Vauhdikas kauhuanimaatio lapsille

                        Hotel Transylvanian hirviöiden rentoon lomailuun tulee katkos.

Elokuva-alalla erilaiset kauhuleffat ovat olleet viime vuosina voimakkaasti esillä. Vampyyri- ja ihmissusielokuvat ovat vyöryneet valkokankaille, vaikka talouskriisin kanssa painiskelevissa länsimaissa olisi arjen jännitystäkin riittävästi tarjolla. Myös lapset saavat kauhusta oman osansa.

Sony Pictures Animation -studion uusinta elokuvaa Hotel Transylvaniaa (2012) ei ole vaivauduttu kääntämään oikeaoppisesti hotelli Transilvaniaksi. Nimi viittaa kauhugenren klassikon Bram Stokerin kreivi Draculan linnan sijaintialueeseen Romaniassa. Uuden animaation on ohjannut Genndy Tartakovsky.

Hotel Transylvania on kreivi Draculan (äänenä Jukka Rasila) loistohotelli, jossa erilaiset hirviöt voivat lomailla ja olla rauhassa pelottavilta ihmisiltä. Loistohotellin vakiovieraisiin kuuluvat Frankenstein morsiamineen, näkymätön mies, muumiopariskunta, noidat, zombiet ja ihmissusipariskunta kymmenine lapsineen.

Monstereiden lomanvietto saa lisäväriä, kun yksihuoltajakreivi järjestää tyttärelleen Mavikselle (äänenä Yasmine Yamajako) 118-vuotisjuhlat. Vampyyri-isä suhtautuu aikuistuvaan tyttäreensä ylisuojelevasti. Kun hotelliin saapastelee yllättäen rento nuorimies Jonathan (Petrus Kähkönen), alkavat Draculan todelliset ongelmat. Nuorten lempi leimahtaa, ja tyttären veri vetää maailmalle. Isää repivät monenlaiset tunteet.

Klassisten kauhuhahmojen temmellys on leffassa vauhdikasta, toisinaan suoranaista koheltamista. Varsin hauska on ihmissusi-isä, joka uhkaa uupumus pentulaumansa riehuntaan. Välillä hirviöiden lomanvietto tasaantuu vesijumpaksi ja bingon pelaamiseksi.

Hotel Transylvania on kokonaisuudessaan aika hauska ja menevä 3d-animaatio, jonka perussanomaan kuuluu erilaisuuden hyväksyminen ja rehellisyyden tarpeellisuus. Seitsemän vuoden ikäraja on kuitenkin perusteltu. Elokuvassa on sen verran jännitystä ettei se sovi aivan perheen pienimmille.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

(P)onneton uusi Asterix

                             Asterix (Edouard Baer) ja Obelix (Gérard Depardieu)
                             antavat briteille apua taistelussa roomalaisia vastaan.

Ranskalaiset sarjakuvalegendat käsikirjoittaja René Goscinny ja piirtäjä Albert Uderzo loivat 1959 gallialaissoturi Asterixin ja hänen suurikokoisen ystävänsä Obelixin. Pienen roomalaisia vastaan kamppailevan gallialaiskylän parivaljakosta tuli tavattoman suosittu. Huoliteltuja Asterix-albumeja on kohta myyty 350 miljoonaa kappaletta.

Piirroselokuvina Asterixin seikkailut ovat toimineet kohtalaisen hyvin. Samaa ei voi sanoa neljästä näytelmäelokuvasta, joista tuorein, Asterix ja Obelix Britanniassa (2012), on tullut juuri ensi-iltaan Y-Kinossa. Kolmiulotteisen version on ohjannut Laurent Tirard. Se perustuu vuonna 1966 ilmestyneisiin sarjakuva-albumeihin Asterix Britanniassa sekä Asterix ja normannien maihinnousu.

Uudessa elokuvassa Britanniaa uhkaa Julius Caesarin johtamien roomalaislegioonien valloitus. Asterixin englantilainen pikkuserkku Fritax matkustaa kuningattaren pyynnöstä hakemaan apua pienestä gallialaiskylästä. Asterix ja Obelix lähtevät brittien apuun taikajuomatynnyrin kanssa. Mukaan otetaan myös päällikkö Aladobixin veltto ja pelokas veljenpoika Poppix.

Saarivaltakunnassa Asterix kumppaneineen törmää Lontoon ja englantilaisten erikoisuuksiin, Obelix ihastuu neiti Macintoshiin ja pelkurimainen Poppix pääsee opettamaan viikinkijoukkoja siinä, kuinka pelko antaa siivet. Välillä laitetaan legioonalaisia lakoon, niin kuin Asterixeissa aina.

Ranskalaisten uusi Asterix on elokuvana vaatimaton ja ponneton. Suomeksi dubattu versio on niin heikko esitys, ettei ääninäyttelijöiden nimiä viitsi julkistaa. Leffa on lastenelokuvaksi tylsä. Sarjakuva- ja animaatio-Asterixin vauhdikkuus puuttuu näytelmäelokuvasta lähes tyystin. Saa nähdä, kauanko edes Obelixia näytellyt Gérard Depardieu jaksaa sinnitellä elokuvasarjassa mukana.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Skyfall on laadukasta viihdettä

                      James Bond (Daniel Craig) ja Aston Martin palaavat yhteen Skyfallissa.

Kirjailija Ian Fleming loi 60 vuotta sitten romaanihenkilön, brittiagentti James Bondin, jonka karisman varaan on tehty 50 vuotta elokuvia. Y-Kinon ensi-iltaan tuli viime perjantaina Sam Mendesin ohjaama Skyfall (2012), jolle voi huoletta povata suurmenestystä. Uusin Bond on laadukasta viihdettä, visuaalisesti erittäin näyttävä, toimintadraama ilman hengähdystaukoja.

Kahdeskymmeneskolmas Bond-elokuva avautuu salaisen palvelun agentin kuolemalla ja huikealla takaa-ajokohtauksella yli Istanbulin kattojen. Brittien ylpeydeltä tiedustelupalvelu MI6:lta on varastettu kovalevy, joka sisältää terroristiryhmiin solutettujen agenttien tietoja. Salainen agentti 007 (Daniel Craig) saa tehtäväkseen hankkia kovalevy takaisin. Toimeksianto ei ole helppo, Bond haavoittuu ja hetken aikaa maailma uskoo hänen kuolleen.

MI6:n uusi johto suhtautuu epäillen vanhenneen Bondin ja hänen esimiehensä M:n (Judy Dench) taitoihin. Molemmat halutaan passittaa ennenaikaiselle eläkkeelle. Agentti joutuu osoittamaan kenttäkelpoisuutensa eikä pisteitä kerry entiseen tapaan. Pommi-isku tiedustelupalvelun päämajaan saa uuden pomon Gareth Malloryn (Ralph Fiennes) kuitenkin heltymään. Vanhaa kehäraakkia tarvitaan ulkoisen uhan torjumiseen.

Bond ja hänen naiskollegansa Eve (Naomie Harris) joutuvat kohtaamaan yhden Bond-elokuvien kovimmista konnista, älykkään ja karismaattisen Raoul Silvan (loistava Javier Bardem). Tämä entinen salainen agentti kantaa syvää kaunaa M:ää kohtaan. Silvan metsästys vie Bondin apureineen läpi Lontoon, Shanghain ja Macaon ennen kuin saavutaan Skotlantiin, jossa selviää Skyfallin merkitys.

Uusimman Bondin upeasta visuaalisesta ilmeestä saa kiittää ohjaaja Mendesin lisäksi kuvaaja Roger Deakinsia. Tarinan käsikirjoitus on toimiva, ja dialogi nasevaa ja sarkastista. Toiminnallisuus näyttäytyy aiempien Bond-leffojen tapaan värikkäinä takaa-ajoina, tappeluiden mäiskeenä sekä ajoneuvojen ja rakennusten kovana kohteluna. Samalla elokuva onnistuu kuitenkin syventämään sekä Bondia että M:ää henkilöinä.

Daniel Craigin kolmannessa Bondissa näkyvät ikääntymisen merkit. Hänen agenttinsa on ehkä lähimpänä Flemingin luomusta: karski, vakava ja itsepäinen, mies täynnä tahdonvoimaa. Nykypäivää heijastavat Bondin katkeruus ja kyynisyys. Elokuvan huumori on kuivaa ja vähäistä. Vaikka agentti tunnetaankin kyvystään kaataa kaunottaret, ovat lemmenleikit kuivahtaneet Craigin käsittelyssä viittauksenomaisiksi. Ero karismaattiseen Sean Connoryyn ja erityisesti pehmeään ja humoristiseen Roger Mooreen on silmiinpistävä.

Skyfall on hieno esimerkki nykyaikaisen elokuvateollisuuden voimasta. Adelen nimikkokappale soi uljaasti. Elokuvan katsojaluvut voinee tänä syksynä haastaa vain Peter Jacksonin Hobitti, joka tulee valkokankaalle joulukuussa.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

 

Y-Kinon uusi aluevaltaus onnistui

Elokuvateatteri Y-Kinossa elettiin lauantaina 27.10. historiallisia hetkiä, kun säveltäjä Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia esitettiin kulttuurinjanoiselle yleisölle. Esitys oli tämänvuotinen nauhoite Lontoon kuninkaallisen baletin (Royal Opera Ballet) cinema-tarjonnasta. Ohjaus oli Monica Masonin ja koreografia sir Kenneth MacMillanin käsialaa.

Y-Kinon rohkea askel baletin ja oopperan maailmaan kannatti. Kauhavalaisyleisö sai nähtäväkseen todella laadukkaan esityksen yhdeltä maailman johtavista ooppera- ja balettitaloista. Baletti perustuu William Shakespearen Italian Veronaan sijoittuvaan näytelmään Romeo ja Julia, joka kertoo kahden tosiaan rakastavan nuoren traagisen tarinan. Venäläinen säveltäjämestari muokkasi vuosina 1935−36 näytelmästä balettiklassikon.

Arvostelijalle, jolle baletti ei ole kaikkein tutuin taidemuodoista, balettiesitys oli elämys. Kuninkaallisen oopperan orkesteri soitti Prokofjevinsa Barry Wordsworthin johdolla upeasti. Esitys oli todella hienosti lavastettu ja puvustettu. Katsoja ja kuuntelija pääsevät näkemään valkokankaalla paljon sellaistakin, joka menee ohi tavallisessa baletti- tai oopperaesityksessä, vaikka istumapaikat olisivat aivan eturivissä.

Upeinta esityksessä ovat tietysti balettitanssijoiden esitykset. Pääroolin tanssivat Romeo (Federico Bonelli) ja Julia (Lauren Cuthbertson) ovat ihastuttava ja taitava pari. Arvostelijaa hämmästytti ylipäänsä balettitanssijoiden kyky elää ja näytellä roolinsa niin sielukkaasti. Vartaloiden liikkeiden sulouteen ja sulavuuteen yhdistyy hienovarainen ja taidokas elekieli. Cuthbersonin ilmeikkyys ja kyky tulkita viattoman 14-vuotiaan tytön kasvu rakastavaksi naiseksi jää erityisesti mieleen. Bonelli on huipputanssija ja uskottava Romeona.

Liikekielen vaivattomuudesta huolimatta katsojalle ja kuuntelijalle käy selville se, että baletin maailma vaatii tanssijaltaan tavattomasti. Hymy ei saa hyytyä, vaikka hiki helmeilee ja tuska tuntuu jäsenissä. Romeon ja Julian lopussa katsoja voi laskea vaikkapa Julian saamat mustelmat yhden esityksen aikana. Baletin maailmasta kertonut viimevuotinen menestyselokuva Black Swan, jossa Natalie Portman loisti, ei siten ollut kovin kaukana totuudesta.

Y-Kinon balettiesityksen juonsi lauantaina ansiokkaasti lehtori emerita Irma Nieminen. Esityksen käsiohjelmasta saa hyvän käsityksen balettiklassikon juonesta ja kolmesta näytöksestä. Upea elämys on tarjolla vielä tiistaina 30.10. klo 12.00 alkaen niille, jotka eivät päässeet mukaan lauantain esitykseen.

 

 Baletin 1. näytöksen neljännen kohtauksen (Juhlasalissa) löydät MacMillanin koreografiana   YouTube-videossa orkesterina toimii tosin Tbilisin sinfoniaorkesteri.