kaksituntiseksi.

Elokuvan traileri:

Valaanpyytäjät meren armoilla***

                                Chris Hemsworth on Essexin energinen yliperämies.

Y-Kinon ensi-iltaan tapaninpäivänä tullut Kamppailu merta vastaan (2015) pyrkii olemaan perinteinen seikkailuelokuva, jossa sankarit joutuvat luonnon armoille. Amerikkalaisen Ron Howardin ohjaustyössä on kunnon tarina, jonka merelliset kohtaukset on upeasti toteutettu. Elokuvan kompastuskiveksi muodostuvat kuitenkin ohuet henkilöhahmot ja maalla kerrotun draaman kömpelö eteneminen.

Ron Howardin aiempien ohjaustöiden parhaimmistoon ovat kuuluneet upea urheiluelokuva Rush (2013), Watergate-skandaalia avannut Nixon/Frost (2008), kryptologiaan paneutunut draamaelokuva Kaunis mieli (2001) ja jännittävä avaruusseikkailu Apollo 13 (1995). Uusimmassa elokuvassaan Howard uskaltautuu meriseikkailun pariin.

Kamppailu merta vastaan kertoo amerikkalaisen valaanpyyntialus Essexin tarinan. Alus joutui talvella 1820 jättiläismäisen kaskelotin hyökkäyksen kohteeksi. Valaanpyytäjien dramaattinen kohtalo sai kirjailija Herman Melvillen kirjoittamaan 30 vuotta myöhemmin kuuluisimman romaaninsa Moby Dick, joka kertoo valkoisen valaan tarinan.

Elokuva liikkuu rakenteellisesti kahdella tasolla. Katsoja seuraa toisaalta valaanpyytäjiä, joiden työn kovuus ja vaarallisuus käyvät nopeasti ilmi. Toisella tasolla seurataan kirjailija Melvilleä, joka haastattelee teostaan varten ainoaa elossa olevaa Essexiltä selvinnyttä silminnäkijää Tom Nickersonia (Brendan Gleeson). Lopputuloksena on merellisiltä osiltaan toimiva seikkailu, jonka kerronnan etenemistä kirjailijan ja silminnäkijän tarinointi jatkuvasti katkoo.

Valaanpyyntialuksen pitkä merimatka myrskyineen ja vaaroineen on hienosti kuvattu. Kapteeni George Pollardin (Benjamin Walker) ja yliperämies Owen Chasen (Chris Hemsworth) vastakkainasettelu käy heti ilmi. Voimakas merenkäynti, harppuunaveneiden hyökkäykset valaiden kimppuun ja vedenalaiset kohtaukset on toteutettu tyylillä ja taitavia digitaalisia efektejä hyödyntäen. Essexin ja sen miehistöä vainoava 30-metrinen kaskelotti ei sen sijaan ole kovinkaan kummoinen hirviö tähän elokuvaan.

Valaanpyyntialuksen tuho muuttaa elokuvan luonteen seikkailusta selviytymistarinaksi. Näännyttävä ajelehtiminen Tyynellämerellä tuo mieleen Ang Leen Piin elämän (2012) ja osittain myös norjalaiselokuva Kon-Tikin (2013). Yhteistä molemmissa leffoissa oli päähenkilöiden vimmainen tarve säilyä hengissä.

Elokuvan miinukseksi on laskettava tasapaksu näyttelijätyö. Vain energinen Chris Hemsworth saa tässä mielessä synninpäästön. Elokuvan roolihahmot jäävät irrallisiksi eikä heistä rakennu draaman kannalta tärkeää ryhmää. Kamppailu merta vastaan ei monessakaan herätä aiheensa puolesta sympatiaa. Valaiden pyytämistä polttoöljytarpeisiin 200 vuotta sitten on yhtä vaikea ymmärtää kuin japanilaisten nykyään harjoittamaa valaanpyyntiä tieteellisiin tarkoituksiin.

Elokuvan traileri:

Iloinen galaktinen jälleennäkeminen****½

                          Romunkerääjä Rey (Daisy Ridley) ja iskusotilas Finn (John Boyega)
                                ovat uuden Tähtien sota -elokuvan sankareita.


 Vuoden odotetuin elokuva ei tuota pettymystä. Ohjaaja J.J. Abramsin Star Wars: The Force Awakens (2015) herättää henkiin Tähtien sota –saagan – ja millä tavalla.  Voima on jälleen kanssamme. Elokuva yhdistää ajatuksia herättävän scifin, kerrassaan mainion seikkailukertomuksen, ja näyttävän toimintaleffan parhaat piirteet. Vanhat sankarit ovat takaisin, mutta vain siirtääkseen jedimiekan uudelle uljaalle sukupolvelle.

The Force Awakens  on seitsemäs osa Tähtien sota –sarjassa ja varmasti hienointa katsottavaa Jedin paluun (1983) jälkeen. Paljosta saamme kiittää ohjaaja Abramsin näkemystä ja hänen yhteistyötään käsikirjoituksen teossa Lawrence Kasdanin kanssa. Kasdanin käsikirjoitti alkuperäisen trilogian Imperiumin vastaiskun (1980) ja Jedin paluun. Hänen henkilöhahmojen tuntemuksensa on ollut merkittävässä roolissa uuden elokuvan onnistumisen kannalta.

Jedin paluussa pantiin päätepiste galaksin pahan valtakuntaa edustaneelle Imperiumille ja yhdelle elokuvahistorian suurimmista pahiksista eli Darth Vaderille. Leffa merkitsi myös avaruusasema Kuolemantähden tuhoa.

Voiman pimeä puoli herää uudessa elokuvassa Ritarikuntana (First Order), joka on luotu Imperiumin raunioille. Massiiviset joukkokohtaukset tuovat vääjäämättä mieleen Hitlerin natsi-Saksan ennen kuin yhdenkään stormtrooperin (iskujoukon jäsenen) käsi nousee korkealle tervehdykseen. Ritarikunnan ylin komentaja Snoke (Andy Serkins) on kehittänyt avaruusaseman, jolla on kykyä maailmojen tuhoajaksi. Hänen suojattinaan toimii säälimätön ja mysteerinomainen musta ritari Kylo Ren (Adam Driver), joka muistuttaa erehdyttävästi maskiaan ja ääntään myöden Darth Vaderia.

Entisistä sankareista jedimestari  Luke Skywalker (Mark Hamill) on kadonnut. Pahan Ritarikunnan ohella häntä etsii entinen prinsessa ja nykyinen kenraali Leia Organa (Carrie Fisher), joka johtaa vastarintaliikettä. Leiaakin tärkeimmäksi nousevat alkuperäistrilogian sankarit Han Solo (Harrison Ford) ja Chewbacca (Peter Mayhew/Joonas Suotamo). Kun he vuosien jälkeen nousevat yhdessä avaruusalukseensa Millenium Falconiin ja Han Solo toteaa: ”Chewie, olemme kotona!”, häntä on helppo uskoa. Ilahduttavaa on myös jälleennäkeminen droidiparivaljakko R2-D2:n ja C-3PO:n kanssa.

The Force Awakens on kuitenkin sankareiden vahdinvaihto. Uutuuselokuva marssittaa esiin uuden ässäkolmikon. Aavikkoplaneetta Jukulla asuva romunkerääjä Rey (Daisy Ridley) on vahva ja oma-aloitteinen naistoimintasankari. Iskusotilas Finn (John Boyega) on menettänyt uskonsa Ritarikuntaan, mutta muodostaa Reyn kanssa vahvan parin. Heitä täydentää Oscar Isaacin näyttelemä kapinallisten taistelulentäjä Poe Dameron. Uutena droidina esiintyy BB-8, joka vyöryy oranssinvalkoisena rantapallona sinne tänne.

Menemättä sen enempää juonipaljastuksiin, voin uskoa Tähtien sodan tyydyttävän myös vaativan fanin maun. Toimintakohtaukset, jossa valomiekat heiluvat tai X-siipiset ottavat mittaa ilmataisteluissa TIE-hävittäjistä, ovat todella näyttävästi tehtyjä. Tietokonegrafiikka on saanut antaa tilaa aidoille malleille ja maisemille, joka on pelkästään hyvä asia. John Williamsin musiikki kruunaa monet kohtaukset aikaisempaan tapaan.

The Force Awakensin tarina toimii hyvin. Vaikka elokuva kierrättääkin ensimmäisen Tähtien sodan osan juonenkäänteitä, mukaan on saatu paljon uutta ja jännittävää. Elokuvasta paistaa kunnioitus ohjaaja George Lucasin alkuperäistrilogialle, mutta kaikki tehdään raikkaasti. Elokuvan alku ei lähtenyt aivan niin räväkästi liikkeelle kuin odotin, josta pieni miinus.

Kokonaisuudessaan uusi Tähtien sota on erinomainen elokuva, joka varmasti nousee todelliseksi kassamagneetiksi. Se verestää varttuneiden ihailijoiden muistoja, mutta on mannaa myös uudelle fanisukupolvelle. May the force be with you!

Elokuvan traileri: