Insinöörit vailla lempeä ***

                           Anatas Boev (kesk.) neuvoo nuoria insinöörejä naisasioissa.

Suomalais-bulgarialais-saksalaisena yhteistuotantona syntynyt Love and Engineering – Rakkauden insinöörit (2014) on hauska, pysäyttävä ja sympaattinen dokumenttielokuva. Elokuva kertoo nuorista insinööreistä, joille koodaaminen, algoritmit, vuokaaviot ja assemblyt eivät ole enää kaikki kaikessa. Nuoret miehet janoavat naisen rakkautta – ja he tähtäävät siihen tieteellisin menetelmin.  Mutta riittävätkö metodit sen oikean löytämiseen ja kiinnostuksen herättämiseen?

Rakkauden insinöörit on Suomessa työskentelevän bulgarialaistaustaisen Tonislav Hristovin toinen pitkä dokumenttielokuva Sinkkuelämän sääntöjen (2011) jälkeen. Uutuuselokuva voitti yleisöpalkinnon DocPoint-elokuvafestivaalilla tammikuussa.                              

Dokumentti kuvaa Suomessa asuvan Atanas Boevin johtamaa insinööriryhmää, joka pyrkii löytämään rakkauden lainalaisuudet ja saattamaan Todorin, Markuksen, Andonin ja Tuomaksen yhteyteen elämänsä naisen kanssa. Nämä nörtit pärjäävät työelämässä, hallitsevat logiikan ja tietokonepelit, mutta ovat kovin onnettomia viestimään kauniimmalle sukupuolelle tunteistaan ja toiveistaan.

Atanas on insinööri, joka on onnistunut löytämään vaimon ja hankkimaan tämän kanssa lapsenkin. Siis ilmiselvä onnistuja ja esikuva nuorille nörteille, joille nainen tuntuu olevan vielä tavallista enemmän terra incognita, tuntematon maa. Inssiryhmä osallistuu tieteellisiin kokeisiin, joissa mitataan naisten reaktioita miesten kuviin, hajuihin ja vitseihin. Treffeillä Atanas antaa viestinnällisiä ja toiminnallisia ohjeita korvakuulokkeisiin ryhmänsä jäsenille.

Insinöörimiehet unelmoivat nätistä, hauskasta ja älykkäästä naisesta. He eivät halua lähestyä potentiaalista naisystäväänsä lahjoin, lemmenlurituksin tai machoilemalla. Tavoitteena on naisten aivojen hakkeroiminen rakastumiselle otolliseksi. Tarkoitus on laittaa feromonit, hormonit ja välittäjäaineet liikkeelle. Rakkaus on heille kemiaa, fysiikkaa ja fysiologiaa, aivojen toimintaa. Kyse ei siten ole biologisesta, sosiaalisesta tai psykologisesta liittymistarpeesta.

Rakkauden insinööreissä on sekä hiljaista että tahatonta komiikkaa. Nuoret insinöörit ovat elokuvassa aitoja, uskottavia ja keskenään erilaisia persoonia. Filmi siirtyy tilanteesta ja tunnelmasta toiseen ihmistä ymmärtäen, vaikka katsoja ajoittain pohtiikin lemmenkipeiden insinöörien taktisia ja strategisia ratkaisuja. Toistuvat rukkaset sattuvat insinööriin siinä kuin keneen tahansa muuhunkin mieheen.

Love and Engineering muistuttaa avoimuudessaan muutaman vuoden takaisista huippudokumenttia Miesten vuoro (2009), joka pureutui poikkeuksellisen syvälle suomalaisen miehen sieluun. Samaa jännitettä tai syvällisyyttä ei löydy Hristovin elokuvasta. Se opettaa silti meille paljon insinöörin logiikasta – mutta myös ihmisenä olemisesta.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Hämähäkkimiehen sekava jatko-osa**

                                Hämähäkkimies (Andrew Garfield) valvoo NYC:n katuja.

Marc Webbin ohjaama The Amazing Spider-Man (2012) toi esiin supersankarin, joka tuntui aidolta ja sielukkaalta. Elokuva pysyi koossa ja loi hyvät puitteet Hämähäkkimiehen eli Peter Parkerin (Andrew Garfield) henkilöhahmon kehittymiselle.

Onkin sääli, että elokuvan jatko-osa The Amazing Spider-Man 2 (2014) on selkeästi ykkösosaa sekavampi, juonikuvioiltaan löysempi ja liian pitkäksi venytetty. Visuaalisesti näyttävän 3D-rymistelyn huumori on lapsekasta. Haukun vielä erikseen pääpahis Elektroa näyttelevän Jamie Foxxin suorituksen. Hän tekee sähköisenä superroistona viime vuosien ylinäyttelemisen ennätyksen. Näin tökeröä suoritusta ei ammattinäyttelijältä odottaisi.

Sitten kehut. Hämähäkkimies on kaikkien supersankareiden keskuudessa edelleenkin mielenkiintoinen hahmo. Tässä elokuvassa supersankarin arkiminä Peter Parker varastaa show’n itse Hämikseltä. Andrew Garfield on juuri valmistuneena ylioppilaana uskottava, herkkä ja empaattinen. Peterin mieltä synkistää hänen antamansa lupaus tyttöystävänsä Gwen Stacyn (Emma Stone) edesmenneelle isälle: tytärtä ei saateta vaaraan.

Hämähäkkimies 2:n vaikuttavinta antia ei olekaan Spider-Manin viilettäminen pitkin New Yorkin pilvenpiirtäjiä ja katuja roistoja rauhoittelemassa, kolmiulotteisuuden hyödyntäminen tai Hämiksen ja Elektron kaksintaistelu, joka iskee kuin miljoona volttia. Ei, elokuvan sähköistävin osuus kuuluu kahden nuoren rakkaustarinalle. Andrew Garfieldin ja Emma Stonen välillä säkenöi aidosti (he ovat todellisuudessakin pari), mikä ei ole tyypillistä perinteisille supersankari- tai toimintaelokuville. Vaalea Stone on leffassa kerta kaikkiaan fiksu ja viehättävä – ja samalla myös taitava näyttelijä.

Hämähäkkimiehen vastapelureista elokuvassa esiintyvät Vihreä Menninkäinen, Paul Giamattin mainio  Aleksi Sytsevitsh eli Sarvikuono, siviileissä nähtävä Felicia Hardy eli Musta Kissa (Felicity Jones) ja tiedemies Alistair ”Hämähäkintappaja" Smythe. Lisäksi tarinassa pohjustetaan Spider-Manin vihollisjoukko Kuuden Koplan syntyä. Elokuvan loppu suorastaan huutaa uuden jatko-osan perään.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ruotsalainen veijaritarina ***

                      Satavuotias Allan (Robert Gustafsson) suuressa seikkailussaan.

Ruotsalaisen Jonas Jonassonin romaani Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2013) on kuin sekoitus Arto Paasilinnaa ja Robert Zemeckisin Forrest Gumpia (1994). Veijariromaani menestyi kaupallisesti ja käännettiin 35 kielelle. Teokseen perustuva samanniminen Felix Herngrenin filmisovitus sai Suomen ensi-iltansa joulukuun lopussa ja se on noussut meillä 2000-luvun katsotuimmaksi ruotsalaiseksi elokuvaksi.

Elokuva kertoo satavuotiaasta Allan Karlsonista (Robert Gustafsson), jonka elämässä vanhainkoti edustaa viimeistä pysäkkiä. Hyväkuntoinen vanhus turhautuu kuitenkin päivien samankaltaisuuteen ja saa hoivaamisesta tarpeekseen. Niinpä Allan karkaa syntymäpäivänään ikkunasta ja jättää vanhainkodin asukit ja henkilökunnan hädän ja hämmennyksen valtaan.

Tv-sarja Solsidanin näyttelijänä ja ohjaajana kunnostautunut Herngren on säilyttänyt elokuvassaan alkuperäisteoksen hengen ja rakenteen tiivistetyssä muodossa. Leffasta rakentuu veijaritarina yllättävine käänteineen. Rauhallinen Allan rakastaa räjähteitä, mistä syntyy suuri osa elokuvan mustasta huumorista.

Allan saa pakomatkansa alussa haltuunsa matkalaukullisen suuria seteleitä – ja peräänsä huumerahoja jahtaavan moottoripyöräjengin. Pian vanhuksen jäljillä ovat myös poliisit. Seikkailun edetessä Allan ystävystyy monien ihmisten ja sirkuksesta varastetun norsun kanssa.

Katsojalle käy pian selväksi, ettei Karlson ole mikään eilisen teeren poika. Menneisyydessään hän ehtinyt ystävystyä niin Manhattan-projektin vetäjän Robert Oppenheimerin, presidentti Harry S. Trumanin, generalissimus Francisco Francon kuin Venäjän diktaattori Josif Stalinin kanssa. Kuinka ollakaan, Allanilla on ollut merkittävä rooli niin atomipommin keksimisessä kuin kylmän sodan aikaisessa vakoilutoiminnassakin.

Lähimenneisyyden hahmottaminen Allanin kautta muistuttaa elokuvakerronnallisesti huomattavasti Zemeckisin Forrest Gumpia, jossa se tehdään kuitenkin vielä taitavammin. Elokuvan huumori rakentuu liiaksi toilaiujen varaan. Katsojaa Allanin vaiheet hymyilyttävät, mutta suuri elokuvaelämys jää kokematta.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Voittajan vankkureita vetämässä***

                     Kampanjapäällikkö Taru Tujunen piti langat tiukasti käsissään
                     presidenttiehdokas Sauli Niinistön vaalikampanjassa.

Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjasta kertova Presidentintekijät (2014) antaa mahdollisuuden kurkistaa politiikan kulisseihin, jossa tehdään raskas ja ajoittain likainenkin poliittinen työ. Tuukka Temosen ohjaustyö on sen verran ammattitaitoista, että viime viikkojen kohujulkisuus ennen elokuvan ensi-iltaa tuntuu kovin turhalta. Mitään suuria paljastuksia ei elokuvaa sisälly.

Presidentintekijöiden keskeinen miljöö on kokoomuksen puoluetoimiston neuvotteluhuone, jossa Niinistön kampanjatiimi kokoontuu. Vaalivankkureiden vetäjistä keskeisimpään rooliin nousevat taitava ja raudanluja puoluesihteeri Taru Tujunen, viestintäkonsultti Kirsi Piha ja hyvin asiantunteviin analyyseihin yltävä poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen. Kampanjatiimistä erottuvat myös varainhankinnasta vastannut Hjallis Harkimo, Niinistön avustaja Mikko Kortelainen sekä puolueen kenttätoiminnanjohtaja Hanna Laine.

Elokuva käynnistyy pari kuukautta ennen tammikuun 2012 presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta. Kampanjatiimin keskeinen ongelma on Niinistön nelisen vuotta jatkunut ylivoima kannatusmittauksissa. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa oli koettu Sauli-ilmiö istuvaa presidenttiä Tarja Halosta vastaan, mutta nyt kokoomuksen ehdokas näyttää lepäävän laakereillaan.

Viime viikkoina otsikoihin ovat nousseet puoluesihteeri Taru Tujusen ja ohjaaja Tuukka Temosen erimielisyydet, jotka koskevat elokuvasta tehtyä sopimusta. Tujusen mukaan elokuvan keskiöön piti nousta Sauli Niinistön ja presidentti-instituution. Lopputulos on kuitenkin toinen: Temosen dokumenttielokuva keskittyy kampanjatiimin työhön ja jättää Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion sivurooliin. Vaalityötä kentällä ei näytetä senkään vertaa.

Taiteelliselta kannalta Temosen ratkaisun voi ymmärtää. Ylivoimainen gallupkunngas, taitava poliitikko ja kansansuosikki Niinistö pyrki välttämään virheitä ja kävi hyvin varovaista kampanjaa. Hänen esiintulonsa tuntuvat ajoittain yhtä kuivahkoilta kuin kampanjaväen kadulla retuuttamat pahvi-Saulit.

  

Ei siis ihme, että kampanjasta vastuussa oleva ryhmä tuskailee kuorossa. Niinistö kontrolloi kaikkea ja kampanjatiimille ei tunnu löytyvän tilaa tehdä kunnon vaalityötä. Piha pitää vaaleja täysin mielenkiinnottomina ja flegmaattisina. Kun Niinistö harkitsee televisiomainonnan jättämistä pois kampanjasta, kampanjatiimi pohtii sitä, onko ehdokas ylimielinen vai väsähtänyt vai ”pelkääkö ehdokas helvetisti häviävänsä?”

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jättiyllätys on se, että Vihreiden Pekka Haavisto rynnistää ohi politiikan dinosaurusten Paavo Väyrysen, Paavo Lipposen ja juuri eduskuntavaalien jytkyllään maata ravistelleen Timo Soinin. Yht’äkkiä Niinistö ei ole enää kiinnostava vaan Haavisto, minkä kertovat myös Suomessa suoritetut Google-haut. Vaikka kampanjatiimillä on käsissään yhä vahva ”tuote”, on toista kierrosta varten löydettävä uutta nostetta Niinistölle. Kampanjan loppumetreillä on tavoitettava myös muut ihmiset kuin samassa uskossa olevat.

Lopputuloksenhan me tiedämme. Toisen kierroksen vaali-iltana Niinistö kerää 62,6 prosenttia äänistä Haaviston 37,4 prosenttia vastaan – ja voittaa vaalit ylivoimaisesti. Kampanjatiimillä on vihdoin varaa hymyilyyn.

Temosen elokuvan vahvin ansio on kurkistuksella vaalityön kulisseihin hieman samaan tapaan kuin televisiosarjassa Vallan linnake. Toisaalta Suomessa voitaisiin tehdä vaalikampanjadokumentti samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa, jossa ohjaaja Greg Whiteley toteutti taidokkaan henkilökuvan Barack Obamalle hävinneestä republikaanien Mitt Romneystä (Mitt 2014). Vankin ehdokas samanlaiseen rooliin ei olisi Pekka Haavisto vaan Suomen Keskustan peräänantamaton kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen. Mies, joka ei ole kaikista tappioistaan huolimatta kuollut ketutukseen.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

 

Todellisuuspohjainen huijaritarina***

                                Rosalyn (Jennifer Lawrence) ja Sidney (Amy Adams)

                                varastavat show’n American Hustlessa.

Ohjaaja David O. Russelin uusin ohjaustyö American Hustle (2013) on monitasoinen veijari- ja huijaritarina, varsinainen musta komedia. Russell kokosi filmiä varten tähtikaartin kahdesta edellisestä elokuvastaan. Oscareitta jääneeseen seurueeseen kuuluivat Taistelijasta (2011) tutut Christian Bale ja Amy Adams sekä romanttisessa komediassa Unelmien pelikirjassa (2012) loistaneet Jennifer Lawrence ja Bradley Cooper.

Leffa perustuu löyhästi Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa toteuttamaan peiteoperaatio Abscamiin. Sen seurauksena monet amerikkalaiset poliitikot jäivät kiinni lahjusten vastaanottamisesta, kun he niiden vastikkeeksi tarjosivat erilaisia poliittisia palveluksia kahdelle valesheikille. Operaation seurauksena yksi senaattori, kuusi kongressiedustajaa sekä lukuisia paikallishallinnon edustajia joutui eroamaan tehtävistään.

Russelin elokuva käynnistyy tahmeasti. Leffan keskeisten henkilöhahmojen esittelyyn ja paljoon puheeseen kuluu aikaa. Katsoja joutuu mukautumaan myös siihen, että elokuvan juoni avautuu kolmen eri roolihenkilön kertomusten perusteella. American Hustle olisi vaatinut selvästi jäntevämmän käsikirjoituksen kuin mihin Eric W. Singer ja ohjaaja Russel ovat kyenneet.

Toisaalta käsikirjoittajakaksikko on päässyt erinomaiseen suoritukseen roolihenkilöiden toimien ja luonteiden kirjoittamisessa. David O. Russel ohjaa tähtinäyttelijöitään taitavasti. Hieman muodoton elokuva sykkii tähtikaartinsa tahdissa.

American Hustlen huijariparin muodostavat pulska ja itsesääliin taipuvainen Irving Rosenfeld (Christian Bale) sekä kekseliäs ja superseksikäs punapää Sidney Prosser (Amy Adams). Parivaljakko menestyy pitkään petkuttamalla hyväuskoisia kanssaihmisiään olemattomilla lainoilla, joita Adamsin esittämä lontoolainen huijarileidi Edith muka välittää elitistisisten pankkiiripiiriensä välityksellä. Irv ja Sidney jakavat sovussa rikokset, rahan ja rakkauden.

Puijarit joutuvat kuitenkin itse tukalaan tilanteeseen, kun FBI:n agentti Richard DiMaso (Bradley Cooper) yllättää heidät petosyrityksestä verekseltään. Kunnianhimoinen ja epävakaa DiMaso pakottaa huijarit työskentelemään kanssaan käräyttääkseen lahjonnalle alttiita poliitikkoja ja virkamiehiä. Aluksi tähtäimeen otetaan Camdenin pormestari Carmine Polito (sympaattinen Jeremy Renner). Menestyksestään innostunut FBI-agentti päättää virittää verkon, johon on tarkoitus vangita huippupoliitikkojen ja mafiosojen kaltaisia todella isoja kaloja.

Oman lisämausteensa filmiin tuo Irvingin kompleksinen, haavoittuva ja täysin arvaamaton aviovaimo Rosalyn Rosenfeld (Jennifer Lawrence). Vaalea viettelys rakennekynsineen ja korkeine korkoineen vaikuttaa bimbolta, vaikka hän uskookin olevansa miehelleen järjen ääni. Rosalynin hölösuisuus ja arvaamattomuus vaarantavat vääjäämättä huijariparin toimet niin mafiosojen kuin FBI:nkin suhteen. Irving nimittääkin puolisoaan sattuvasti passiivis-aggressiivisen karaten picassoksi.

Jennifer Lawrencella on kyky varastaa näyttämö itselleen. Mustasukkaisuutta tihkuvan Rosalynin ja hänen miehensä rakkauden anastaneen Sidneyn verbaalinen välienselvittely on melkoinen kissatappelu, jossa näyttelijättärien läsnäolo on täydellistä.

Venytetyssä ja varsinaista sanomaansa hakevassa filmissä pitää mielenkiintoa yllä huipputaitavien näyttelijöiden lisäksi elokuvan kyky valottaa huijauksen eri ulottuvuuksia. Eri henkilöt petkuttavat jatkuvasti toisiaan niin toiminnallisella, taloudellisella kuin tunteidenkin tasolla. Lopputekstien juostessa on katsojan pakko pohtia sitä, ketä tässä puijattiin eniten. Aidoimmalta elokuvassa vaikuttaa 1970-luvun ajankuva pukuineen, hiustyyleineen ja lavastuksineen. Erikoismainonta on annettava myös aikalaishittien paraatille.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Unelmat elävät betonilähiössäkin***

                                Markus (Mikko Neuvonen) näkee tulevaisuutensa New
                                Yorkissa katukoripallotähtenä.

Y-Kinon ensi-iltaan tullut Korso (2014) vie katsojan kauaksi lakeuksilta, vantaalaiseen betonilähiöön. Kyseessä on ohjaaja Akseli Tuomivaaran ensimmäinen pitkä filmi. Korso on nuorisoelokuva, joka jää mieleen luontevista nuorista näyttelijöistään, elinympäristön betonisuutta sykkivästä musiikistaan ja filmin päähenkilön Matiaksen (Mikko Neuvonen) halusta muuttaa elämänsä.

Korso on noin 7500 asukkaan kaupunginosa, ja lähes 30 000 ihmisen suuralue Vantaan koillisosassa. Pääkaupunkiseudulla Korson betonilähiötä pidetään lohduttomuuden tyyssijana. Alueen sosiaaliset ongelmat muistuttavat esimerkiksi Helsingin Kontulaa ja Itäkeskusta, Turun Varissuota, Tampereen Hervantaa ja Oulun Tuiraa. Perheiden rikkinäisyys, lähiökapakoiden villi meno, maahanmuuttajien suuri määrä ja asuinympäristön vähäiset virikkeet näkyvät Tuomivaaran elokuvastakin.

Silti Korsossakin ihmiset elävät ja unelmoivat paremmasta. Ammattikoulun keskeyttänyt parikymppinen Matias haaveilee urasta katukoripalloilijana Yhdysvalloissa. Hän harjoittelee YouTube-videoilla näkemiensä katukoristähtien temppuja omassa treenitilassaan. Nuoren miehen silmissä vilistävät taalankuvat.

Markuksen perhepiiriin kuuluvat kiireinen äiti ja lukioikään tullut pikkusisko Heta (Iida Lampela). Isä on avioeron jälkeen muuttanut Ruotsiin. Kun suhteet omaan perheeseen ovat höllät, Markuksen päivän täyttävät koripallon pompottelu sekä hengailu kavereidensa Vänän (Niilo Hakkuri) ja Hartsan (Iiro Panula) kanssa pitkin ostoskeskuksia ja Korsoa.

Pikkusiskon musta kongolainen poikakaveri Jojo (Richmond Gnansah) haastaa Markuksen haaveet ja saa Hetan katsomaan veljeään arvostelevin silmin. Markus päättää tehdä unelmistaan totta ja lainaa rahat New Yorkin lentoon paikalliselta rikollispomolta Murikalta (Petri Manninen).

Pian lentolippu on takataskussa, mutta häikäilemätön Murikka kaipaa pikaisesti rahojaan. Tyhjätasku Markus ajautuu kavereidensa kanssa rikoksen poluille. Päähenkilön elämä muuttuu – mutta mihin suuntaan?

Aleksi Tuomivaaran ohjaustyö on lupaava toteutukseltaan. Rankka dialogi sopii nuorten suuhun ja heidän näyttelijäsuorituksensa ovat muutenkin aitoja ja luontevia. Juice Huhtalan kameratyö on energistä ja kartoittaa hyvin niin henkilöiden mielenliikkeet kuin lähiön betoniyönkin. Erityisesti jää mieleen Korson soundtrack, joka ei ole pelkkää räppiä. Artistien ja Matti Pentikäisen musiikki tekevät elokuvasta hyvin katu-uskottavan.

Korson heikkoutena on se, että samat asiat lähiöiden kipupisteistä on kerrottu niin monta kertaa aikaisemminkin. Myöskään käsikirjoittajat Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi eivät kykene riittävästi syventämään elokuvan teemoja henkilöhahmojen kautta. Lopputekstien aikana katsoja jää vääjäämättä pohtimaan sitä, mikä oli elokuvan fokus ja opetus?

Elokuvan trailerin löydät tästä.